Hyvin mennyt kulunut viikko

Olen pysynyt terveellisissä rajoissa, vaikkakin pari protskupatukkaa on makeanhimoon täytynyt vetäistä. Mutta tosin en voi olla tiukka kaiken suhteen... Ymmärrätte varmaan. ;)

 

 

Kauraleipää olen syönyt ja kaurajogurtteja, sekä sokeritonta mysliä. Eli siinä on ollut mun perus välipalaa, sitten kaurapuuro aamulla ja perus-koti/kouluruoat.

Jos jotain pitäisi vielä tiukentaa ruokavaliossani, se olisi varmaan leivän vähentäminen. Tosin nyt kun syön 100% kauraleipää, eli ei vehnää ollenkaan, niin se on hyvä. Mutta silti tiedän, että täytyisi korvata niitäkin kananmunilla ja hedelmillä enemmän... Tosin kaikkea en voi ruokavalionkaan suhteen saada!

 

Treenejä on kertynyt tällä viikolla jo 4, salitreenejä pelkästään, mutta silti olen tällä viikolla viihtynyt enempi salilla ja koska oli kokeita ja poikaystävän näkemistä, niin täytyi vähän aikataulujenkin puolesta hyödyntää salia. Tosin tällä viikolla ja varsinkin tänään sain salitreenistä jotenkin paljon irti.

 

Miinusta koko elämäntilanteessa on taas tuo suolisto... Se taas vuotaa verta ja sitä on yritetty nyt lakkauttaa nostamalla lääkeannosta ja eräällä kevyellä kortisonivalmisteella, mutta tuloksia ei toistaiseksi näy... Aina kun puhun tai kirjoitan aiheesta saan pidätellä itkua, koska tämä sairaus on mulle edelleen niin rankka asia. Se fakta että tämä tulee olemaan ikuisesti mun vaivana, ei helpota asiaa. Joskus vain toivoisi, että saisi nyt olla terve, koska tuntuu että olen jo kärsinyt tarpeeksi.

 

Saan tosin olla kiitollinen, että pystyn elämään 90% normaalia elämää. Käydä treenissä ja syödä suht-vapaasti. Mutta silti. Harmittaa myös, että tämä laskee mun ilotasoa niin paljon. Olisin ilman sairautta tällä hetkellä todella tyytyväinen elämääni, mutta nyt se vetää niin paljon pois.

 

Tälle kun ei voi mitään, ei auta itkeä tai valittaa, on vain hyväksyttävä. Sen siitä saa kun kehuin, että mulla on mennyt yllättävän hyvin pienillä lääkeannoksilla ja lääkkellä josta en juuriaan saa sivuvaikutuksia. Jepjep, nyt taas joku ylempi voima haluaa kostaa.

 

NO, ei pureuduta mun elämän masennuskohtaan vaan positiivisiin juttuihin. Mä kehitän nyt mun kesäkuntoa ja mun suhdetta poikaystäväni kanssa, ei tässä kaikki ole perseellään! Koulu nyt vähän niin-ja-näin, mutta ainakin yhteishaun sain tehtyä ja odotellaan sitten mihin pääsen ja pääsykokeita sitten keväällä.

 

Muistakaa kaikki, vaikka yksi asia elämässä ei menisi hyvin, ei se tarkoita että kaikki olisi paskaa. Jos yksi päivä menee penkin alle, se ei pilaa kaikkea. Positiivisuus, siinä on meillä kaikilla harjoiteltavaa. Nyt mua hymyilyttää kun katson ulos ja nään auringon, sieltä se kevät ja kesä tulee, mun lempivuodenajat. Siitä kylmästä ja synkästä talvesta noustaan aina kevääseen, niin miksei sitten omassa elämässäkin noustaisi niistä synkistä ajoista taas positiivisuuteen ja iloon? ♥

 

Eläminen ja se että saa elää on loppupeleissä tärkeintä, sitä ei voi kukaan kiistää. Ja koitan myös aina ajatella, että itselläni on asiat hyvin. Ruokaa, katto pään päällä ja ihmisiä jotka välittää. Turvallinen maa ja auttavia ihmisiä. Miksen siis olisi onnellinen?

 

Meneepä syvälliseksi, mutta se on musta oikeastaan kivakin olla syvällinen. Elämä ei ole vain sitä materiaa ja tapahtumia, se on sitä mitä meissä ihmisissä on sisällä.

 

Pointtini siis on se, että nauttikaa elämästä! Rakastakaa toisianne ♥

 

pus pus

VOIMAA JATKAMAAN?

"On se ihme, ettet ole luhistunut. On sulla kuitenkin rankka syksy ollut tähän asti! Jaksat kuitenkin treenata ja pitää ruokailutkin kurissa. Olet hymyileväinen ja jaksat nauraa."

