Sairaalareissu ja epäonnistunut joulu

Joulu on ohitse ja mä vietin sen kipeänä. Jouluaattona ambulanssilla sairaalaan, kun oksensin noin 20 kertaa ja mahassa kramppasi niin kovin, etten tiennyt miten päin olla. Koska mulla on tämä suolistosairaus, niin tällaiset oksennus-maha-kramppikivut voi oikeasti olla vaarallisia. En siinä itsekään sitten muuta keksinyt kun pyytää, että soitetaan ambulanssi.

 

Siellä sitten kipulääkettä ja tippaa, etten nyt ihan kuivunut käsiin. Todettiin kun veriarvot ym. olivat hyvät, että tämä oli vain mahapöpö mikä tuli mulle rajuna varmaankin osasyy tässä sairaudessakin. Kun suoli muutenkin tulehtunut ja sitten kun se vielä kramppailee noin kovin, niin ei siitä mitään iloa voi tulla.

 

Joulupäivänä aamupäivällä päästiin kotiin ja olo alkoi jo helpottaa. Vaikkakin matkalla kotiin sain vielä oksennusrefleksejä ja mahassa tuntui, niin se kipu mikä oli jouluaattona, oli jo onneksi takana päin. Kotona sitten nukuin oikeastaan koko loppupäivän.

 

Tapaninpäivänä olo alkoi jo helpottaa, edelleen seisominen heikotti, mutta sain syötyä suht-normaalisti! Se sitten loppui 27.pv kun yö sattui mahaan ja aamu alkoi särkylääkkeellä ja rukoiluilla, ettei tulisi samanlaista oloa. Onneksi olo alkoi helpottamaan ja 16 aikaan iltapäivällä sainkin jo syötyä. Illalla olo lähenteli jo normaalia.

 

Ja tänääään! Tunnen olevani taas terve ♥ Tätä oloa ei oikeasti osaa arvostaa, ennen kuin sen taas tuntee! Pääsin kävelemään kaupungille ja toki se tuntuu, että olisin tehnyt jonkun huippumaratoonin mutta silti ah, mikä fiilis!

 

Nyt kun sitten on terve niin miettii, että mihin se koko joulu sitten niin hävisi? Nyt kun luntakin on vähän satanut ja ruokahalu palaa, niin missä se joulu on? Ainiin, vuoden päästä vasta ensi kerran. Harmittaa vain siltä kannalta, että joulu on mun lempijuhla ja rakastan jouluruokaa, mutta ainakin jouluruoan suhteen tuli nyt hieman etova fiilis. Saa nähdä jospa sitten vuoden päästä fiilis on jo eri, mutta nyt olen ruoan kannalta iloinen, että siirrytään joulusta eteenpäin.

 

No enpä ole eläessäni kokenut tällaista joulua ja se fiilis kun vain ajattelee, että "Mitä mä olen tehnyt ansaitakseni tämän?" Kelaan vain päässäni vuotta ja mietin, "Oonko tehnyt oikeasti jollekin jotain pahaa?"

Surullisinta elämässä on se, että vaikka tekisit asiat kuinka hyvin voi elämä kostaa sulle kuitenkin. Tää sairaus vie mun elämää niin paljon alaspäin, ihan kun mun elämässä ei olisi ollut valmiiksi huonoja asioita... Ei siinä auta muuta kuin taistella vastaan.

 

Toivottavasti muilla oli parempi joulu ja kyllä tämä omakin olo ja mieli tästä kohenee. Päivä kerrallaan taas uuteen nousuun.

 

♥♥

HYVÄÄ JOULUA!!!

Kuukausi taas välissä!! Kuinka tämä on mahdollista?

 

Okei, myönnetään. Olen syönyt viimeaikoina epäterveellisemmin ja liikkunut vähemmän. Väkisinkin olo on "läski" ja ei tee mieli tulla antamaan motivaatiota muille, kun itseltään sitä ei sitten ainakaan löydy. Enkä tosiaan halua tulla kehuskelemaan monta suklaapalaa olen napaani vetässyt, tai kuinka kauan on kunnon hikitreenistä... huh...

 

Noh, mä tiedän, että ihmiset vihaavat näitä "uusi vuosi, uudet kujeet" - tyyppejä, mutta mä taas ehkä jotenkin tykkään siitä ajatusmaailmasta. Mulla ainakin oli aika huono vuosi ja toivon saavani aloittaa kaiken (tai ainakin monet asiat) puhtaalta pöydältä. Haluan aloittaa taas syömään terveellisemmin ja harrastamaan kunnolla. Koitankin nyt sitten etsiä itselleni sopivaa kuntosalia, joka on oikeasti aika vaikeaa... Kuitenkin, se olisi nyt etsinnässä.

 

Haluan kuitenkin palata tuohon uusi vuosi, uudet kujeet - juttuun sitten joulun jälkeen. Nyt mitä halusin tulla teille oikeasti sanomaan:

Nauttikaa! Syökää! Oli teille joulu sitten yksi pyhä muiden joukossa tai vuoden tärkein tapahtuma, niin nauttikaa. Älkää laskeko kaloreita tai miettikö kiloja, nyt nautitte.

 

Itse toki ehkä tiedän, että olen nauttinut jo aivan liian paljon, mutta elämää on elettävä. Ja mä rakastan joulua ja mä aion myös syödä, koska rakastan sitäkin!

 

Hyvää joulua teille kaikille!! ♥

epäonnen syksy... tai vuosi

Hei kaikki.

Onpa vaikea palata blogiin näin pitkän tauon jälkeen ja varmaan tällainen tauko jo kielii blogin lopettamisesta, mutta voin luvata että blogi on ollut mielessäni kokoajan.

Syy miksi en ole kirjoittanut, on se, että saimme perheenjäsenen. Pienen koiran. Arki oli todella kiireistä pienen koiranpennun kanssa, mutta palkitsevaa. Eilen tämä rakkaus muutti pois. Itku kurkussa nytkin kirjoitan tätä tekstiä, sillä mun haave jo 2 vuotiaasta asti on saada koira. Nyt kun se hankittiin, mulle puhkesi allergia. Nenä tukossa, vaikea saada happea yöllä, ihottumat, silmät punaisena, pieniä punaisia näppyjä kehossa.... Yhtenä aamuna mun toinen silmä oli ihottuman ja turpoamisen takia painunut kiinni.

 

Mentiin allergiatesteihin, jossa selvisi, että koira-allergia on puhjennut. Lääkäri sanoi, että hänen mielipiteensä asiasta on se, ettei ole muuta vaihtoehtoa kuin antaa koira pois. Kaiken surun ja ikävän keskellä, oli koiran kanssa eläminen ihanaa aikaa. Tiedän, että hän sai nyt hyvän kodin maaseudulta ja koirakaverinkin. Noin pieni koira ei vielä ymmärrä asioista mitään, joten tiedän, että on turha murehtia.

 

Asumme edelleen täällä väliaikaiskodissa ja koti-ikävä on todella suuri. Varsinkin nyt, kun koira lähti ja tyhjyys jäi, niin kotiin olisi aika kova hinku päästä...

 

Nyt kun alan ajattelemaan kulunuttu melkein 2 kk , niin paljon on tapahtunut. Salijäsenyys päättyi ja aloitin taas nyrkkeilemään. 2 kertaa viikossa treenit ja se tuntuu todella vähältä, mutta ehkä se on parempi tähän elämäntilanteeseen.

 

Olen syönyt paljon herkkuja ja siitä tulikin mieleen, että tänään alkoi mun 2 viikon gluteeniton kokeilu! Mua kyllä pelottaa, että miten tulen onnistumaan tässä kokeilussa... Mutta saa nähdä, sen takia kokeilenkin.

 

Toivon, että pääsen päivittelemään tänne blogin puolelle tästä kokeilusessiosta! Nyt yritän vähän koota itseäni ja päästä arkeen... Hyvää Maanantaita kaikille ♥

salmiakkisuklaa!!

Eilen purin huulta koska makeanhimo kävi taivaissa. No tänään annoin periksi ja ostin salmiakkisuklaata. Ja nautin todella paljon ♥

 

Mä koen sen myös sillä tavalla, että jos kroppa oikeasti huutaa sokeriboostia, niin miksi ei voisi silloin tällöin antaa itselleen siihen lupaa? Varsinkin kun nyt pitäisi laittaa sitä painoa pari kiloa lisää, niin en ymmärrä miksi sitten olla totaalikieltäytymisen kannalla..?

 

En edelleenkään halua ottaa vanhaa sokerihiiren elämää takaisin ja siksi taas palaan ruotuun ja arkeen huomenna. Mutta olihan se kiva pitää pieni irtiotto siitä sokerien kyyläämisestä. Koen, että se on myös tervettä, ettei lähde oikeasti se mopo käsistä sen syömisen suhteen.

 

JA kyllä... Mä en voinut pitää jouluun asti herkkulakkoa, mutta annan itselleni anteeksi, koska tähän väliin tuli se lääkärinlausunto siitä painonnoususta... Joten se saa jäädä nyt toissijaiseksi tavoitteeksi.

 

Kuitenkin täytyy nyt pistää taas ruokavalio "tiukille", ettei lähde lipsumaan siihen napostelumoodiin. Mutta veikkaan, että tämä sortuminen oli enemmänkin hyvä kuin huono juttu, sillä kroppa varmasti kaipaa boostia.

 

Ah, nyt pakko painua pehkuihin olen tosi väsynyt. Tää päivä kulunut muuttohommissa, kun jouduttiin lähteä remonttia pakoon... Katsotaan, ainakin yli kuukausi täällä väliaikaiskämpässä ja vähän harmittaa , kun treeni- sekä koulumatka piteni...  No ei auta! Ensi viikolla myös 3 koetta... apua stressaaaaa!!!

 

Palaillaan ♥

VOIMAA JATKAMAAN?

"On se ihme, ettet ole luhistunut. On sulla kuitenkin rankka syksy ollut tähän asti! Jaksat kuitenkin treenata ja pitää ruokailutkin kurissa. Olet hymyileväinen ja jaksat nauraa."

 

Niin. Mistä sitä voimaa saa sitten jatkamaan? Mä koen, ettei ihminen valitse sitä, että esim. masentuuko tai ottaako jonkun asian kovemmin kuin toisen. Oon mä itsekin välillä yllättynyt, kuinka olenkin jaksanut mennä treenaamaan vaikka juuri viime yönä olen kärsinyt mahakivuista. Olen ollut yllättävän vähän väsynyt. Sehän on vain loistava asia.

 

Mä muistan ne pari päivää sairaalan jälkeen. Olin todella pohjalla, en edes muista niin masentavaa fiilistä. Okei, sydänsurut on ollut aika kauheita, mutta se oli kuitenkin erilainen tunne. Se tunne, kun sairastut se on tosi eri luokkaa. Periaatteessa tiedät, että se pitää hyväksyä ja on halua taistella sitä vastaan, mutta taas samalla tuntuu asiat merkityksettömiltä. Mä olen 15-vuotias ja kroppa ilmoittaa, ettei jaksa. Siis nuoren kroppa, sen pitäisi olla parhaimmassa iässä. Se masentaa tosi paljon. Kun joutuu alkaa syömään lääkkeitä. Oon tosi iloinen, että en antanut sen tunteen viedä. Jaksoin onneksi taistella sen yli.

 

Mua auttoi varmasti treenaaminen. Siitä saa jotenkin hyvää oloa ja vaikka joskus ärsyttää mennä treenaamaan, niin kyllä sitä jää sitten nopeasti myös ikävä. Treenaaminen on myös niin osa arkirutiineja, että kun pääsi taas treenaamaan tuntui arki normaalilta.

 

En lähtenyt kauppaan ja hukuttanut vihaa ja surua herkkuihin, vaan halusin syödä terveellisemmin. Ehkä siksi, kun tiedän, että ruokavalio heijastuu mun kropan hyvinvointiin. Tuli vähän vihainenkin olo, että antakaa mun nyt jättää ne herkut välistä haluan olla terve. Vaikka se nyt ei ole koskaan enää mahdollista. Vau, toi lause oli masentava.

Ja ehkä se koko ajatus. En pääse tästä ikinä eroon. En ikinä. Kuolemaan asti se on siinä. Pelottavaa jopa?

 

No kuitenkin. Mistä sitä voimaa saa sitten jatkamaan? Milloin ihminen on tarpeeksi heikko lyömään hanskat tiskiin?

Mä koen, ettei tälläinen voisi mua masentaa. Koen tällä hetkellä, ettei elämässä tule vastaan mitään mikä saisi mut luovuttamaan. Elämä on tosi arvokasta ja kyllä mä ajattelen, että asioita pitää punnita ja miettiä, että mikä sulle merkitsee mitäkin. Sairauden myötä, oon oppinut lyhyessä ajassa arvostamaan terveyttä, itseäni ja kroppaani.

 

Voin joko a) ottaa asioita huumorilla. Nauraa, että jopas on taas hankala maha. Sellaista se elämä on. Tai b) luhistua kokonaan. Mutta minkä takia? Ei tämä sairaus mua tapa. Vaikeuttaa varmasti mun elämää monellakin tapaa, mutta ihminen on tehty taistelemaan ja tämä on mun taisteluni. Voin oppia tästä ja paljon. Jotenkin haluan uskoa, että kaikella on tarkoitus. Harmikseni sairaus langetettiin mulle, mutta ehkä joku ylempi voima halusi, että joudun taistelemaan ja sitä kautta opin ja kasvan? Jotain sellaista henkistä saan, mitä en olisi ilman sairautta saanut. Tulevaisuus opettaa.

 

Aika deepiksi menee, tiedän tiedän. Halusin vain pohtia. Voimaa jatkamaan? Sitä saan elämästä, parhaasta kaveristani, perheestäni, treenistä, hyvästä ruoasta ja tulevasta koiranpennustani, joka kotiutuu meille reilun viikon päästä.

 

Miten tämä liittyy kroppaprojektiin? Sillä tavalla, että jokainen etsii joskus sitä voimaa jatkamaan. Joku haluaa laihduttaa, kasvattaa muskeleita tai päästä eroon syömishäiriöstä. Miten saa sitä voimaa jatkamaan? Usein niitä plussia löytyy enemmän.

 

Mä rakastan elää. Mä rakastan elämää. Toivottavasti säkin pystyt myös sanomaan tuon. Koska se on tärkeää ja sinä olet tärkeä. Maailma on karu, mutta sä voit tehdä siitä paremman paikan.

 

♥♥ rauhallista perjantai-iltaa

 



Miten sitten pitäisi toimia?

Eilen oli taas sairaalapäivä. Lääkäri oli todella huolissaan mun painosta. Siitä miten syön ja mitä syön ja siitä kuinka paljon liikun. Hänen mielestään mun kannattaisi nyt rajoittaa liikuntaa. Kokeilla vaikka reilu kuukausi kevyellä/vähällä liikunnalla. Eli toisinsanoen ei mitään kuntosaleja tai kroppaa rasittavaa. Noh, mitäs siihen sitten...

 

Syödä kai pitäisi enemmän, vaikka omasta mielestäni syön paljon. En sitten tiedä kuinka paljon enemmän. Rasvaa pitäisi lisätä ja hiilaria, ettei mene liha-kasvislinjalle. Blaah sanon mä. Aika paljon on koitettu työstää sitä, että söisin paremmin ja menisin salille ja sitten sanotaan, että väärin on tehty. Tiedän, että mun kroppa ei ole kunnossa, mutta pitäisikö mun mennä neljän seinän sisälle suklaalevy kädessä? En mä nyt lihotakaan haluisi.

 

No suunnitelmat on vähän auki. Mä jo mietin syksyn tavoitteita ja näin edespäin, mutta tiedän, että se on tosi turhaa. Mun tilanne on aika hektistä just nyt ja kropan olo saattaa muuttua päivässä toiseksi.

 

Tiedän, ettei musta nyt juuri ole miksikään laihduttajabloggajaaksi, kun se osio mun elämästä vähän niinkuin jo sulkeutui. Nyt ei siis laihduteta, vaan koitetaan saada kroppa terveeksi. Mä jo mietin kuntosalin lopettamista... Mitä järkeä maksaa itsensä kipeäksi joka kuukausi, jos kuntosalilla käymistä ei edes suositella? Ja jos oma vointi ei siellä käynnistä edes kiitä? Hankalia tilanteita, on toi kuntosalin jäsenyys kuitenkin ollut sellainen lottovoitto mun elämässä, niin tuntuisi surulliselta se lopettaa. En kuitenkaan osaa sanoa mitä kannattaisi tehdä.

 

Aikamoista vuoristorataa. Fiilikset on vähän niin-ja-näin tällä hetkellä. No, päivä kerrallaan..

xoxo mä

SYKSYN TAVOITTEET

Heipsanssaa. Mä huomasin, etten olekaan taas pitkään aikaan kirjotellut tavoitteita ylös ja sitä, että miten nyt tästä taas lähdetään etenemään. Tähän asti syksy on ollut aika vuoristorataa , mutta koettelemukset kasvattaa.

 

Olen nyt päättänyt, että sairaudesta huolimatta haluan ainakin yrittää elää kuin ennen tätä sairautta. Eli haluan silti edistyä kroppani suhteen ja jatkaa terveellisiä elämäntapoja. Ja jokainen kuka siellä nyt kamppailee esimerkiksi laihdutuksen tai minkä vaan asian suhteen, niin tsemppiä, et ole yksin!

 

 HERKKULAKKO 

 

Tosissaan.... Ensimmäinen tavoitteeni on herkkulakko. Nyt syksyllä olen pariinkin otteeseen taas pitänyt aikamoisen herkuttelupäivän ja olo on aina ollut kauhea. Se sokerin, rasvan ja hiilihydraattien määrä... Se saa mun kropan aina sekaisin. Muutenkin mä huomaan sen omassa vireystilassani. Jaksan paljon paremmin treenata ja keskittyä päivän askareisiin, jos en ole juuri edellisenä iltana vetänyt järkyttävää satsia herkkuja.

 

Tämän tulisi kestää siis jouluun asti. Kyllä, jouluun asti. Se on aika pitkä aika, mutta jo yli viikko ollaan kestetty ja loppuun asti mennään. Haluan nähdä ja tuntea, miten mun kroppa reagoi kun jouluna syön taas suklaata ja muita herkkuja. Siihen asti saa herkut jäädä pois. Jännää, katsotaan miten onnistuu...

 

Mä en kuitenkaan kiellä itseltäni esim. raakasuklaata, mutta en saa kuitenkaan päivittäin vetäistä mitään raakasuklaalevyä. esim. viikonlopun herkkuhetkinä voin kehitellä omia herkkujani. Pointti on se, että sokeri & rasva jäisi minimiin ja perusherkut pois kokonaan.

 

SÄÄNNÖLLINEN LIIKUNTA

 

3 kertaa viikossa olisi tällainen hyvä määrä vähintään käydä salilla ja ryhmäliikunnoissa. Oman jaksamistason mukaan kuitenkin. Jos olo on voimaton ja väsynyt, niin tietenkin lepään, koska oma hyvinvointi on myös yksi tavoitteeni.

 

OMA HYVINVOINTI JA TERVEYS

 

Tietenkin haluan ja yritän pitää oman hyvinvointini korkealla. Tämä on kohta, jota harvoin edes ajattelen kirjoittaessani näitä tavoitteita. Se on kuitenkin yksi iso alue, joka koostuu kaikesta. Siitä mitä syöt, miten liikut ja kuinka nukut. Haluan pitää rennon, stressittömän ja rauhallisen syksyn ja koittaa pitää oman hyvinvointini korkealla. Niin, että syksyn jälkeen voin sanoa oloni olleen pääsääntöisesti hyvä. Toki en tähän voi itse 100% vaikuttaa, sillä jos sairaus nyt päättää pistää pahan vaihteen päälle tai olo muuten vain huononee, mutta kunhan yritän niin se on pääasia.

 

Tämän kummempia tavoitteita en edes ajatellut itselleni pistää. En mitään painotavoitteita tai ulkonäöllisiä seikkoja. Mä haluan kyllä haastaa juuri sinut ajattelemaan kokonaisvaltaisesti, ei pelkästään niitä pinnallisia asioita. Ajattelen niin, että kyllä se kroppa hehkuu myös ulkoa jos se hehkuu sieltä sisältäkin ;)

 

Jospa nyt saataisiin vähän positiivisempaa fiilistä tännekin puolelle ja vaikka sää on hyvin syksyinen ja sateinen, niin ei anneta sen lannistaa.

 

♥♥ minä

 



"sul oli ennen kivat rinnat..."

Viime postauksen jälkeen olen ainakin 2 uutta postausta jo kirjoittanut. Ne on tosin lentäneet suoraan roskakoriin. Tuttu tunne, bloggaajat?

 

En tiedä. Sekava olo on kyllä ollut ja kai mulla saakin olla. Paljon on sulateltavaa ja mietittävää. Elämähän on käännöskohtia täynnä. Ja en oikeasti tiedä, miksi mun kroppablogi on muuttunut syvälliseksi ja omaksi vitutuspäiväkirjaksi. Okei, siltä tämä on viime aikoina tuntunut.

 

Oon kyllä pääosin saanut kehuja mun muuttuneesta ulkomuodosta. Kuitenkaan ihmiset ei osaa useinkaan mitään sanoa. Tällä viikolla kuulin, että mun tissit on pienentyneet laihtumisen ja treenaamisen vuoksi. Osaksi totta, siis ihan varmasti on. Toisaalta taas olen laihtunut myös sairauteni takia ja jostain syystä läskiä on lähtenyt tosi paljon rintakehästä. Esim. mun solisluut erottuu paljon paremmin mitä ennen. Kyllä mun rinnat ovat pienentyneet ja nyt olen asiaa vasta tuon kommentin jälkeen jäänyt miettimään.

 

Mua surettaa älyttömästi se, ettei ihminen ole ikinä tyytyväinen. Mua surettaa se, etten mä ole tyytyväinen. Virhe virheen perään. On liikaa läskiä, mutta sitten on taas liian pienet rinnat. On jotenkin liian luikku ja sitten onkin liian muhkea. Ei saa kuitenkaan syödä liikaa, mutta äläpä syö liian vähääkään. Ei saa laihtua liikaa, ei saa myöskään lihota.

 

Kenellä muulla vain palaa hermo?

 

No paskat sanon mä. Ehkä mä otan nämä pienet rinnat, mutta mä myös otan hoikan kropan. Kyllä mä mielummin olen sitten hoikka kuin rintava. Toki oisin molemmat jos saisin, mutta näillä mennään. Toivottavasti nämä ihmiset ketkä puhuvat mun selän takana, saisi jotain vähän parempaa aihetta ja miettimistä.

 

Ja miten taas tämä postaus kääntyi vitutukseen ja siihen kun 'kaikkionniinhuonosti' ? Tosi asiassa ei edes ole. Mä kuulin ton kommentin jo alkuviikolla ja olen senkin jo sulattanut. Nyt menee itseasiassa ihan hyvin. On lihassärkyä ollut aika paljonkin tällä viikolla, mutta 3krt jo käyty treenaamassa. Tänään söin vehnähöttöä, tortillan ja koulun "pizzan" muodossa. Muuten on linja pysynyt terveellisenä ja herkuttomana, jippijaijei.

 

Voisin joku päivä oikeasti ottaa taas koneen syliin ja miettiä mun tulevia tavotteita ja ajatuksia, eikä pelkästään tätä arkimasennusta. Nyt painun pehkuihin, huomenna aikainen aamu. Adioos.

PÄÄTÄ JOKAINEN AAMU, ETTÄ OLET HYVÄLLÄ TUULELLA

Vihaan kaikkia kliseisiä sanontoja. Näitä, että "positiivisuus lähtee itsestäsi" ja "ajattele positiivisesti" lässynlää. No kuitenkin kai pakko nyt sanoa, että tuo päivän aloittaminen, se jos jokin on kaiken A ja O.

 

Nyt viimeaikoina on mun mielialat olleet vähän niin ja näin. Enimmäkseen olen ollut huonolla tuulella ja tiedän, että se on ihan okei. Ei aina voi hyppiä pilvissä ja olettaa, että kaikki asiat on täydellisesti. Nyt olen kohdannut vastoinkäymisiä ja olen niistä jo aikani valittanut, mutta eikö olisi aika hyvä aika ottaa se askel eteenpäin?

 

Mä en saavuta mitään sillä, että kierin itsesäälissä ja valitan elämääni. Sairaudet ne on niin perseestä, mutta nekin on asioita joiden kanssa oppii elämään. Siitä sairaudesta tulee sulle itsestäänselvyys. Niin kauan kun mä jaksan käydä koulua ja treenata, ei ole mulla syytä pistää hanskoja tiskiin. Kaikkihan me ollaan tultu tänne vain taistelemaan ja selviytymään elämästämme. Elämä sen kuin on yhtä taistelutannerta.

 

Voiko sitten itse vaikuttaa siihen positiivisuuteen? Mä en tiedä. Koen, että voi ja ei. Ihmisiä on kuitenkin erilaisia ja oman mielen hallinta voi olla joskus todella haastavaa. Täytyy kuitenkin ajatella, että jokainen päivä on uusi alku. Mä koen, että tämä sairaus saattaa kasvattaa mua henkisesti. En ehkä enää ajattelekaan jotain ihan pientä asiaa niin päällekäyvänä. Elämä on kuitenkin yksi iso kokonaisuus.

 

Jos nyt unohdetaan hetkeksi nämä syvälliset mietteet ja kysellään miten mun kroppa voi tällä hetkellä. En ole turvonnut, onneksi! Kyllä olen pinnallinen ihminen ja mun itsetunto on viimeaikoina vasta kohentunut, mutta pelkäsin tosissani saavani kauheat turvotukset päälle kuten kortisoni on saattanut monille tehdä. Vatsaa on tosin turvottanut, mutta sekin voi johtua sairaudesta eli ei pelkästään kortisonista. Paino on pysynyt 48 kilon kieppeillä.

 

Mun kropan suhteen ajatukset on aika ristiriitaiset. Siis ihmisethän sanoo, että olen laiha. Ja kyllähän mä itsekin näen oman painoni. Olisin niin rukoillut ja antanut kaikkeni saadakseni olla tämänhetkinen minäni, esimerkiksi vuosi sitten. Mutta kaikesta tästä huolimatta, en osaa arvostaa tätä. Kun mulle sanotaan, että sairaus on tiputtanut mun painoani, niin olo tuntuu turhalta. Ai jaa, kaiken vaivan näin tämän takia? Vaikka tiedän, että onhan varmasti terveelliset elämäntavatkin vieneet mun kroppaa tähän suuntaan. Se itsetunto ja itserakkaus, se on niin vaikea asia saavuttaa. Loppujen lopuksi alan miettimään, että miksi vihasin itseäni 10kg lihavempana? Miksi? Olinhan mä sama ihminen sisältä..?

 

No nyt menen syömään mun kanasalaattia ja valmistautumaan treeneihin. Pidetään aktiivisuustaso yllä, eiks jep? Jo kolmas kerta tällä viikolla, saa olla ylpeä!

 

♥♥

Ahdistus ja ärsytys

Voiko joku antaa mulle lomaa? Vaikka 2 viikkoa? Se riittäisi.

 

Saisin avata mun ajatuksia ja miettiä, että mitä viime aikoina on tapahtunut. Haluaisin vain pienen rentoutumisloman. Haluaisin aikaa treeneille. Sellaisia päiviä, milloin voisin mennä vaikka aamupäivällä jumppaan ja iltapäivällä rentoutua kotona. Voisin mennä kaverin kanssa kaupungille, syödä hyvää ruokaa ja palata kotiin ilman murheita seuraavan päivän töistä tai hommista.

 

Lähtisin isovanhemmilleni kylään. Olisin siellä pari päivää ja palaisin kotiin. Nyt se tuntuu vaikealta lähteä viikonlopuksi pois kotoa, kun kotonakin olisi hommaa ja tekemistä. Jos olisin lomalla, olisi päiviä enemmänkin kuin vain ne 2.

 

En halua sisäistää vielä sitä tosiasiaa, että kärsin nyt sairaudesta. Vaikka asian kanssa pystyn tälläkin hetkellä elämään, en halua. Voidaanko me vain peruuttaa kesään? Aurinko? Pitkät laiskat aamut?

 

Kun ahdistaa. Ei halua nousta sängystä. Tietää, että vaikka menee kouluun ja tekee pakolliset hommat, ei se edistä suuntaan tai toiseen. Oppiminen on vaikeaa ja ajatukset pyörivät muualla. Tuntuu, ettei opettajat tajua. "HALOO, mulla juuri diagnosoitiin IBD! Antakaa mulle lomaa, älkää pakottako mua tekemään näitä juttuja!" Miksi joku kenellä on keskittymishäiriö saa apuja koulussa, mutta joku kenellä on IBD ei saa? Eikö sekin jo vaikuta aika paljon, että koulussa ei pysty keskittymään IBD:n takia?

 

En tiedä. Olo on vain jotenkin hyvin ailahtelevainen. Eilen oli ihan hyvä päivä. Ostin kaksi uutta takkia, ja se kyllä tuntui ihan kivalta ostaa ne pienimmät koot. Ainoa vaan, että tänään en haluakaan niitä enää. Menen siis ne palauttamaan. Pelkään, että mun äiti kohta repii hiuksensa päästä mun takia. Äiti yrittää auttaa ja yrittää olla tukena, mutta kun vitutus on niin korkealla. Täytyy vain olla onnellinen omasta perheestään ja lähipiiristään. Aina on ihmisiä keitä kiinnostaa, vaikka ei siltä tuntuisikaan.

 

Ainoa asia mitä ehkä eniten nyt pelkään, on se, että saan jonkun burn-outin. Että keho palaa loppuun ja ei enää vain jaksa. Mä kyllä odotan, että kortisonilääkitys loppuu, sillä se on yksi lääke joka heittää mielialoja.

 

Tuntuu niin oudolta, että enään ahdistuksen aiheena ei olekaan kroppa vaan se mitä siellä sisällä tapahtuu. En olisi vuosi sitten osannut tälläistä odottaa tai ajatella. Ajatukset olivat silloin paljon itsekeskeisimpiä. Mitä sitten jos et ole kaikista kiintein tai laihoin? Mitä sitten? JOS olet terve ja voit hyvin, älä rääkkää itseäsi. Itsekin olin normaalipainossa, mutta silti itkin omaa ulkomuotoani. Nyt enemmänkin murehditaan sitä, että paino ei saisi tulla liian alas. Ei tämäkään ihan hirveän mukavaa ole.

 

Nyt on kyllä pakko sanoa, että suhtautuminen syömiseen on aika hakoteillä. Koitan löytää sen kultaisen keskitien.

Yääh, palaillaan. Toivottavasti hyvällä tuulella.

Krooninen suolistosairaus

Itkettää, masentaa ja tekisi mieli maata sängyn pohjalla. Mulla diagnosoitiin siis krooninen suolistosairaus eli IBD. Eli Crohn tai Koliitti, mutta kumpi, niin se selviää kun koepalat on tutkittu. Eli noin kuukauden päästä. Lääkärit tosin jo kallistui Crohnin tautiin, mutta sanotaan nyt aluksi, että mulla on IBD ja katsotaan sitten, mikä se loppupeleissä on.

 

Se on siis loppuelämän sairaus. Vaikeaa siinä on tietenkin se, että jokaisella potilaalla on sairaus aika yksilöllinen. Joillain voi olla lievä koliitti, joka ei ilmene kuin satunnaisilla vatsakivuilla ja siihen riittää säännöllinen lääkitys tai ruokavalion muokkaaminen. Joku voi olla niin sairas, että se vaikuttaa elämiseen.

 

Mun sairaus on tällä hetkellä keskivaikea. Suoli on siis aika pahassa kunnossa, mutta yllättävää kyllä, mä olen muuten ihan OK kunnossa ja täysin yleisvoinniltani hyvä. Nyt vaan sain aika kovat lääkitykset käyttöön. Yhtenä lääkkeenä siis kortisoni. Se kortisonihan mua tässä ehkä eniten pelottaa, sillä siinä on kovat sivuvaikutukset. Esimerkiksi lihominen ja turvotus. Luin jo netistä kuinka kortisonia syöneille on tullut +10kg ja "kuukasvot", eli tosi pyöreät ja turvonneet kasvot. Mä voin vain rukoilla etten joudu samaan läskikroppaan, mistä juuri olen taistellut pois.

 

Joskus vain tuntuu elämä epäreilulta. Mä olen pyrkinyt syömään oikein ja harrastamaan liikuntaa. Mä olen koittanut pitää aktiivisen elämäntyylin ja elää terveellisemmin kuin muut mun ikätoverit. Mä en ole omasta mielestäni ollut ilkeä tai tehnyt pahoja asioita. Mutta silti jostain syystä, mä saan pitkäaikaissairauden? Tiedän ettei elämää voi ennustaa ja voi käydä huonoa tuuria, mutta tällä hetkellä mun mieli on niin maassa. Mitä tapahtui sille perusterveelle nuorelle tytölle? Hän on nyt IBD-potilas ja lääkärikäynnit sen kun lisääntyy.

 

En halua rypeä itsesäälissä ja tiedän, että joku saattaakin ajatella tätä pikkujuttuna, mutta kyllä se muhun kolahti ja kovaa. Ei musta kenenkään 15-vuotiaan pitäisi kamppailla tälläisen kanssa. Ei musta kenenkään nuoren naisen, jolla on elämä edessä, pitäisi pohtia sitä, miten sairaus tulee vaikuttamaan tulevaisuuteen.

 

No koitetaanpas nyt ryhdistäytyä. Mä haluaisin pitää treenit mukana mun elämässä, vaikka lääkäri sanoi, että lihakset saattaa pistää vastaan ja olla normaalia 'laiskempia', koska kortisoni saattaa aiheuttaa sen. Myöskin unenlaatu saattaa huonontua ja nämä kaikki asiat tietenkin vaikuttavat treenaamiseen. Kuitenkin, mä haluaisin pitää sen 3 kertaa viikossa sellaisena treenimääränä johon olisin tyytyväinen. Jospa jo tänään pääsisin tauon jälkeen salille?

 

Ruokailujen suhteen aion tiukentaa. Jos mä tulen kortisonin myötä lihoamaan, niin haluan, että mun ruokavalio on tiukka ja sellainen, ettei se lihota mua itsessään. Eli vaikka mieli tekisi, niin en ala heittämään ruokavaliota läskiksi, vaan aion alkaa noudattamaan mieluiten VHH-ruokavaliota, eli jättämään turhat hiilarit ja sokerit pois. Katsotaan, mä varmasti palaan tähän aiheeseen, kunnes olen suunnitellut miten tämän toteutan. Anyways, ruokavalio ei tule olemaan lepsu missään nimessä.

 

Senhän näkee sitten ajan kanssa, miten esim. kortisoni vaikuttaa ja miten tämä sairaus lähtee etenemään. Kuukauden kuluttua olen varmasti paljon fiksumpi, kun olen lääkärissä käynyt ja lopullisen diagnoosin saanut. No ei auta kun nostaa pää pystyyn ja yrittää paskasta fiiliksestä nousta vain ylös. Kaiken kanssa oppii elämään, eikö se näin mene?

