SO WHERE'S THE BODY CONFIDENCE?

Mulla ei ole sitä ollut ikinä. Ei itseni suhteen, eikä kroppani. Ja se on niin väärin sekä surullista. Ei sen kropan tarvitse olla täydellinen, kunhan on itse sujut sen kanssa.

 

Vasta parin viime vuoden aikana oon alkanut keräämään sitä itsevarmuutta kroppani suhteen ja ylipäätänsä itseni suhteen. Edelleen paljon petrattavaa on sen kanssa. Pelkään liikaa ja liian usein, sitä mitä muilla on sanottavaa. Mutta miksi?

 

Voin sanoa, että kyseessä on kiusaamisarvet. Todellisuudessa varmasti onkin, mutta enhän minä tai kukaan muukaan voi jäädä sinne menneisyyteen makaamaan. Kyllä mua on haukuttu ja kyllä, se on sattunut ihan helvetin paljon. Se musersi mun itsetunnon. Mutta mä opin siitä jotain. Mä opin sen, että ihmisiä ei arvostella tai kommentoida. Ihmistä kunnioitetaan on se musta, valkoinen, lyhyt, pitkä, lihava, laiha tai seksuaalisuudeltaan mikä tahansa. Häntä kunnioitetaan. Miksen mä siis samalla voisi kunnioittaa itseäni kaikkine arpieni ja löysien kohtieni?

 

Toivon mukaan, mulla on tässä monta kymmentä vuotta aikaa muokata mun kroppaa. Muokata mun unelmia ja ulkonäköä. Toivoisin silti, että rakastaisin mun naamaa nyt sellaisena mitä se on sitä muokkailematta. Kroppaa voin treenin ja ruoan kautta muokata terveelliseen suuntaan, mutta koska mun kroppa on jo nyt normaalilukemissa, miksi pyrkiä aina täydellisyyteen?

 

Se on kyllä ihmismielelle kumma asia. Vaikka periaatteessa kroppa on 100% täydellinen sellaisena mitä on, niin ihminen haluaa sen 110% täydellisyyden. Ei riitä se oma, vaan se pitää olla se pyykkilautavatsa, isot tissit ja pyöreä pylly! Pyhä kolminaisuus, u know.

Miksei se voi olla, pömppövatsa, muhkea pullapylly ja elämää nähneet tissit. Koska NAISET c'moon, ei ne tissit sitä laihdutusrumbaa edes-takaisin tule kestämään kimmoisina ja täydellisinä. Minä (kehittymätön yksilö) olen jo saanut oman osani kuppikoon vaihtelusta. Mutta who cares. Ei tissit ole niin big deal mulle, maidonlähdehän ne on. Muistakaa se.

 

Pointtina taas koko hommassa on se - itensä kunnioitus. Mä toki haluan muokata vielä kroppaani ja saavuttaa sen onnellisuuden tunteen tässä kropassa. Mutta samalla voisin harjoitella sitä rakastamista tämän kropan suhteen. On se läski-laiha-lihaksikas -> se on mun kroppani!

 

Taas tässä istuessa croptop päällä kyllä maha tulee näkyville. Mutta siinähän tulee. Se on inhimillistä. Saisi olla aika timmi treenattu vatsa (ja hyvin suora selkä) jos ei rypyn ryppyä mahaansa halua.

 

NAUTTIKAA KROPASTANNE! SE ON TEIDÄN JA KUNNIOITTAKAA SITÄ - SE SENTÄÄN TOIMII! Suurin juttu mikä itseltään usein unohtuu... Mulla on toimiva kroppa. Jotkut pedissään makaa ja haaveilee pelkästään siitä...

 

Palataan taas kuulumisien parissa. HYVÄLLÄ TSEMPILLÄ UUTEEN VIIKKOON.

xoxo minä ♥

"En oo lihava, mulla on vaan isot luut"

Tuohon lauseeseen haluaisin ottaa kantaa. Tuotahan kuulee hyvin paljon, joko A) ihmisiltä ketkä sanovat lauseen itseensä pätien tai B) ihmisiltä ketkä puhuvat pitääkö lause paikkaansa. Itse en ole itse sitä niin miettinyt, ja ehkä vähän (myönnettäkön) hymähtänyt jos tuollaisen lauseen olen joltain kuullut.

 

Tänään kuitenkin oman kroppani tuloksia katsellessa, aloin miettimään sitä lausetta. Kun katsoo mun vaakalukua 51 kiloa, tietää ettei sen painoinen voi olla läski. Miksi sitten olo on tosi isokokoinen? Tottakai mulla ON niitä virhekohtia vieläkin: pömppömahat jne. mutta mun kyljet ei yksinkertaisesti voi painua sisäänpäin! Rasvaa voin polttaa siitä päältä, mutta ei ne kyljet siitä pienene koska siinä tulee luut vastaan... Tajuatteko?

 

Siinä vaiheessa se lause kolahti muhun. En nyt sano, että "Alan taas syömään herkkuja koska tajusin mikä mättää - LUUT!" Naaah! Tarkoitan, että joskus mun itsekriittisyys voi johtua asioista, mille mä en voi yhtään mitään. Kyllä se on fakta, että ihmisten luukoot vaihtelevat. Niinkuin vaihtelee nenät ja silmät, sekä kurvit. Jos mulla sattuu olemaan isot luut ja kurveja, niin ei se johdu siitä, että olisin paska laihduttaja.

 

Sen myötä tajusin, että jos jotkut näin kyseistä lausetta väittävät voi siinä olla jotain perää. Ymmärrän, että on idioottia olla 100 kiloinen ja syyttää luitaan. Ei ehkä ihan niin :D

Enemmänkin tarkoitan sitä, että kroppa on kroppa. Jokaisella erilainen. Jokainen meistä voi polttaa rasvaa ja kasvattaa lihasta, mutta silti meille on se yksi kroppa suotu. Jokaiselle meistä omanlainen.

 

Ehkä tästä tuli sellainen "Ahaa"-elämys. Sellainen rakasta omaa kroppaasi hetki. Se on ihan liikuttavaa, että koin sellaisen. En yritä selitellä mun läskejä tai yrittää kertoa syytä tai toista, vaan yritän kertoa, että tämä on se kroppa. Se minun kroppa. Mä aion työstää sitä, mä aioin vielä joku päivä olla 110% tyytyväinen siihen. Silti tänään tuntui, että se onnellisuus omasta kropasta kasvoi. Tuli olo, että hei turha verrata itseään kansikuvatyttöihin. Heillä on omat kroppansa ja mulla oma. Näin se menee.

 

Onpa ihan kiva, että tänään tuli tällainen positiivisuus omaa kroppaa kohtaan. Se on tärkeää pitää sellaisia "hetkiä", milloin vain tuijottaa itseään peilistä eikä etsi niitä virheitä. Etsii ne hyvät kohdat. Ja jos on iso nenä, niin so what? Se on sinun nenä ja se on sulle luotu.

 

Pointti on kuitenkin koko hommassa se, että olkaa ylpeitä itsestänne ja kantakaa kroppanne kunnialla. Tha'ts all i wanted to say today.