 

Niin. Mistä sitä voimaa saa sitten jatkamaan? Mä koen, ettei ihminen valitse sitä, että esim. masentuuko tai ottaako jonkun asian kovemmin kuin toisen. Oon mä itsekin välillä yllättynyt, kuinka olenkin jaksanut mennä treenaamaan vaikka juuri viime yönä olen kärsinyt mahakivuista. Olen ollut yllättävän vähän väsynyt. Sehän on vain loistava asia.

 

Mä muistan ne pari päivää sairaalan jälkeen. Olin todella pohjalla, en edes muista niin masentavaa fiilistä. Okei, sydänsurut on ollut aika kauheita, mutta se oli kuitenkin erilainen tunne. Se tunne, kun sairastut se on tosi eri luokkaa. Periaatteessa tiedät, että se pitää hyväksyä ja on halua taistella sitä vastaan, mutta taas samalla tuntuu asiat merkityksettömiltä. Mä olen 15-vuotias ja kroppa ilmoittaa, ettei jaksa. Siis nuoren kroppa, sen pitäisi olla parhaimmassa iässä. Se masentaa tosi paljon. Kun joutuu alkaa syömään lääkkeitä. Oon tosi iloinen, että en antanut sen tunteen viedä. Jaksoin onneksi taistella sen yli.

 

Mua auttoi varmasti treenaaminen. Siitä saa jotenkin hyvää oloa ja vaikka joskus ärsyttää mennä treenaamaan, niin kyllä sitä jää sitten nopeasti myös ikävä. Treenaaminen on myös niin osa arkirutiineja, että kun pääsi taas treenaamaan tuntui arki normaalilta.

 

En lähtenyt kauppaan ja hukuttanut vihaa ja surua herkkuihin, vaan halusin syödä terveellisemmin. Ehkä siksi, kun tiedän, että ruokavalio heijastuu mun kropan hyvinvointiin. Tuli vähän vihainenkin olo, että antakaa mun nyt jättää ne herkut välistä haluan olla terve. Vaikka se nyt ei ole koskaan enää mahdollista. Vau, toi lause oli masentava.

Ja ehkä se koko ajatus. En pääse tästä ikinä eroon. En ikinä. Kuolemaan asti se on siinä. Pelottavaa jopa?

 

No kuitenkin. Mistä sitä voimaa saa sitten jatkamaan? Milloin ihminen on tarpeeksi heikko lyömään hanskat tiskiin?

Mä koen, ettei tälläinen voisi mua masentaa. Koen tällä hetkellä, ettei elämässä tule vastaan mitään mikä saisi mut luovuttamaan. Elämä on tosi arvokasta ja kyllä mä ajattelen, että asioita pitää punnita ja miettiä, että mikä sulle merkitsee mitäkin. Sairauden myötä, oon oppinut lyhyessä ajassa arvostamaan terveyttä, itseäni ja kroppaani.

 

Voin joko a) ottaa asioita huumorilla. Nauraa, että jopas on taas hankala maha. Sellaista se elämä on. Tai b) luhistua kokonaan. Mutta minkä takia? Ei tämä sairaus mua tapa. Vaikeuttaa varmasti mun elämää monellakin tapaa, mutta ihminen on tehty taistelemaan ja tämä on mun taisteluni. Voin oppia tästä ja paljon. Jotenkin haluan uskoa, että kaikella on tarkoitus. Harmikseni sairaus langetettiin mulle, mutta ehkä joku ylempi voima halusi, että joudun taistelemaan ja sitä kautta opin ja kasvan? Jotain sellaista henkistä saan, mitä en olisi ilman sairautta saanut. Tulevaisuus opettaa.

 

Aika deepiksi menee, tiedän tiedän. Halusin vain pohtia. Voimaa jatkamaan? Sitä saan elämästä, parhaasta kaveristani, perheestäni, treenistä, hyvästä ruoasta ja tulevasta koiranpennustani, joka kotiutuu meille reilun viikon päästä.

 

Miten tämä liittyy kroppaprojektiin? Sillä tavalla, että jokainen etsii joskus sitä voimaa jatkamaan. Joku haluaa laihduttaa, kasvattaa muskeleita tai päästä eroon syömishäiriöstä. Miten saa sitä voimaa jatkamaan? Usein niitä plussia löytyy enemmän.

 

Mä rakastan elää. Mä rakastan elämää. Toivottavasti säkin pystyt myös sanomaan tuon. Koska se on tärkeää ja sinä olet tärkeä. Maailma on karu, mutta sä voit tehdä siitä paremman paikan.

 

♥♥ rauhallista perjantai-iltaa