Ajatukset muualla

Kroppa sitten taisi aistia tämän väsymyksen, missä parissa viime postauksessa mainitsin? Jaa, että mistä tiedän? No siitä, että olen Keskiviikosta asti maannut kotona. Koulun sinnittelin viikonloppuun asti, mutta muuten olen vain ollut. Juonut teetä, syönyt erilaisia lääkkeitä ja vitamiineja. Kurkkukivusta selvisin päivällä, mutta sitten tuli kehiin nuha ja yskä, sekä väsymys ja heikotus. Uskaltaisin jo sanoa, että voiton puolella ollaan. Menen siis ensi viikolla sairaalaan ja nyt olisi tosi tärkeää vain rentoutua ja olla, etten rasita itseäni. Koska sinnehän ei ole kipeänä asiaa. Uskallan kyllä jo toivoa, että tää oli tässä ja sairaalaan pääsisin.

 

En nyt yhtään muista kuinka paljon olen milloin näistä vatsaongelmista tänne avautunut, mutta toivon mukaan jo pian saisin tietää mistä kärsin! Lääkäri epäili Crohnin tautia tai Koliittia, eli molemmat suolistosairauksia. Näissä sairauksissa on yleistä se, että on parempia ja huonompia kausia. Sen olen kyllä tunnistanut. MUTTA, en nyt puhu siitä sen kummemmin, sillä ensin selvitetään onko mulla ylipäätään sairautta vai mistä nämä vatsaongelmat on johtunut.

 

Anyways, treenit on sitten mennyt täysin penkin alle. Viime Maanantaina olin siis viimeksi salilla ja ensi viikolla menee ainakin 3 päivää sairaalaan ja lepoon. Ellei enemmän. Tämä tarkoittaa siis hyvin p*skaa treenien kannalta. No, ei auta!

 

Ruokien suhteen olen lepsuillut. Pidettiin kaverin kanssa herkuttelupäivä ja tulihan taas syötyä. Eilen söin tummaa suklaata. Olen myös juonut sokerimehuja ja en ole ihan niin tarkkana ollut. Joudun olemaan sairaalassa ne 1 ja ½ päivää syömättä, eli rehellisesti sanottuna näistä syömähommista on tällä hetkellä aika turha murehtia. Vatsa kaipaa nyt paljon ruokaa, ja varsinkin kun olen kipeä tulee syötyä. Koen kuitenkin, että se on parempi, sillä kuluneella viikolla ei joka päivä edes ruoka tuntunut maistuvan.

 

Tarkoitan siis, että kun sairaala on ohi ja olo on taas kunnossa, ja tietenkin sitten kun on diagnosoitu mikä mulla on, niin voin paljon paremmin keskittyä siihen miten jatkan koko kropparemppaa. Tällä hetkellä paino on kyllä ollut semi alhaalla 48-50 lukemissa heitellyt ja lääkärikin sanoi, että näistä asioista ei saa edes nyt murehtia. Niin kauan kun vatsa ei ole OK, on turha yrittää mitään temppuja itse, vaan syödä normaalisti ja oikeita määriä. Ei siis tietenkään mätätä ruokaa ja herkkuja, mutta ei myöskään laskea kaloreita tai sokerimääriä.

 

Huh huh, sekavaa. Mutta voin sanoa, että olen itsekin sekavassa tilassa tällä hetkellä. Ajatukset poukkoilee ja kyllä, mua jännittää tuleva. Tietenkin sairaus muuttaa elämää. Toki pitää aina ajatella, että pahemminkin voisi olla ja kun ei toivottavasti nyt mikään kuolemantauti ole, niin ollaan iloisia. Kaikki mihin on hoitoa ja minkä kanssa voi elää, niin ollaan tyytyväisiä, eikö? Kyllä se aurinko mullekin kohta paistaa, oon ihan varma siitä ♥

 

Alkaa vähän tulla mieleen se, kun aloitin blogin. Olin huolissani ulkonäkökeskeisistä asioista. Söin paljon lisäaineita ja kunhan tuote oli light, se oli OK. Coca Cola zeroa kului ja protskutuotteita. Vaikka nehän on myrkkyä melkein kaikki... Nyt ajatukset selvenee ja tajuaa, että lisäaineet on jopa saattaneet aiheuttaa tai pahentaa tätä mahdollista sairautta... Niinpä. Eipä se ulkonäkö ole enää ykkönen ;)

 

Jos siis satut omistamaan pari lisäkiloa tai jos olet normaalipainoinen, mutta et mallin mitoissa, niin mitä väliä? Itsekin täytyy oppia hyväksymään se, että jos lihon pari kiloa ja kroppa pehmenee, niin se vain menee niin. Kunhan olen normaalipainoinen ja mahdun vaatteisiini, ei ole hätää. Täytyy osata myös hidastaa. Ja nauttia elämästä.

 

Nyt menen lepäilemään, mukavaa viikoloppua kaikille! Palaan sairaalan jälkeen ♥

Milloin on lupa herkutella? Tai laiskotella?

Lauantai, se monille tuttu 'karkkipäivä' tai 'herkuttelupäivä' tai fitnesstyypeille 'cheat day'. Ei sentään joka Lauantai, mutta meidän perheellemme on karkkipäivä siunaantunut Lauantaille. Silloin ostetaan karkkia ja limua ja rentoudutaan. Kuulostaa varmasti monille tutuilta. Mutta kysymys kuuluu: milloin on sitten se lupa herkutella?

 

Varsinkin jos on ollut herkuttomalla ja pyrkinyt pitää terveellisen linjan. Milloin sitten saa katkaista sen hyvän linja?

Ei välttämättä silloin kun tekee mieli, koska noh... itselläni tekee kyllä aina mieli kun näkee herkkuja!

Silloin kun on ollut ajan X herkuttomalla? No kuka sen määrittää missä vaiheessa on hyvä pistää se stoppi ja mässätä?

 

Aaargh, onpa hankalaa! Ehkä mä vaan tyydyn kuivattuihin hedelmiin? Vaikka ei nekään se parhaista parhain ole, mutta jotain on pakko saada...

 

Ja ainiin,

edelleen mua laiskotuttaa ihan hitsisti..

MOTIVAATIO LIIKUNTAAN?

Ei, tämä ei tule olemaan kannustuspuhe laiskoille henkilöille liikkumaan, koska itsestäni tuntuu nyt tuolta. Siis laiskalta henkilöltä, joka ei jaksa liikkua.

 

Mä olen juuri ja juuri käynyt sen 3 kertaa viikossa liikkumassa, mutta eniten olen nyt nauttinut päivistä, jolloin ei tarvitse katsoa aikataulua tai miettiä kuntosalia. Eli voisi siis sanoa, että motivaatiota ollaan tässä oltu etsimässä.

 

Tämä on niiiiiin luonnollista meille kaikille. Jos joku ihminen väittää, että hän tykkää liikkua joka päivä tosi paljon ja ei koe sellaisia väsymyspäiviä, niin voin jo sanoa, että tuollainen henkilö on ihmeen saanut. Ei siinä tosin mitään, mutta useimmiten fitnessblogit ja muut, on vähän ehkä liioiteltuja. "Kyllä se motivaatio sieltä tulee, kun näkee kroppansa ja kehityksensä peilistä." JA PASKAT. Tiedättekö mikä fiilis mulle tulee? Aaah, maaliviiva, eiköhän nyt voi käpertyä sohvalle ja ottaa iisimmin.

Tai sitten se nykyinen fiilis: "Ei helvetti, eiköhän ne kilot ala taas tätä tahtia kertyä." Ja okei okei, nyt ei mun tilanteessa ehkä kirjaimellisesti puhuta kiloista vaan ylipäätään kropasta. Mutta silti.

 

Mä tykkään postauksista, jossa rehellisesti kerrotaan, että motivaatio laskee tai syömiset menee huonosti. Miksi silti useasti bloggaajat (erityisesti Fitness) piilottelevat asiaa? Tai sitten kun he ovat keränneet motivaationsa, saattaa kyllä kertoa, että "olipas huono viikko, nyt kuitenkin olen käynyt aamu- ja iltalenkillä..." Miksei suoraa kerrota, että mistä kiikastaa. Miksi totuutta vältellään? Vai onko se vain niin, että kaikki ovat jotenkin todella energiapommeja ja sitä energiaa vaan riittää ja riittää ja riittää ...

 

No en yleistä. Varmasti näitäkin bloggaajia löytyy jotka kertovat suoraan mistä kiikastaa ja jos ei jaksa urheilla. Se on musta sitä oikeaa bloggaamista. En tarkoita, että sun pitää kertoa elämästäsi kaikki, mutta jos olet fitnessbloggaaja tai muuten laihdutusblogia ylläpitävä, niin kyllä se musta kaipaa ne rehelliset postaukset siitä, kun motivaatio vain loppuu. Koska mä olen aika varma, että se tapahtuu joillekin aina välillä.

 

Mulla saattaa kestää tämä motivaation etsiminen päivän tai neljä viikkoa, mutta tiedän, että syy on tämä arkeen paluu. Kun on taas 2 ja puoli kuukautta urheillut vähän vaihtelevasti ja aina omalla vapaalla aikataululla, mutta nyt kun pitäisi sitten oikeasti palata tähän 8-15 arkirytmiin, niin tuntuuhan se heti väsyttävältä ja sellaiselta, että ei jaksa enää.

 

Koulu tuo omat stressinsä ja vie oman aikansa, ja sitten kun olisi vielä se liikunta mitä pitäisi jaksaa ylläpitää. Kyllä mä ihailen niitä edellämainittuja energiapakkauksia, jotka ehtii tekemään vaikka ja mitä päivän aikana.

 

No eihän se auta kuin vain yrittää taas sopeutua arkeen ja etsiä se liikuntailo taas jostain. Se 3krt viikossa on nyt pakko pitää, ettei ihan paikallensa jämähdä. Katsotaan katsotaan... Palaillaan sitten asiaan.

LIPSUNUT

Kyllä olen lipsunut.

 

On ollut outoa syödä sen kummemmin ajattelematta mitä syö. Näinpä alas on mennyt sokerisia jugurtteja ja suklaata, näin muun muassa. En tietenkään halua ottaa tällaista vaihetta päälle ja näinpä päätin, että ne herkut voisi pysyäkin siellä takaa-alalla nyt jatkossakin. En ole vihainen itselleni vaikka mieliala meni maahan heti ja tunsin, että "tää oli huono idea."

 

Heti kun koulut alkoi, lähti se kauppafiilis taas pyörimään. Välkällä kauppaan, vaikka rahaakaan ei juuri olisi. Jotain on pakko saada. Nyt pitää taas irrotella siitä ote ja pystyä syömään normaalin päivärytmin mukaan.

 

En nyt tarkoita sitä, että pitäisi alkaa "kiristelemään tahtia" tai mitään, vaan sitä, etten halua uutta sokerikoukkua ja taas ongelmiin sen kanssa. Nyt aion syödä sen enempää vahtimatta, mutta myöskään sen enempää herkuttelematta. Edelleenkin linja jatkuu herkuttomana ja myös roskaruoattomana, muuten kotiruokaa ja vähäsokerisia jugurtteja niin saan syödä. Tietenkin jos jogurtti on täyttä sokeria, niin kannattaa miettiä haluaako sen syödä vai ei.

 

Myös lisäaineet on sellainen miettimisen aihe ollut mulla. Esimerkiksi mehukeitto mitä olen käyttänyt, niin sisältää niin ihme lisäaineita, mistä jo äiti puhuikin, että hän välttelee niitä. Aloin ajattelemaan, että onko se sokeriton ja vähäkalorinen mehukeitto hyvästä, jos siinä on aspartamiinia, joka on keinotekoinen makeutusaine. Koen, että se jos mikä ei ole hyvää ravintoa kropalleen. Olen siis korvannut aamupuuroni ihan maidolla tai mansikoilla.

Coca Cola Zeroa koitan vähentää, koska sekin on täynnä lisäaineita. Myös protskupatukat joissa on tuntemattomia ainesosia, niin en pidä niitäkään hyvinä.

 

Heti kun vatsa ja suoli ei voi hyvin, haluaa antaa sille tietenkin hyvää ravintoa. Koen, että tosi moni arkipäivänkin ruoka sisältää lisäaineita, niin mielummin jätttää ne itsestäänselvyydet pois. Esimerkiksi mehukeiton. En halua kroppaani enää keinotekoisia makeutusaineita. Mielummin ottaa sitten sen missä on sokeria, koska se on luonnollisempaa kropalle kuin joku lisäaine.

 

 

Tässä siis mun Torstain höpinät. Saa nähdä reagoiko kuinka kroppa tähän pieneen lipsumiseen, mutta nythän on vain ihan positiivista jos paino ottaa tasaantuakseen. Keskityn nyt enemmänkin kropan ulkonäköön, huolehdin, että syön tarpeeksi ja koitan jättää vaa'an lääkärien murheeksi.

 

Palaillaan!

STOP

Kerroinkin jo teille, että mun vatsaa tai siis tarkemmin ottaen suolistoa tutkitaan. Oon käynyt lukuisissa verikokeissa ja muissa testeissä, ja multa löytyikin yksi arvo jonka takia mut siirrettiin sairaalalle. Eilen oli mun sairaalakäynti, missä taas sain luovuttaa 13 purkkia verta ja sain tietää, että suolentähystys on edessä. Nukutuksessa onneksi.

 

Lääkäri takertui pariin asiaan mussa. Muun muuassa mun painoon. Mun paino on 48kg, tai ainakin oli eilen lääkärin vaa'alla. 48kg.

Se oikeasti tuli vähän yllätyksenä, sillä jos mun olisi pitänyt veikata painoa, olisin varmasti ajatellut, että se on noin 51kg. Heti kun se tippuu nelosen puolelle niin loksahtaa suu jo auki. Kesällä kun en ole vaa'alla rampannut, ei ollut mitään hajua, että paino olisi menossa alaspäin.

 

Lääkäri sanoi, että mun kroppa on ottanut ns. tiputtamisvaihteen päälle ja jos syön vähemmän mitä kulutan, paino vain tippuu ja tippuu. Ja koska mun suolistossa on jotain, niin se luultavasti vielä nopeuttaa laihtumista. Lääkäri hyvin kovaan painotti: Syö kunnolla, paljon ja monipuolisesti. Paino ei kuulemma saa enää tippua yhtään.

 

Tää oikeasti järkytti mua vähän. Mä juuri olin ajatellut, että nyt vedän taas kovempaa ja nipistän ruoasta, että saan kesäkilot pois. JA siis mitkä kesäkilot? En tiedä, olenko mä sokea vai miksi musta mun kroppa ei näytä 48 kiloiselta ..? Kun mun paino jäi siihen 55kg, olin jo tyytyväinen. Kun se tippui 50kg ajattelin, että tää on se mun paino ja tähän se jääkin. Kaksi kiloa siitä alaspäin, olo vain huolestuu.

 

Luultavasti mulla on pitkäaikaissairaus. Sairaus, johon vaaditaan elämänmittaiset lääkkeet. Sairaus, jonka takia joudun käymään sairaalassa tietyin väliajoin. Sairaus, joka saattaa rajoittaa mun ruokavaliota. Sairaus, joka saattaa pahentua.

 

Nyt vain sormet ja varpaat ristiin, ettei mulla olisi mitään sairautta. Vaikka tyhmältä toi tuntuu sanoa, sillä lääkäri oli jo hyvin varmana että sairaudesta olisi kyse. Lähete sairaalaan tulee tässä 2-4 viikon kuluessa, joten nyt vain odotellaan.

 

Koitan nyt olla murehtimatta syömisiäni, koska haluan saada itseni kuntoon ja sairauden selville, ennen kuin jatkan mitään kroppaprojekteja....

 



ELÄMÄNTAPAREMONTIN HYVÄT JA HUONOT PUOLET

Elämäntaparemontilla tarkoitan nyt sitä, että aletaan elämään terveellisesti, liikkumaan ja jätetään turhat herkut pois. Jollain saattaa olla pilkuntarkka ruokavalio ja joku saattaa koittaa elää maidottomalla. Elämäntaparemontteja on siis monia, joten hyviä sekä huonoja puoliakin löytyy erilaisia. Nyt kirjoitan mun yli vuoden kestäneestä elämäntaparempasta ja minkälaisia hyviä sekä huonoja puolia se on myös tuonut.

 

HUONOT PUOLET:

Tottakai me aloitetaan ekana huonoista puolista!

 

Kaikesta kieltäytyminen - Ainakin aluksi se on todella hermoja raastavaa hommaa. Menet minne vain, niin huomaat, että ruoka on se kaiken A ja O. Olet sitten synttäreillä joissa syödään suussa sulavaa täytekakkua tai menet elokuviin, jossa popcornit poksuvat luoksesi. Kaikkialla on houkutuksia. Kaveri pyytää syömään ja haluaisit niin kovasti herkutella ja nähdä ystävääsi hyvän ruoan parissa, mutta siinä pitääkin toden teolla miettiä mitä syö.

 

Huomaat olevasi terveyshöperö - Kun olet aikasi elänyt terveellisellä ruokavaliolla ja tutkinut kaikkien ruokien sisällöt ja monet muistatkin jo ulkoa, et voi välttyä siltä, että jo vahingossa tukit mitä muut saattavat syödä. Kaveri ottaa suklaapatukan ja alat vahingossa selittämään kuinka paljon sokeria yksi patukka voikin sisältää. Näet sosiaalisessa mediassa kuvan kun joku pizzaa ja ajattelet jo kuinka siinä täyttyi sitten koko päivän kalorit. Perhe ostaa kotiin karkkeja ja alat jo saarnaamaan niiden sisällyksistä. Tämä on yksi hyvin ikävä puoli minussa, mutta onneksi perheeni ja ystäväni tietävät elämäntapatyylini ja osaavat suhtautua kommentteihini. Onneksi olen jo oppinut vaientamaan ääneni ja puhumaan vain oman ruokani terveydestä puuttumatta muiden ruokiin tai herkkuihin.

 

Kiire, kiire, kiire... Zumbaa, salia, spinningiä... - Tottahan se on, että varsinkin arkena aikataulut sen vain kiihtyy kun ravaat jumpissa. Huomaat, että läksyt on tekemättä ja huone siivoamatta, kun kiirehdit jo seuraavalle tunnille. Toki aina liikuntamotivaatio ei ole korkealla, mutta sen voitte myöntää, että aikaa se vie. Ja mitä kauempana salisi on, sen kauemmin menee aikaa treeneihin. Alat jo miettimään, että mitä kaikkea ehtisit töiden/koulun jälkeen tekemään, jos et tuhlaisi paria tuntia treeneihin...

 

Sortuminen - Jos olet kauan jo elänyt terveellisesti ja sitten käy se, että jokin epäterveellinen asia vain eksyy suuhusi, voit helposti masentua. "Tässäkö se sitten oli?!" Vaikka kuinka jankuttaa, ettei se yksi suklaalevy tai kakunpala vaikuta koko projektiisi, kyllä se vähän jää kalvamaan mieltä. Ja helposti sokerikoukku jää päälle, ja siinä onkin sitten taas uusi projekti kitkeä se pois...

 

 

Kun tuloksia ei synny... - Se jos mikä on masentavaa! Koet, että treenaat ja syöt oikein, mutta sama pullottava maha se siellä edelleen on. Tuntuu ettei se pienene sitten millään. Paino jumittaa ja kroppaa turvottaa... Vaikka luet netistä ja lehdistä, että se voi olla täysin normaalia kesken projektisi, silti se vetää mieltä alas. Silloin jos jolloinkin tekisi mieli vetää kaksin käsin herkkuja ja vaihtaa sali sohvalle!

 

 

HYVÄT PUOLET:

Ei koko elämäntaparemontti ole yhtä kidutusta vaikka ruusuilla tanssimista se ei aina olekaan. Tässä siis sen hyvät puolet!

 

Tulosten näkyminen... - Kun vaakanumerot menee vain alaspäin ja kokoa pienemmät vaatteet mahtuvat päälle. WUHUU! Se on niin palkitsevaa jo itsessään, että koko remontti tuntuu olevan oikea ratkaisu.

 

Treenien jälkeinen fiilis - Vaikka usein treeneihin lähteminen ja joskus siellä oleminen on yhtä kidutusta, niin sen jälkeen kun olet tehnyt kovan treenin ja tiedät, että kroppa kehittyy on mahtava fiilis. "YES I DID IT.. and i can do it again!"

 

Itsekurin kehittyminen - Tuntuu, että vähän aikaa sitten en olisi pystynyt kieltäytymään suklaasta tai herkuista ylipäätänsä, ja yksikin herkuton päivä oli mulle harvinaisuus. Nyt kun pisimmät herkuttomat kauteni ovat olleet kuukausien mittaisia, ei se olekaan enää niin haastavaa. Ja sen tajuaminen on todella palkitsevaa.

 

Tiukat vaatteet, valokuvat, napapaidat... BRING IT ON! - Kaikki mikä tuntui aiemmin haastavalta, on nyt helpompaa. Voi käyttää tiukkoja vaatteita, voi antaa navan näkyä ja koko XS-S on täysin sopiva koko. Valokuvatkin tuntuvat mukavemmilta, kun ei tarvitse vetää vatsaa sisään tai pelätä kaksoisleukaa.

 

Loppujenlopuksi voin luvata, että elämäntaparemontti sisältää ehkä hieman enemmän huonoja puolia, mutta sitten taas hyvät puolet ovat itsessään suurempia kuin mikään huonojen puolien kohta. Jos tuntuu, ettei aloita remontoimaan elämäänsä vaan sen takia, ettei saa sitä jokapäiväistä karkkipussia, niin voin luvata, että kun on saanut ruokavalion ja liikunnan raiteilleen, on olo paljon parempi silloin kuin sen karkkipussin jälkeen.

 

Hyvää Sunnuntaita ♥

MISTÄ MOTIVAATIO KESÄN JÄLKEEN?

Kesähän ei itsessään ole vielä ohi ja eilenkin saatiin nauttia ainakin täällä Eteläisessä suomessa lämmöstä. Tosin lomat ne on suurimalla osalla jo taputeltu ja itsellänikään ei enää varsinaisia lomapäiviä ole, koska hoidan lapsia nyt viimeset päivät.

 

Monien blogeista olen lukenut kesäkiloista ja kuinka ne ovat kertyneet loman aikana. Itselläni ei ole kiloja tullut, vaan aika yllättäen paino on täysin sama kuin loman alkaessa. Siltikin turvotusta on ollut ja olo ollut paljon pyöreämpi. Yksikin löhöilypäivä mässyjen kera on aiheuttanut hirveän läskiahdistuksen ja tuntuu ettei pääse siihen terveellisyyteen enää kiinni. Pitäisikö siis kiskoa peitto korviin ja syödä se kaappiin jäänyt suklaalevy?

 

No ei tietenkään... Oon sitä mieltä, että jokaiselle toimii vähän eri tavat. Joku voi pistää kaikelle heti stopin ja joku voi päivä kerrallaan siirtyä takaisin omaan ruokavalioonsa. Itselleni kuitenkin toimii tuo "kaikki heti ja nyt" - taktiikka, eli aloitan heti puhtaalta pöydältä. Turha niitä syötyjä suklaita tai kakunpaloja on laskea. Se oli ja meni. Näkyy kropassa tai ei näy, niin silti lähdetään uudella tsempillä liikenteeseen.

