Itkettää, masentaa ja tekisi mieli maata sängyn pohjalla. Mulla diagnosoitiin siis krooninen suolistosairaus eli IBD. Eli Crohn tai Koliitti, mutta kumpi, niin se selviää kun koepalat on tutkittu. Eli noin kuukauden päästä. Lääkärit tosin jo kallistui Crohnin tautiin, mutta sanotaan nyt aluksi, että mulla on IBD ja katsotaan sitten, mikä se loppupeleissä on.
Se on siis loppuelämän sairaus. Vaikeaa siinä on tietenkin se, että jokaisella potilaalla on sairaus aika yksilöllinen. Joillain voi olla lievä koliitti, joka ei ilmene kuin satunnaisilla vatsakivuilla ja siihen riittää säännöllinen lääkitys tai ruokavalion muokkaaminen. Joku voi olla niin sairas, että se vaikuttaa elämiseen.
Mun sairaus on tällä hetkellä keskivaikea. Suoli on siis aika pahassa kunnossa, mutta yllättävää kyllä, mä olen muuten ihan OK kunnossa ja täysin yleisvoinniltani hyvä. Nyt vaan sain aika kovat lääkitykset käyttöön. Yhtenä lääkkeenä siis kortisoni. Se kortisonihan mua tässä ehkä eniten pelottaa, sillä siinä on kovat sivuvaikutukset. Esimerkiksi lihominen ja turvotus. Luin jo netistä kuinka kortisonia syöneille on tullut +10kg ja "kuukasvot", eli tosi pyöreät ja turvonneet kasvot. Mä voin vain rukoilla etten joudu samaan läskikroppaan, mistä juuri olen taistellut pois.
Joskus vain tuntuu elämä epäreilulta. Mä olen pyrkinyt syömään oikein ja harrastamaan liikuntaa. Mä olen koittanut pitää aktiivisen elämäntyylin ja elää terveellisemmin kuin muut mun ikätoverit. Mä en ole omasta mielestäni ollut ilkeä tai tehnyt pahoja asioita. Mutta silti jostain syystä, mä saan pitkäaikaissairauden? Tiedän ettei elämää voi ennustaa ja voi käydä huonoa tuuria, mutta tällä hetkellä mun mieli on niin maassa. Mitä tapahtui sille perusterveelle nuorelle tytölle? Hän on nyt IBD-potilas ja lääkärikäynnit sen kun lisääntyy.
En halua rypeä itsesäälissä ja tiedän, että joku saattaakin ajatella tätä pikkujuttuna, mutta kyllä se muhun kolahti ja kovaa. Ei musta kenenkään 15-vuotiaan pitäisi kamppailla tälläisen kanssa. Ei musta kenenkään nuoren naisen, jolla on elämä edessä, pitäisi pohtia sitä, miten sairaus tulee vaikuttamaan tulevaisuuteen.
No koitetaanpas nyt ryhdistäytyä. Mä haluaisin pitää treenit mukana mun elämässä, vaikka lääkäri sanoi, että lihakset saattaa pistää vastaan ja olla normaalia 'laiskempia', koska kortisoni saattaa aiheuttaa sen. Myöskin unenlaatu saattaa huonontua ja nämä kaikki asiat tietenkin vaikuttavat treenaamiseen. Kuitenkin, mä haluaisin pitää sen 3 kertaa viikossa sellaisena treenimääränä johon olisin tyytyväinen. Jospa jo tänään pääsisin tauon jälkeen salille?
Ruokailujen suhteen aion tiukentaa. Jos mä tulen kortisonin myötä lihoamaan, niin haluan, että mun ruokavalio on tiukka ja sellainen, ettei se lihota mua itsessään. Eli vaikka mieli tekisi, niin en ala heittämään ruokavaliota läskiksi, vaan aion alkaa noudattamaan mieluiten VHH-ruokavaliota, eli jättämään turhat hiilarit ja sokerit pois. Katsotaan, mä varmasti palaan tähän aiheeseen, kunnes olen suunnitellut miten tämän toteutan. Anyways, ruokavalio ei tule olemaan lepsu missään nimessä.
Senhän näkee sitten ajan kanssa, miten esim. kortisoni vaikuttaa ja miten tämä sairaus lähtee etenemään. Kuukauden kuluttua olen varmasti paljon fiksumpi, kun olen lääkärissä käynyt ja lopullisen diagnoosin saanut. No ei auta kun nostaa pää pystyyn ja yrittää paskasta fiiliksestä nousta vain ylös. Kaiken kanssa oppii elämään, eikö se näin mene?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti