Itsensä keräystä

Elämä ei ole helppoa. Se on vaikeaa ja sen kanssa on ponnisteltava. Meille kaikille tulee elämässämme eteemme ongelmia ja hetkiä, jolloin ei tiedä olisiko parempi heittää vain kirves kaivoon vai pysyä vain vahvana. On kyse sitten ikuisesta laihdutusprojektista, sairaudesta, erosta tms... Harvan meistä elämä on yhtä ruusuilla tanssimista päivästä toiseen. Mutta siinä synkkyydessä ja kurjuudessa ei voi maata kauaa, sillä tietää, että kohta joku ottaa susta kiinni ja vie mukanaan, jos et nyt kerää itseäsi. Jos vain lähdet pois koulusta, syynäsi, ettet vain kykene, on pakko pysähtyä. Missä vaiheessa taas olen ajautunut näin pohjalle, että arkiaskareet tuottavat vaikeuksia?

 

Tänään mun yksi tärkeimmistä ystävistäni koski mahaani ja naurahti, "ohoh, mikäs siellä pullottaa" kysyin, että mitä, "katoin vaan tota pullukaa". Totta mahani turvotti taas. Olin vielä fiksuna valinnut päälleni tiukan topin, jossa ei yhtään saisi näkyä virheitä. Mä en kestänyt vaan lähdin paikalta ja palasin päässäni vuosia taaksepäin missä sain päivittäin kuulla kommentteja kropastani. Kun yhdistetään: menkat, sairaus, kortisonikuuri ja kouluruokailu = niin saadaan kyllä turvotus päälle. Voin syödä vaikka kaurapuuroa ja mahani on ilmapallo, se ei kysy aikaa tai paikkaa, se vain turpoaa. Tiedän, että kortisonikin turvottaa itsessään ja se mikä pelkoni on ollut kortisonin suhteen niin sieltä se hiipii. Ne nesteet, ne turvotukset se lihominen. Ja vaikka ystäväsi tietää tilanteestasi, ei hänellä ole sitten tilannetajua yhtään. Mä loukkaannuin, otin itseeni ja halusin vajota maan alle.

 

Olen herkkä ihminen. Se on varmaan aika selväksi käynyt tässä vuosien kirjoittamisen aikana. Kroppa on mulle niin herkkä asia. Ei mua kiinnosta jos sanot, että mulla on kimeä ääni tai että mä ärsytän ihmisiä herkästi, go ahead say it. Mutta jos kommentoit mun kroppaa, niin lupaan, että saat mut hiljenemään.

 

Ja voitte vain kuvitella missä mun ajatukset on sitten tänään pyörinyt. Välttelen peiliä ja katsekontaktia mahani kanssa. Googlettelen ruokavalioita ja treenejä keskivartalon kaventamiseen. Vaikka kuinka syön oikein ja treenaan, en voi tietyille asioille mitään. En voi parantaa sairauttani tai poistaa menkkaturvotusta. En voi lopettaa kortisonilääkitystäni. En voi tehdä oikein mitään muuta kuin syödä vähän ja toivoa näyttäväni laihalta.

 

Mutta kun peiliin katsoo näkyy hyvin turvonnut maha ja nesteitä on nyt parissa päivässä jo kertynyt... Kilojakin kertyy... Mitä voin enää tehdä?

 

 

Tänään menen joogaamaan. En tiedä, mutta toivon saavani sieltä vähän mielenrauhaa ja muuta ajateltavaa. Etsin löysän paidan ja toivon, että voisin katsoa itseäni hyväksyvästi peilistä kaikkine virheitteni. Koska tiedän, etten voi asialle nyt mitään.

 

Toivon vaan sydämeni pohjasta, ettei sivuvaikutukset lähde käsistä ja saisin edes pitää ulkoisen kuoreni hyvänä, kun sisintä en voi korjata.

 

Koitan vähentää isoilla painoilla tehtyjä vatsaliikkeitä, ja ylipäätään sellaisia mitkä korostaa tai leventää mahaa. Katsoin just vinkkejä, että jalat ja yläkroppa kun treenauttaa niin keskivartalo näyttää pienemmältä. Eli ei niitä iänikuisia vatsanhinkkauksia, koska nyt teen kaikkeni että olisin 100% tyytyväinen itseeni.

 

 

Huomenna on onneksi jo Perjantai ja nään mun poikaystävää. Tiedättekö, että pelkään myös sitä, ettei hän osaa käsitellä mua ja mun sairautta ja että hän ei voi hyväksyä mun ulkoista kuorta? Tiedän, varmasti tyhmää ajattelua mutta silti totista sellaista. That's what i'm afraid of...

 

 

Nyt lähen sinne joogaan. Love.

omia fiiliksiä

Hejsan kaikki.

 

Mä olen ollut jo aikaisin ylhäällä, sillä mulla oli lääkäri. Syynä poisjääneet kuukautiset. Ja miksi mä avauduin jostain intiimiasioista kuntokuuriblogiin? No yksinkertaisesti siksi, että lääkäri oli vahvasti sitä mieltä, että yhtäkkiä poisjääneet menkat kielii siitä, että painoa on tippunut ja liikuntaa on lisätty. Sehän olisi kyllä periaatteessa aika hyvä syy oudosti käyttäytyvälle hormoonisysteemille. Lääkäri kuitenkin käski tarkkailla menkkoja, vatsakipuja yms. oireita, ja palaamaan syksyllä niin tarkistetaan, että kroppa toimii normaalisti.

 

Vaikka vaihtoehtoja itsekin punnitsin, en ehkä ihan ajatellut syynä olevan kropparemontti. Lääkäri sanoi, että laihtumista ei saisi enää tapahtua ja liikunnan pitäisi olla max 4 kertaa viikossa, eli jo 5 kertaa alkaa menemään yli ja voi vaikuttaa menkkoihinkin. Nyt en ole pariin viikkoon säännöllisesti edes urheillut, koska ripari & kreeta. Toisaalta kyllähän olen aina kun mahdollisuus on ollut, niin käynyt salilla ja jumpassa. Lääkäri tosin sanoi myös sitä, että tämän ikäisen on turha käydä salilla ilman ohjaajaa...

 

Tää ei hirveästi kyllä nosta urheilumotivaatiota. Varmaan ymmärrätte miksi. Harmittaa, että jos kova työ kropan kanssa "palkitaan" näin. En tosin tiedä, mitä mun pitäisi muuttaa tottumuksissani. Urheilua haluaisin kovasti harrastaa, mutta ehkä pidän tänään välipäivän ja menen huomenna uudelleen. Vaikka olen kyllä aina yrittänyt pitää asiat balanssissa..

 

Eilen söin taas ihan perusterveellisesti, mutta nyt mun päätös on tämä koko ruokavalionkin suhteen: Syön pääosin perusterveellisesti eli kotisafkaa ja ruokavalion koitan pitää samana. En kuitenkaan laske kaloreita, en mieti sokerin määrää enkä rajaa mun syömisiä. Haluan, että mun kroppa toimii täysillä ja tiedän, että nuoren kroppa kaipaa paljon ravintoa.  En tarkoita, että alan mässäämään herkkuja tai riennän heti roskaruoan kimppuun. Tarkoitan sitä, että kovan rääkin jälkeen huomaan sen, että kroppa tarvitsee taukoa. Veikkaan, että stressitasotkin ovat hyvin korkealla koko kroppaprojektin jäljiltä.

 

Syön siis edelleen normaalisti. En vedä herkkuövereitä. Konffiksessa syön kakkuja.

Huomenna olisi tarkoitus leipoa jotain konffikseen, jos haluan maistiaisen, niin voin sen ottaa. Nyt mun pääsana on balanssi eli tasapaino ruoan & liikunnan suhteen.

 

Varmasti tärkein tavoite on tällähetkellä pitää paino samoissa lukemissa ja kropan kuntoon saaminen täysillä. Siihen en halua, että mun kuukautiset joudutaan käynnistämään lääkkeillä.

 

Tällä kertaa tällaista pohdintaa...

 

♥