 

1. Heitä kaikki herkut mäkeen.

Ei sinun tarvitse säästää kakkuja, jätskejä, keksejä tai mitään "vierasvaralla", koska herkkukierteen jälkeen luultavasti sorrut niihin itsekin. Tai kun paha päivä iskee, niin käsi on heti siellä kaapin uumenissa. Helpointa on siis vain pitää kaapeissa raaka-aineita joita saat syödä. Ellet asu taloudessa, missä on useampi ihminen esimerkiksi meillä. En voi siis vaikuttaa, jos jollain on oma suklaakätkö siellä. Tosin omassa huoneessani pidän vain cashew-pähkinöitä ja onnekseni kaapissa ei loju Fazeria tai pakastimessa jätskiä.

 

2. Aloita liikunta rauhallisesti.

Vähän niinkuin aloittaisit laihdutuksen/elämäntaparempan/terveellisen elämäntapasi alusta. Älä heti varaa kymmentä ryhmäliikuntatuntia tai käy salilla joka päivä. Jos olet kesällä ollut liikkumatta tai liikkunut vain vähän, ei ole mitään järkeä aloittaa liikuntaa niin kuin koittaisit korvata kesällä käymättä jääneitä kertoja. Käy liikkumassa sen verran kuin hyvältä tuntuu. Heti verenmaku suussa treenaaminen saattaa vain kostautua sillä, että motivaatio loppuu kuin seinään ja väsymys ottaa vallan. Sovi itsesi kanssa ennen viikon alkua, että minä päivänä ja monelta käyt tekemässä treeniä.

 

3. Älä rääkkää itseäsi.

Jos olet kesän aikana saanut ne pari lisäkiloa, niin älä masennu! Saat ne aivan varmasti uudelleen tiputettua pois. Koen myös sen, ettei vaa'alla ramppaaminen ole se kaikkein tehokkain keino. Ellet omista paljon ylipainoa, silloin vaa'an seuraaminen tietenkin saattaa auttaa. Mutta täysin normaalipainoisena se on turhaa. Pääasia on, että paino pysyy normaaliluvuissa ja keskityt oman kroppasi ulkonäköön. Et tarvitse mitään nälkäkuureja, vaan voit hyvin jatkaa ravitsevalla ja hyvällä ruokavaliolla. Älä skippaa aterioita, älä korvaa atrioita, äläkä ota paineita. Kaikista huonoin ratkaisu on syödä jokin vähäkalorinen patukka ja toivoa painon tippuvan. Syö kasviksia, vihanneksia, protskua ja juo paljon vettä.

 

Vaikka vinkit kuulostavat hyvin samantapaisilta kuin aloittaessa muutosta itsensä kanssa, niin yllättävää kyllä, usein samat vinkit pätevät myös tauon jälkeiseen jatkamiseen. Hyvin usein se on vain helpompaa, koska olet kerran jo oppinut kuinka syödä terveellisesti ja kuinka liikkua oikein. Se on täysin OK, jättää yksi liikuntakerta väliin ja aloittaa rauhallisemmin. Joskus se on jopa järkevämpää.

 

Pitäkää huolta itsestänne ja muistakaa kärsivällisyys ♥

 



Pakko aloittaa... ei auta!

Olo on hyvin turvonnut ja rehellisesti pelkään painonkin jo nousseen. Päätin siis, että huomenna aloitan taas terveellisen linjan. Ei, en odota että arki alkaa vaan aloitan huomenna. Kerrataanpas sääntöjä...

 

5-6 krt ruokaa päivässä. Sisältäen: aamiaisen, lounaan, välipalat, päivällisen ja iltapalan.

Aamiainen sisältää perinteisesti puuroa ja nyt otan taas kananmunan mukaan.

Lounas sisältää kasviksia missä muodossa tahansa, sekä proteiinia. Hiilareita mieluiten vähän, mutta niitäkin saa olla.

Välipalalla joko täysjyväleipää (ruis tms.), kananmunaa tai muuta protskupitoista.

Päivällisellä kasvista, hiilaria ja protskua. Lautasmallin mukaan.

Iltapalalla leipää (ellen syönyt välipalalla) tai sitten hedelmää, rahkaa tms.

 

Jos annosvälit venyy, voin syödä hyvin sen 6krt päivässä, mutta normaalisti se 5krt riittää. Ei ranskalaisia, sokeripommeja, voileipäkeksejä, eikä edes kuivattuja hedelmiä. Nyt on pakko taas kiristää tahtia ja se ei onnistu sillä, että syön terveellisen välipalan ja siihen 10 voileipäkeksiä...

 

Treenejä mieluiten vähintään se 3 kertaa viikossa, vähän omien ohjelmien mukaan. Kunhan pääsen liikkumaan, se on se pääasia! 4 kertaa olisi bueno, mutta niin kuin sanoin katson vähän omien ohjelmien mukaan, että milloin pääsisin.

 

Motivaatio ja halu olisi kyllä nyt taas korkealla. Koska tiedän, että mitä enemmän löysään ja löysään vannetta, niin sitä huonompaan suuntaan tilanne aina myös menee. En sentään halua joutua taas sokerikoukkuun... 

 

Mulla on tämän viikon (sekä ens viikon TI) lapset hoidossa ja tulee nyt jo opeteltua arkirytmiä, sillä hoitolapsi tulee noin 8-9 välillä, joten herättävä on. Toisaalta se on hyvä ruokarytmin suhteen. Sekä kun tehdään lasten kanssa retkiä, niin siinä ei mee omatkaan lomapäivät pelkkään makoiluun. Mikä on aina hyvä homma!

 

Tarkoitus olisi nyt olla tiukalla ruokavaliolla mahd. kauan ja pysyä poissa herkuista. Katsotaan nyt tuleeko ylipäätään houkutuksia (= juhlia tms.) jossa pitäisi valita sen herkuttelun tai ei välillä. Ainakin huomenna on pikkuserkun synttärit, mutta siellä pysyn täysin herkuttomana.

 

Nyt ainakin tämä 'fresh start' tuntuu hyvältä, mutta saahan sitten nähdä miten se oikeasti käynnistyy. Toivotaan tietty parasta ja katsotaan miten turvotus lähtee laskemaan!

 

♥♥



loma + itsekuri = mahdottomuus

Vaikka olenkin oppinut olemaan herkutta, eikä herkkuja kulu sellaista määrää kuin ennen, osaan mä edelleen syödä itseni ähkyyn ja mokaamaan ruoka-annos koot & ruokailuvälit. Lomalla mulla ei sitten ne luonnistu yhtään. Saatan vetää vähän sitä ja tätä ja sitten olla taas vatsakivuissani. Treenit ei luista huonolla ruokavaliolla jne.

 

Samaa siis mitä viimepostauksessa jauhoinkin!

 

Musta kuitenkin tuntuu, että kroppa vähän kaipaa jo sitä arkirytmiä. Nyt mä nukun pitkään, treenaan silloin/tällöin, syön epäsäännöllisesti. Se yhtälö on ihan pepusta ja olo ei ole parhain tai energisin.

 

Toisaalta älyttömästi taas tuottaa paineita kouluun paluu, mutta koitan ajatella sitäkin positiivisesti. Viimeinen vuosi ja saan taas arkirytmin kohdilleen. Nyt mun vatsa on kuin mikäkin ilmapallo ja tiedän täysin mistä asioista se johtuu..!

 

No onhan tässä vielä noin puolitoista viikkoa lomaa, mutta äkkiähän sekin aika kuluu. Mä kun joudun lastenhoitohommiin oikeastaan koko loppulomaksi ja päivät siis saattavat senkin myötä saada vähän rytmiä. Sekä yksi lääkärikäynti ja toivottavasti sekin selventäisi mitä mun vatsalle nyt aiotaan. Toivotaan parasta ja pelätään pahinta, eiks näin?

 

Tällä hetkellä kaikki tavoitteet etc. kropan, liikunnan ja ravinnon suhteen täytyisi miettiä. Vaaka täytyisi kaivaa esiin ja katsoa onko lomakiloja kertynyt. Sitten miettiä mitä mä haluan jatkolta. Ehdottomasti kiristää tahtia taas loman jäljiltä, mutta miten, niin se pitää miettiä.

 

Nyt mä painun katsomaan netflixiä ja nauttimaan näistä vähenevistä rennoista illoista.

 

ADIOOOS

jos kohta alkaisi taas kiristämään...

Eilen siis vietin ystävän kanssa ihanaa laatuaikaa ja herkuteltiin sitten taas kunnolla. Vielä tänä aamuna söin palan omenapiirakkaa, mutta motivaatio koko ruokatouhua kohtaan on vähän niin - ja näin. Olen iloinen siitä uudesta tavasta, etten enää rohmua kaappeja heti kotiin tullessa vaan kun sanon STOP, se on silloin stop. Tarkoitus ei olisi kuitenkaan nyt aloittaa mitään herkkujatkumoa, vaan se oli se eilinen ja nyt taas jatkuu perusterveellinen linja.

 

Haluaisin alkaa kiristelemään taas ja muokkamaan tuota perusterveellisyyttä, sillä nyt varsinkin kesällä ja lomaillessa ne ruokavälit venyvät ja voin syödä vaikka vain 3 ateriaa päivässä, vatsaa kurnii ja olo ei ole paras mahdollinen. Haluaisin taas säännölliset ateriat ja jokainen ateria mietittynä. Ei niin, että syön vähän sitä ja sitten myöhemmin tuota. Vaikka kummempaa herkuttelua en ole nyt lomalla tehnyt kuin pari kertaa, olen silti syönyt huonommin kuin pitäisi.

 

Oikeastaan mä odotan tällä hetkellä sitä, että pääsisin kuulemaan mikä mun suolessa on vialla. Koska saatan saada ruokavaliomuutoksia ja haluaisin tietenkin kuulla ne ensin kun aloitan taas mitään kiristystä normaalissa ruokavaliossani.

 

Kun arki alkaa, niin tiedän, että pystyn paremmin kiristämään tahtia ja omaa kroppaani. Vaa'alla en ole käynyt, eikä kroppa sen ihmeellisemmältä näytä, mutta tiedän, että tätä tahtia se kroppakin alkaa taas keräämään nestettä ja kiloja itseensä. Ja sitä emme halua ;)

 

Liikunnan suhteen haluaisin myös lisämotivaatiota, sillä nyt laiskuus vie voiton. Silloin tällöin pääsen jumppaan tai salille, mutta normaaliin liikuntarytmiin verrattuna aika löysästi menee. No mä kyllä tiedän, että ei liikuntainspis iske huonolla ruokavaliolla. Monta asiaa siis korjattavana.

 

Palailen taas pian,

xoxo minä

 



KULUNEET VIIKOT

Hellouu kaikille!

Nyt on mun kesäloman sellaiset reissut tehty ja ainoana jäljellä vain ensi viikko, jolloin olisi kissanhoitokeikkaa ja toivottavasti myös treenaamista! Eli suhteellisen vapaa viikko tulossa, verrattuna aikaisempiin kesäviikkoihin. Sen jälkeen hoitaisin vielä lapsia reilun viikon ajan ja sitten olenkin jo takaisin koulunpenkillä.

 

Söin herkkuja silloin Perjantaina, ennen kuin lähdin Lauantaina reissuun. (eli edellisen viikon Perjantaina.) Meillä oli ne kaverin tupaantulijaiset ja päätin, että kun en hirveästi käy juhlimassa tai en käytä alkoholia tms. niin voisin antaa itselleni sen illan vapaata syömistä. Olipa se ihanaa ja mä rakastan jäätelöä niin paljon! Sori WheyHeyt ja muut, kyllä se oikea jätski on vain parasta. Anyways, se kuitenkin jäi yhteen iltaan ja kun Lauantaina lähdin Vierumäelle jäi herkut taas pois. Söin kunnollisesti ja tuli liikuttua - erilailla. Kävin ratsastamassa, kiipeilemässä, tanssitunnilla ja yhdellä kuntosalilla. Se oli tosi kivaa, sillä sain tehdä kyseisiä asioita mun perheen kanssa. Eriasia käydä yksin fillarin kanssa kuntosalilla tai ryhmäliikunnassa, mitä on tässä toisteltu jo reilu vuosi. Nyt sain viikon erilaisia liikuntakokemuksia ja se teki hyvää! Syömisetkin meni siellä oikein hyvin ja tarkoitus olisi jatkaa samaa rataa.

