Vihaan kaikkia kliseisiä sanontoja. Näitä, että "positiivisuus lähtee itsestäsi" ja "ajattele positiivisesti" lässynlää. No kuitenkin kai pakko nyt sanoa, että tuo päivän aloittaminen, se jos jokin on kaiken A ja O.
Nyt viimeaikoina on mun mielialat olleet vähän niin ja näin. Enimmäkseen olen ollut huonolla tuulella ja tiedän, että se on ihan okei. Ei aina voi hyppiä pilvissä ja olettaa, että kaikki asiat on täydellisesti. Nyt olen kohdannut vastoinkäymisiä ja olen niistä jo aikani valittanut, mutta eikö olisi aika hyvä aika ottaa se askel eteenpäin?
Mä en saavuta mitään sillä, että kierin itsesäälissä ja valitan elämääni. Sairaudet ne on niin perseestä, mutta nekin on asioita joiden kanssa oppii elämään. Siitä sairaudesta tulee sulle itsestäänselvyys. Niin kauan kun mä jaksan käydä koulua ja treenata, ei ole mulla syytä pistää hanskoja tiskiin. Kaikkihan me ollaan tultu tänne vain taistelemaan ja selviytymään elämästämme. Elämä sen kuin on yhtä taistelutannerta.
Voiko sitten itse vaikuttaa siihen positiivisuuteen? Mä en tiedä. Koen, että voi ja ei. Ihmisiä on kuitenkin erilaisia ja oman mielen hallinta voi olla joskus todella haastavaa. Täytyy kuitenkin ajatella, että jokainen päivä on uusi alku. Mä koen, että tämä sairaus saattaa kasvattaa mua henkisesti. En ehkä enää ajattelekaan jotain ihan pientä asiaa niin päällekäyvänä. Elämä on kuitenkin yksi iso kokonaisuus.
Jos nyt unohdetaan hetkeksi nämä syvälliset mietteet ja kysellään miten mun kroppa voi tällä hetkellä. En ole turvonnut, onneksi! Kyllä olen pinnallinen ihminen ja mun itsetunto on viimeaikoina vasta kohentunut, mutta pelkäsin tosissani saavani kauheat turvotukset päälle kuten kortisoni on saattanut monille tehdä. Vatsaa on tosin turvottanut, mutta sekin voi johtua sairaudesta eli ei pelkästään kortisonista. Paino on pysynyt 48 kilon kieppeillä.
Mun kropan suhteen ajatukset on aika ristiriitaiset. Siis ihmisethän sanoo, että olen laiha. Ja kyllähän mä itsekin näen oman painoni. Olisin niin rukoillut ja antanut kaikkeni saadakseni olla tämänhetkinen minäni, esimerkiksi vuosi sitten. Mutta kaikesta tästä huolimatta, en osaa arvostaa tätä. Kun mulle sanotaan, että sairaus on tiputtanut mun painoani, niin olo tuntuu turhalta. Ai jaa, kaiken vaivan näin tämän takia? Vaikka tiedän, että onhan varmasti terveelliset elämäntavatkin vieneet mun kroppaa tähän suuntaan. Se itsetunto ja itserakkaus, se on niin vaikea asia saavuttaa. Loppujen lopuksi alan miettimään, että miksi vihasin itseäni 10kg lihavempana? Miksi? Olinhan mä sama ihminen sisältä..?
No nyt menen syömään mun kanasalaattia ja valmistautumaan treeneihin. Pidetään aktiivisuustaso yllä, eiks jep? Jo kolmas kerta tällä viikolla, saa olla ylpeä!
♥♥
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti