Silikonit

Kyllä nyt hyppään vähän sivuraiteille tämän aiheen kanssa, mutta koen, että ulkonäölliset asiat ovat isossa osassa kropan kuntoon saamisessa. Ja ettei blogi olisi aina sitä samaa vanhaa lässytystä, niin otetaanpa tällainen aihe missä varmasti on monilla erilaiset mielipiteet.

(ja haluan painottaa sitä, etten puhu nyt henkilöistä jotka hankkivat silikonit esim. syövän tai muun terveydellisen jutun takia vaan puhtaasti ulkonäön)

 

Silikonit.

En tiedä tuntuuko vain, mutta nykyään silikonit ovat paljon 'tavallisempi' asia. Mun lähipiirissäkin on nyt ollut pari henkilöä, jotka suunnittelevat hankkivansa silarit. Eikä siinä mitään, en halua ketään tuomita valinnoistaan, mutta missä vaiheessa ulkonäöstä tai pikemminkin tisseistä on tullut maailman murhe? Sellainen, että jos ne ovat A-B kuppia niin pakko saada kunnon rintavarustus.

 

Musta on surullista, että alaikäisetkin ovat niin ulkonäkökeskeisiä. On moni jo, keiltä olen kuullut haaveita rintojen suurennuksesta vaikka heillä olisi jo rintavarustusta.

Naisilla ja tytöillä kroppa kuitenkin kehittyy ihan yli 20 vuoteen saakka ja raskaus tai laihtuminen/lihominen muokkaa rintojen kokoa.

 

Itselläni on pienet tissit. Kyllä mä tiedän, miltä se tuntuu kun täytyy laittaa ne push-upit päälle ettei joku toppi ala valumaan. Mutta mä en kyllä halua harkita leikkausta, vaan haluan hyväksyä itseni. Se on tosi surullista, ettei kaikki siihen pysty.

 

Mulla on ollut kropan kanssa ongelmia ja mä tiedän -12kg laihtumisen jälkeen, että miltä tuntuu menettää ne juuri kasvaneet tissit. Ei se ole helppoa ja uskon, että jokainen meistä kärsii aina ulkonäkökriiseistä vaikka olisikin leikelty. Mun ystävällä on luonnostaan isot rinnat ja silti hän kärsii itsetunto-ongelmista juuri rintojensa suhteen, milloin ne on liian isot johonkin kivaan paitaan tai on vaikeaa löytää rintsikoita, treenaaminen on vaikeaa kun rinnat on tiellä...

 

Jos saan tulevaisuudessa lapsia tai työskentelen ihmisten parissa, haluan antaa esimerkin muille, että minä hyväksyn itseni tällaisena - hyväksy sinäkin.

 

Jos lähdettäisiin aina sille linjalle, että "joo mun nenä on ruma" -> leikkaukseen, "joo mun tissit on pienet" -> leikkaukseen, "yyh huulet liian pienet" -> vähän täyteainetta... Haluatteko sitten kasvattaa tulevat sukupolvet niin ulkonäkökeskeisiksi?

 

Luin juuri hyvän jutun yhdestä julkisuuden henkilöstä, joka oli nuorena hankkinut silikonit ja nyt lapsen saannin jälkeen ne poistattanut. Siinä yksi hyvä esimerkki siitä, ettei koskaan kannata tehdä mitään hetken mielijohteesta tai vain siitä, että tässä paidassa tissit ei nyt näytä kivalta.

 

Usein myöskin luonto on luonut sulle rinnat jotka näyttää hyvältä sun kropassa. En usko, että mun kropalle sopisikaan mitkään E-kupin pallot, näyttäisin varmaan silloin vielä pyöreämmältäkin.

 

En nyt saa ilmaistua asiaani järkevästi, mutta toivon, että pointti tuli ilmi. Ei mun käsitys muuttuisi vaikka mun parhaasta kaverista tai äidistä jos hankkisivat silikonit. Jokaisen oma kroppa millä tekee mitä tykkää. Haluan kuitenkin muistuttaa, että opetelkaa tykkäämään itsestänne niin kuin olette. Ei se itsetunto siitä nouse kattoon vaikka saisitte täydelliset rinnat, se voi olla paljon syvemmällä siellä pääkopassa.

 

Nonniin, nyt lopetan pälätyksen ja lähden treenaamaan!

♥♥♥ ps. love yourself as you are ♥♥♥

MIKSEI IKINÄ RIITÄ?

 

Mietin pitkään otsikkoa. En oikein löytänyt sitä sopivinta lausetta tuohon, mutta nyt haluan puhua siitä body confidencesta, mikä tuntuu aina olevan kaikilla joskus hukassa. Olen ennenkin puhunut postauksissani tästä aiheesta.

 

Kaikki me katsomme itseämme peilistä. Olemme sitten lähdössä jonnekin, menossa suihkuun, kaupan sovitushuoneessa tai ihan vaikka nukkumaan mennessä. Aina katsomme ja aina löydämme jotain, mistä emme pidä.

 

"Hirveät käsiallit", "Liian sellullittinen perse", "Maha näyttää kun ois raskaana", "Finninaama", "Hölskyvät reidet" ....

Vaikka olisit tiputtanut -10kg, niin mikä siinä on, että kropassaan on silti niiiiin paljon vikaa. Muistan itse kun painoin lähemmäs 60kg ja itkin ja toivoin, että painoni tippuisi, ettei tarvitsisi mennä kouluterkkarin tarkastukseen ja taas hävetä. Joka vuosi häpesin sitä lukemaa. Tai ettei tarvitsi pelätä muiden kommentteja. Voisinpa käyttää tiukkoja vaatteita.

 

Nyt kun painan vaivaiset 48kg, niin silti löydän itsestäni vikaa. Ei mun rasvaprosentti ole 0. Kaikilla meillä on rasvaa luidensa ympärillä. Ja jos ei ole, niin kannattaa miettiä missä vika.

 

Edelleen pysähdyn peilin eteen ja katson mahaani, joka on mun suurin ongelmakohta. Sitten rintojani, jotka piilotan push-uppien alle, ettei tarvitsisi kuulla lauta kommentteja. Sitten naamaan, jossa on epäpuhtauksia, vaikka syön oikein ja pesen kasvojani. Sitten nenääni, isoon naamaani ja pieniin silmiini.

 

Surullista, että edelleen joskus ajattelen sitä, että olenko liian iso. Harmittaa niin hirveästi, että yhdessä vaiheessa kärsin sairaanomaisesti terveellisyyden hakemisesta. En syönyt leipää tai jos söin, niin piiskasin siitä itseäni. Onneksi pääsin siitä vaiheesta pois nopeasti ja koitan tajuta sen, että painon nouseminen olisi mun elämäntilanteessa vain plussaa.

 

Miksi meillä on se pakottava tarve aina saada lisää?

Jos multa kysytään, että palaisinko mieluummin 2014 syksyyn, missä olin isompi, mutta onnellisempi. Ei sairauksia, en juuri stressannut ja okei, kärsin sydänsuruista, mutta se aika oli niin paljon parempaa. Vai olisin tässä tilanteessa 2016 vuoden alussa, missä sairastan ikuista sairauttani, stressi, yhteishaku, ja henkinen hyvinvointi ei ole niin hyvää. Okei olen laihempi, mutta who cares sitten loppupeleissä?

 

Mä vaan olen katkera itselleni siitä, että tuolloin murehdin pienistä asioista. "Omg, mun kaveri ei tänään halannu mua mikä idari." tai "Mun ihastus ei laittanu mulle viestiä."

Siinä vaiheessa olisin voinut oikeasti nauttia elämästäni kunnolla, kun näin jälkikäteen nähden se oli oikeasti hyvää aikaa.

 

Mutta loppujenlopuksi en voi syyttää tässä vaiheessa itseäni. Täytyy laskea se syyttävä sormi ja alkaa keskittymään itseensä. Haluan todellakin panostaa tähän kevääseen koulun, liikunnan ja ravinnon kautta.

 

Koulussa haluan hyvät arvosanat, liikuntaa haluan harrastaa aktiivisesti (haluan yllättää itseni kevään kuntotesteissä ja Cooperissa), ja ravinnon haluan pitää monipuolisena. Normi kotiruokaa ja satunnaisia herkutteluhetkiä. Vaikka en halua sortua joka viikonloppu syömään sokeripommeja, niin haluan joskus päästää irti omista säännöistä, että kroppakin pysyisi boostissa.

 

Haasteena mä haluan antaa teille ja itselleni sen, että kun menette päivittäin sinne peilin eteen niin etsikää se edes yksi asia itsestänne mistä tykkäätte. Tai vaikkette tykkäisi, niin opetelkaa tykkäämään! "Hei xxx, sulla on tänään ihana kampaus!"  tai "Hei xxx, sun silmät on tosi kauniit!" tai "Hei xxx, ootpa hyvässä kunnossa!"

 

Joskus voitte etsimällä etsiä itsestänne asioita mitkä sinä päivänä teille pistää silmään ja kehua! Ei aina tarvitse etsiä niitä juttuja mitkä on pielessä.