 

Vaa'alla en ole käynyt, enkä tiedä milloin edes kävisin. Viime postauksessa valitin, että kroppa tuntui isommalta, mutta se taisi olla vain mökin tuomaa liikkumattomuus-ahdistusta, if you know what i mean. Kun ei pääse liikkumaan, paino kertyy ihan tyhjästä. :D

No siitä en ota nyt stressiä. Mä olen itseni mielestä aika sopivassa kunnossa, ja koska syön normaalia ruokaa ja liikun sopivissa määrin, ei huolta pitäisi edes olla. Ja varsinkin näin kesällä, ulkonäköhuoleet on paljon pienempiä...

 

Sitten se yksi vaiva. Olen siis valittanut näistä mun vatsakivuista ja pari kertaa käyty lääkärillä. On ollut sitä pyörtymistä ja on ollut löysää/kovaa vatsaa, eikä oireet tunnu edes helpottavan. Pyörtyminen nyt on vain 2 kertaa tapahtunut, mutta vatsaoireet taas jatkuvat. Lääkärillä sitten otettiin kaikenlaiset verikokeet ja muut testit, sillä kertomista oireista ei oikein osattu vielä mitään päätellä. Nyt kuitenkin lääkäri soitti ja kertoi, että tämä mun tapaus siirretään lastenklinikalle kiirellisellä lähetteellä, sillä mun jotkin suoliarvot ovat hyvin koholla. Ei paria numeroa, vaan noin tuhat numeroa koholla.

 

Sen enempää ei siitä selvinnyt, vain se, että pian pitäisi tulla kirje kotiin jossa on joko lastenklinikalle aika, jossa näen lääkärin tai heti toimenpide aika. Se tehdään onneksi nukutuksessa, mutta jännittää paljon. En vielä siis tiedä mikä mulla on ja päässä jo pyörii kaikki mahdollinen. Se on raastavinta kun joutuu odottelemaan. Vaihtoehtoja on, että on joku sairaus, bakteeri, allergia esim. keliakia tai joku muu. Mutta lääkäri sanoi, että niitä on turha pohtia. Kaikki selviää sitten toivottavasti toimeenpiteen jälkeen. Taidetaan ottaa koepalakin. Hirveästi tietoa ei vielä kyllä annettu.

 

Koska kyse on suolistosta, joudun luultavasti ruokavaliota muuttamaan, jos sieltä löytyisi sairaus tai allergia. Koska jotkut ruoka-aineet voivat ärsyttää suolta. Ehkä pieni osa musta toivoo, että keliakia löytyisi, eikä esimerkiksi sairautta. Keliakia olisi helppo hoitaa sillä tavalla, kun siitä on niin paljon tietoa. Crohnin tauti ei vaikuta musta mitenkään mukavalta, sillä siinä voi joutua oikeasti huonoon kuntoon.

 

No en saa nyt pohtia tätä asiaa, vaan elää täysin normaalisti. Katsotaan sitten lastenklinikalla mikä tilanne on. Toivon tietenkin, että mitään vakavaa se ei olisi ja voisin olla ja elää 100% normaalisti sen jälkeenkin!

 

Eli joko ensi viikolla saattaa jo tulla mun toimenpide aika, en voi tietää. Mutta lupaan palailla blogiin kun jotain selviää. Olen jo kädet täynnä ideoita erilaisten motivaatiopostausten kanssa, mutta katsotaan milloin aika riittää niihin!

 

Palaillaan,

♥ pus ♥

Mökkihöperö

Mulle vajaa viikko mökillä on oikein oiva aika. En halua yrittää olla mitenkään 'ylimielinen' ilmoittaakseni sitä, että rakastan kaupunkia ja tykkään nähdä vilinää kaduilla. Kyllä se oma rauha on aina ihan hyväksi, mutta on myös ihmiset. Rakastan shoppailua, Jopon kanssa rullailemista ja kävelyllä taittuvia välimatkoja. Jos asuisin maalla tai viettäisin kesäni mökillä, olisin äkkiä mökkihöperö. Oon aina asunut kaupungissa ja enköhän tänne myös jää!

 

Asiasta kuuteensataan, olen hieman ollut vaakalaudalla kaiken kanssa. Syömiset on mennyt ihan ok. Mä en ole niin tarkka ollut ja sen huomaa turvotuksesta. Hiilareita on vedetty vähän ylikin, mutta sokerin ja herkkujen ylipäätänsä kanssa oon ollut tiukkana ja niitä en olekaan syönyt yhtään. Silti tuntuu, että on saattanut kertyä nesteitä ja kroppa näyttää & tuntuu vähän isommalta. Onko se sitten omaa mielikuvitusta vai olenko mä oikeasti lihonut. Jaa-a.

 

Pari kertaa kävin mökillä liikkumassa, muuten oli aina laiskaa. En tykkää hirveästi omatoimisista treeneistä ja olen sen huomannut, että yleensä ryhmäliikunta menee salin edelle. Toisaalta lomaa on välillä hyvä pitää. Lähden Lauantaina takasin reissuun ja veikkaan, että siellä tulee enempi liikuttua. Saa nähdä!

 

Tavoitteena olisi edes kerta päästä jotenkin salin / ryhmäliikunnan muodossa liikkumaan, ennen uutta lähtöä.

 

Ääh, tää blogi ei luonnistu multa keskellä kesää. Palataan kun palaan 'pysyvästi' kotiin taas! Eli noin viikon päästä!

 



Blogitaukoa (ja järjetön saamattomuus)

Että kun väsyttää!! Kohta on pakko ponkaista salille tai muuten muumioidun tähän paikoilleni... Toisaalta ei jaksaisi millään... Nyt tuntuu, että asia jos toinenkin painaa älyttömästi.

 

Yff... Huomenna lähtö reissuun ja jos pientä kotiviisittiä viikkojen välissä ei lasketa, niin pari viikkoa ollaan poissa. Treenistä tai ruoasta en murehdi, mutta kaikki muu jotenkin rassaa. Shoppailuhinku ois kova, mutta enhän mä pääse kun vasta parin viikon jälkeen kunnolla shoppailemaan. Tuntuu vaan, että koko kesän ollut kokoajan menossa, eikä saa hengähtää. Sitten alkaakin koulu ja sama paskarumba jatkuu. Jos ei salille mene, niin 80e joka kuukausi jos ei muuten, niin ainakin sillon kolahtaa pahasti perheen laskupinoon. Se on jo yksi iso motivaatio mennä sinne. Senkin takia se, että 2 viikkoa ilman omaa kuntosalia niin ai hitto.

 

Milloin on hyvä oikeasti pakottaa itsensä sinne salille? Ja milloin oikeasti saa jäädä makaamaan? Mistä sen eron tietää? Onko se perus "en jaksa" vai onko se oikeasti kropan hälytyshuuto. Mistä niistä tietää? Tiedän, etten tämän päivän salitreenillä voi korvata 2 viikon treenejä, mutta ainakin saisin itselleni balanssin mielelle, että noh... ainakin kävin Perjantaina... Hitto kun on vaikeeta.

 

Kirjoittaminenkaan ei inspiroi, koska kaikki menee niin tasaisesti. Paino ei nouse - ei myöskään laske. Kropassa edelleen virheitä, minkäs niille. Mistäs sitä motivaatiota ja muuta, jos kaikki on niin tasaisen tylsää. Kun ei oikein mikään mene huonosti,mutta ei sitten hyvinkään. Argh.

 

Huono päivä ollut muutenkin. Saa nähdä. Kai sinne salille on pakko raahautua, someone help me jos en pääse salille tai sieltä kotiin...

 

Ainiin blogitauko tulee siis 2 viikon reissusta. Palataan sitten.

vatsaongelmia

Ugh.. Mä olen sellainen ihminen, että mulla on ongelman perään toinen ongelma ja tuntuu, että ramppaan lääkärissä tauotta. On pyörtymistä, sydämen rytmihäiriöitä, korvaongelmia, menkkaongelmia... Toki on hyvä, että meillä on vakuutus ja saan käydä yksityisellä jos tarve vaatii. Mutta eikö jo riittäisi?

 

Tämän kesän alussa aloitettiin projekti "Missä menkat ovat?" ja lääkärillä käytiin toteamassa, että koko kesä pitää seurata vatsan toimintaa. Onko kipuja, näkyykö kuukautisia, tuleeko vuotoa... Kyllä te tiedätte.

Sitten pyörryin ja alettiin tutkimaan, että missä siinä sitten on vika. Johtuuko rytmihäiriöistä? Satunnainen kohtaus?

Ja tänään mulla pamahti korva lukkoon... Mulla on siis liimakorvat, eli tosi ahtaat korvakäytävät, missä tärykalvo ei ilmeisemmin pysy 'auki' vaan menee lukkoon. Nyt se sitten taas pamahti lukkoon ja odotan, että milloin siitä asiasta sitten lääkärille... Hohhoijajkakaa!!!

 

Mun vatsa myös temppuilee niin mukavasti, että tänäänkin käveleminen tuntui jo ikävältä. Ikään kuin vatsalihaksia oltaisiin väännetty. Ja toki eilen treenasin, mutta tämä oire jo alkoi eilen aamulla, milloin en ollut treenannut. Eli norm. lihaskipuun en usko. Vatsa muutenkin temppuilee ja olisi kiva tietää, onko menkat ja nämä vatsan väännöt samassa linjassa. Esim menkat ei tule, koska syön jotain sopimatonta tms..?

 

En ole juuri katsonut syömisiäni. Herkkuja tms en ole syönyt, muuten ihan perussafkaa. Liikkunut olen kohtalaisen hyvin, ja ensi viikolla kohtaan omaohjaajan jonka kanssa tehdään mulle uusi saliohjelma. Tämä vähän taas jännittää, sillä nyt varsinkin keho ei tunnu olevan 100% vireessä. No se on vasta ensi viikolla.

 

Nyt mua väsyttää sen verta, että menen tästä petiin. Palaillaan paremmalla energialla, pus pus.

~ BALANCE ~

Tuo sana tasapaino on niin monella tapaa tärkeä. Pitää pitää tasapaino urheilussa, syömisessä, töiden ja lomien kanssa. Jne, jne, jne... Et voi paiskia loputtomasti töitä, jos et koskaan pidä taukoa. Eikös se näin mene?

 

Viime viikon synttärisokereissa vietettynä, ei iskenytkään loputon masennus. Olo oli itseasiassa jotenkin tasapainoinen. On tärkeää vetää sitä normaalia arkirytmiä. Syödä oikein ja liikkua. Mutta olen sitä mieltä, että sen saamiseen tarvitaan myös ne hetket, milloin et ole ankara itsellesi. Mä kieltäydyn aina kaikesta. Kun mennään kylään, synttäreille, syömään... Mä olen aina se terveellisimmän vaihtoehdon etsivä. Coca cola zero ja proteiinipatukka, ehkä tunnetuimmat 'herkutteleväät' mulla.

 

Viime viikolla söin herkkuja. Kävin mäkkärissä. En liikkunut juurikaan. Olo oli kyllä kohmeinen, mutta se sai mut lähtemään tänään taas urheilemaan. Viikonlopun söin terveellisesti vaikka en päässyt liikkumaan. Kun taas pari päivää söi puhtaasti jaksoin tänään polkaista salin suuntaan. Olo on energinen ja uskon sen olevan viime viikon ansiota.