Mä tykkään siitä quotesta, jossa sanotaan:

 

Ette voi olettaa, että näyttäisitte muiden silmiin hyvältä, jos itse jo lähtökohtaisesti ajattelette näyttävän ihan paskalta. Kun parannat oman asenteesi ja lähdet siitä, että olet kaunis ja hyvä juuri noin, niin itsevarmuutesikin paranee.

 

Se ei ole mikään päivässä opittava asia. Itse olen sitä kauan jo työstänyt, enkä edelleenkään siihen pysty. Sen takia on hyvä kirjoittaa välillä näitä tekstejä ja myös lukea kannustavia tekstejä. Day By day, just like a body project. Like you know, you can't build your dream body in a day, you also can't build your self-confidence in a day. It can take like years... But don't give up!

 

Pieni enkkukannustus, koska joskus asiat kuulostavat paremmalta englanniksi.

 

Nyt lähden treeneihin tonne sateeseen, jesjes :D!

♥♥

SO WHERE'S THE BODY CONFIDENCE?

Mulla ei ole sitä ollut ikinä. Ei itseni suhteen, eikä kroppani. Ja se on niin väärin sekä surullista. Ei sen kropan tarvitse olla täydellinen, kunhan on itse sujut sen kanssa.

 

Vasta parin viime vuoden aikana oon alkanut keräämään sitä itsevarmuutta kroppani suhteen ja ylipäätänsä itseni suhteen. Edelleen paljon petrattavaa on sen kanssa. Pelkään liikaa ja liian usein, sitä mitä muilla on sanottavaa. Mutta miksi?

 

Voin sanoa, että kyseessä on kiusaamisarvet. Todellisuudessa varmasti onkin, mutta enhän minä tai kukaan muukaan voi jäädä sinne menneisyyteen makaamaan. Kyllä mua on haukuttu ja kyllä, se on sattunut ihan helvetin paljon. Se musersi mun itsetunnon. Mutta mä opin siitä jotain. Mä opin sen, että ihmisiä ei arvostella tai kommentoida. Ihmistä kunnioitetaan on se musta, valkoinen, lyhyt, pitkä, lihava, laiha tai seksuaalisuudeltaan mikä tahansa. Häntä kunnioitetaan. Miksen mä siis samalla voisi kunnioittaa itseäni kaikkine arpieni ja löysien kohtieni?

 

Toivon mukaan, mulla on tässä monta kymmentä vuotta aikaa muokata mun kroppaa. Muokata mun unelmia ja ulkonäköä. Toivoisin silti, että rakastaisin mun naamaa nyt sellaisena mitä se on sitä muokkailematta. Kroppaa voin treenin ja ruoan kautta muokata terveelliseen suuntaan, mutta koska mun kroppa on jo nyt normaalilukemissa, miksi pyrkiä aina täydellisyyteen?

 

Se on kyllä ihmismielelle kumma asia. Vaikka periaatteessa kroppa on 100% täydellinen sellaisena mitä on, niin ihminen haluaa sen 110% täydellisyyden. Ei riitä se oma, vaan se pitää olla se pyykkilautavatsa, isot tissit ja pyöreä pylly! Pyhä kolminaisuus, u know.

Miksei se voi olla, pömppövatsa, muhkea pullapylly ja elämää nähneet tissit. Koska NAISET c'moon, ei ne tissit sitä laihdutusrumbaa edes-takaisin tule kestämään kimmoisina ja täydellisinä. Minä (kehittymätön yksilö) olen jo saanut oman osani kuppikoon vaihtelusta. Mutta who cares. Ei tissit ole niin big deal mulle, maidonlähdehän ne on. Muistakaa se.

 

Pointtina taas koko hommassa on se - itensä kunnioitus. Mä toki haluan muokata vielä kroppaani ja saavuttaa sen onnellisuuden tunteen tässä kropassa. Mutta samalla voisin harjoitella sitä rakastamista tämän kropan suhteen. On se läski-laiha-lihaksikas -> se on mun kroppani!

 

Taas tässä istuessa croptop päällä kyllä maha tulee näkyville. Mutta siinähän tulee. Se on inhimillistä. Saisi olla aika timmi treenattu vatsa (ja hyvin suora selkä) jos ei rypyn ryppyä mahaansa halua.

 

NAUTTIKAA KROPASTANNE! SE ON TEIDÄN JA KUNNIOITTAKAA SITÄ - SE SENTÄÄN TOIMII! Suurin juttu mikä itseltään usein unohtuu... Mulla on toimiva kroppa. Jotkut pedissään makaa ja haaveilee pelkästään siitä...

 

Palataan taas kuulumisien parissa. HYVÄLLÄ TSEMPILLÄ UUTEEN VIIKKOON.

xoxo minä ♥