 

Kyllä mulla on ollut niitä hetkiä, kun olen ollut tosi monta kuukautta syömättä herkkuja. Ei silloin tee mieli katkaista putkea, eikä sun pidäkään. Itse katkaisin putken jouluna ja sen jälkeen kun lähdin lomalle. Nyt lomalla olen mennyt edes-takaisin, mutta ollut silti suhteellisen terveellinen. Koen, että osaan jo hallita mieltäni herkkujen ja muiden suhteen. Uskon, että mun kroppa osaa sanoa, milloin tarvitsen ja milloin en. Olin Lauantaina niin lähellä, että olisin ostanut jätskiä. Se jäi kuitenkin kauppaan ja en edes ymmärrä miten pääsin kaupasta ulos ilman jäätelöä... Kävelin nimittäin sen hyllyn ohi parikin kertaa. Musta tuntuu, että kroppa huusi sokeria kun oli pari viimeistä päivää sitä saanut paljon. Ei kroppa huutanut lepoa tai stressinpurkausta vaan se huusi sokerimieltymystä. Kun pääset sen yhdenkin jäätelön yli, pääset varmasti muistakin. Ja näin opit tuntemaan, milloin kroppasi oikeasti halajaa herkkuja.

 

Mä olen oppinut myös sopimaan itseni kanssa, milloin herkuttelen ja miten. Voin esim päättää, että otan yhden kakkupalan ja tha'ts it. En enää mene kaksinkäsin pöydän luokse ja ahmi kaikkea,mitä vaan pystyn. On upeaa huomata, miten tasapaino ja opitut tavat vaikuttavat muhun.

 

Muistakaa tekin pitää tasapaino. Ei ole hyvä liikkua, jos ei pidä lepopäiviä. Ei ole hyvä syödä terveellisesti, jos se menee yli. En kannusta itseäni tai ketään muutakaan syömään herkkuja, vaan kannustan kuuntelemaan kroppaa. Jos kroppa on väsynyt ja huutaa Ben&Jerry'siä, niin mikäpä siinä. Jos osaat pitää sen kohtuudessa ja jatkat taas terveellisesti. Tämä on se balance.

 

Palaillaan,

xoxo minä

KIIRE JA MOTIVAATIO?

Huhuh! Mä oon tosi monta kertaa miettinyt, että nyt kirjoitan blogiin! Sitten oon taas huomannut illalla, että ainiin... se blogi! Huomaa kai, että kultainen sana: motivaatio blogin ja koko projektin suhteen on aika jäissä. JA miksi?

 

Mä täytin tässä vuosia ja olen sen takia pari päivää syönyt vähän miten sattuu, koska vieraita on käynyt ja herkullisia kakkuja ollut tarjolla. Siis niin hyviä, että tekisi nytkin mieli! Tämä oli kuitenkin 'päätetty' juttu, että saan herkutella. Kävin myös mäkkärissä syömässä perinteisen juustoaterian. Siis voitteko uskoa! En ole käynyt syömässä ateriaa hesessa/mäkkärissä niin kuin koko vuonna! Tai ehkä Tammikuussa viimeksi? No kuitenkin siitä on Super kauan. Oli se kyllä tosi hyvääkin...

 

Nyt olisi tarkoitus taas palata raiteille ja jatkaa normaalia ruokarytmiä ja muuta. Tänään kyllä matkataan sukulaisille ja herkut taas kohtaa mut. Mutta tarkoitus olisi pysyä vahvana ja vetää weekendi ihan puhtaasti. Toivotaanpa näin.

 

Ja sitten se kiire. Aloitin Maanantaina työt kaupassa ja vielä sitä olisi ensi viikko jäljellä. Oon iloinen, että olen jo näin lähellä loppua. Kaupantyö on tosi fyysisesti raskasta ja jokaisen siunaaman päivän jälkeen mun jalat on ihan loppu. Aina kun kyykistän niin ai hitto, ihan kun ois jalkatreeniä tehnyt. Tietenkin kun siellä hyllyjen välissä kyykkii ja seisoo oikeastaan koko 6 tuntia, niin eiköhän se ala tuntumaan jo jaloissa. Työtoverit on ollut mulle se suurin pettymys. Olisin toivonnut vähän lämpimäpää vastaanottoa, mutta mulle hädintuskin puhutaan siellä. Niin kuin haloo, mä olen se lapsi täällä joka on työharjoittelussa. Tai oikestaan tutustumistyössä kaupantyöhön. En minään 10 vuotta kaupanalaa tehneenä. Siis huh huh kun joskus tuntuu, että aikuiset ihmiset ovat niin lapsellisia. No onneksi tuo on pieni hetki mun kesästä ja sitten lähtee kyllä palautteet kaupalle. Ekan kesätyön ei pitäisi olla noin ikävä kokemus nuorelle.

 

Treenisaldo on tosi vähäinen, koska vietin niitä synttäreitä ja olen rampannut lääkärissä. Pyörryin tuossa viime Sunnuntaina ja syy miksi, on edelleen auki. Hieman epänormaali tilanne ja sen takia sitä nyt tutkitaan. Saa nähdä mitä tapahtuu, menkatkin ovat edelleen myöhässä...

 

Ensi viikko pitäisi olla vähemmän kiireinen, koska ohjelmaa olisi vain päivätyöt ja sitten nähdä kavereita yhtenä iltana. Toki kissanhoitoa ja tälläistä, mutta tarkoitus olisi niissä väleissä päästä treenaamaan. Tosi harmi, että aina loma-aikaan nämä treenit jäävät viimeiseksi tekemislistalla. Huonekin olisi tällä hetkellä sisustuksen ja siivoamisen partaalla, mutta milloin sitäkään ehdin tekemään. Kun myös lomalla olisi kiva vain olla.

 

Pahoittelen siis, että kiire ja motivaatio ovat olleet suurena syynä tässä hiljaisuudessa. Stressata koitan nyt mahdollisimman vähän, mutta ruokavaliota pitää suunnilleen normaalina. En toki ole niin-niin tarkka, koska ateriavälit lomalla ja töissä voivat vähän heitellä.

 

HYVÄÄ LOMAA kaikille keillä sellainen on tai on tulossa. Itsekin pääsen kohta lomalle ja odotan innolla. Vielä viimeinen puristus ja olen hitusen varakkaampi. Yaas :D

 

Älkää stressatko, jos haluatte valita kakkupalan treenin sijaan. On tilanteita, missä on hyvä löysätä. Ja löysääminen tuo usein uutta voimaa uusiin tilanteisiin. Odotan itsekin sitä hetkeä, milloin pääsen treenaamaan. Uskon, että motivaatiota tuli juuri siitä kakkupalasta ;)

 

Nyt lähden nauttimaan isovanhempien seurasta ja rentoutumaan!

Hyvää viikonloppua murut. Koitan olla aktiivisempi!

Hiljaiseloa

..on ollut blogin puolella.

 

Olen kyllä yrittänyt kirjoittaa tänne, mutta mitään järkevää en ole saanut aikaiseksi. Ehkä siksi, kun olen ollut kone sylissä aina kello yksitoista illalla. Konetta en ole sen kummemmin availlut. Nyt kuitenkin kirjoitusinnostus taas lähti käsistä ja tässä ollaan!

 

Juhannuskin on aivan oven takana, mutta meidän perhe ei sitä kummemmin vietä. Kyllä ollaan aina välillä kokko käyty katsomassa ja viime kesänä oltiin ystävien talolla viettämässä jussia. Nyt ei lomaakaan meidän porukoilla juurikaan ole, eli ihan kotimaisemissa. Tosi kiva kyllä, kun kaupunki tyhjenee ja saa olla ihan rauhassa. Siis Helsingissä rauhassa, se on aika mukavaa. Huomenna käydään ihan lyhyellä reissulla mummun luona kahvittelemassa, mutta illaksi tullaan taas omaan kotiin.

 

Mun konfirmaatio ja koko rippikouluhomma on takanapäin, mutta hyvä niin. Vaikka konffispäivä oli tosi ihana, ei rippikoulu ollut niinkään ihana. Nyt vain katson haluanko mukaan isostoimintaan ja jos lähipiiriin vaikka syntyisi vauva ja mut haluttaisiin kummiksi? Saa nähdä. Nyt se yksi velvollisuus on kuitenkin suoritettu.

 

Vielä Maanantaina nautin jäätelöstä ja kekseistä, mutta Tiistaina pistin taas stopin. Naamaan ilmestyi finnejä ja maha alkoi olla ilmapallo, että musta tuntuu, ettei herkkujen syöminen näihin vaivoihin helpottaisi. Vaikka parisen päivää oltu vasta herkuttomalla, niin olo on paljon energisempi. Ei ole edes tehnyt tiukkaa olla syömättä herkkuja, kun juurihan niitä söi vatsan täydeltä. On se kiva, että oppi pistämään stopin herkuille kun alkoi tuntumaan. Ennen olisin varmaan joutunut siihen sokerikierteeseen, mutta nyt mun kroppa ei näköjään edes kaipaa sokeria tai ei ainakaan herkkuja ole tehnyt mieli sen kummemmin.

 

Treenit on rehellisesti sanottuna jäänyt vähille. Tiistaina kävin Fit Fightissa 45min ja tänään menen HIIT 15min ja Zumba 55min. Sitten juhannusta ja sen jälkeen taas uudestaan. En ole yhtään edes ottanut stressiä koko liikunnasta. Sen kyllä huomasi, että kun jätti sokeripommit taakse niin liikunnanilo lisääntyi ja tiistaina jo poljin innokkaana salille. Nytkin vaikka ulkona sataa, ei yhtään haittaa kohta lähteä ulos. Saa vähän purkaa energiaa, jota olen saanut syömällä oikein.

 

Juhannus olisi siis tarkoitus viettää herkuttomana ja ajattelin kokeilla raakakakkua. Mitään en lupaa siitä! Tarkoitus olisi vain itselle saada vähän herkun korviketta, kun muut mässäävät. Ostin jo cashew-pähkinät ja vielä loput ainekset niin eiköhän Lauantaina voi jo alkaa kakkua pyörittämään. Toivotaan , että onnistuu! Viime Lauantaina tein muffinsseja konffikseen. Näin ne mieltymykset taas muuttuu. :D

 

Viikon päästä mulla on synttärit, enkä edes tiedä haluanko silloin herkutella. Tällä hetkellä ajatus sokeripommeista ja muista ällöttää, mutta olen avoin kakkupalan suhteen. Meille tulee pari tuttua käymään, niin uskon, että voisin hellittää otetta. Once in a year!

 

Mulla alkaa Maanantaina kaupassa työt ja 2 viikkoa olisi tarkoitus purkaa lasteja. Ihan mielenkiinnolla menen, vaikka samalla ajatus kuumottaa hiukan. Olin isomassa kaupassa TET harjoittelussa ja se oli oikeasti haastavaa hommaa. Nyt on pienempi kauppa ja uskon, että selviän. Tosin tällä kertaa olen yksin harjoittelijana. Tetissä mulla oli paras kaveri ja yksi eri koulusta tullut harjoittelija. No näillä mennään! Kyllä ainakin lompakko kiittää 2 viikon jälkeen, jos ei muuta.

 

Oon myös tällä viikolla (ma-ke) hoitanut kahta kouluikäistä, omaa pikkuveljeä ja hänen ystäväänsä. Siitä sain vähän taskurahaa. Elokuussa olisi vielä samanlainen pesti, mutta vain pidemmän ajan. Sitten olisi kissanhoitoa, eli ruokintaa ja tällaista ainakin Lauantaina, ja sitten Heinäkuun alussa.

 

Oon kyllä iloinen, että oon saanut duunia haalittua itselleni. En ehkä kutsuisi kissan ruokintaa tai oman pikkuveljen hoitoa sellaiseksi työksi. Se on enemmänkin auttamista, mistä saa taskurahaa. Kaupantyö oli mulle sellainen iso harppaus, sillä tein ensimmäisen palkallisen työsopimuksen ja se on sellaista "vakavaa" työtä. Tai siis, lapset voi laittaa pelaamaan kimbleä ja itse räplätä kännykkää. Kaupassa ei ihan niin tehdä.

 

 Nyt mä lähden valmistautumaan treeneihin, pitäkää te kiva juhannus. Palaillaan ♥