Jos uskaltaa jo hymyillä :)

Ihanaa päästä kirjoittamaan!! Sairaalajakson jälkeen sain kuumetaudin ja siinä menikin sairaalasta pääsyn jälkeen loppuviikko maatessa. Tuntui silloin muutenkin ettei mikään helpottanut ja mahaa kramppasi ja napsin särkylääkettä särkylääkkeen perään. Minä joka ei pystynyt vielä pari vuotta sitten ottaa särkylääkettä pääkipuun, koska "en halunnut ylimääräistä mun kehoon"... jep jep.

Kun kuume laski ja olo parani, ekat päivät koulussa oli tuskaa. Väsytti, ahdisti ja treenamattomuus painoi mieltä. Puolitoista viikkoa ilman kunnon treeniä ja sitten kun palasin treenaamaan oli taas kuin nollasta oltaisiin liikkeelle lähdetty. Monet varmasti tietävät tämän tunteen.

Mulla vielä alla isot kortisonit ja muut lääkitykset, jotka edesauttoi kunnon alas menemistä nopeasti. No ei auttanut kuin puskea eteenpäin. Ja voin nyt sanoa kuinka ylpeä olen itsestäni, että jaksoin mennä salilla ja jaksoin treenata, vaikka se tuntui tuskalta ja sellaiselta, etten enää ikinä pääse siihen kuntoon tai mielialaan mikä mulla oli ennen taukoa. Puolitoista viikkoa ja tuollaista jälkeä se jo tekee... huh huh.

Aloitin samoilla saliohjelmillani, mutta vähensin painoja ja tein vähemmän toistoja. Nyt taas tuntuu, että olen päässyt kiinni "entiseen" ja treeni taas kulkee. Vaikka kortisoni varmasti hidastaa, mutta kunhan pääsen salille ja saan lihaksissa tuntumaan, voin olla ylpeä.

Viime viikolla esimerkiksi kävin 5 kertaa salilla. Vaikka nyt sain riesaksi yskän, joka on sitkeässä, niin silti salilla oon käynyt muistaen onneksi levätä välillä.

Sitten syömisiin. Se on ollutkin enemmän haasteena. Kun yhdessä vaiheessa mulla kirjaimellisesti tuli vain kaikki ulos, siirryin siihen asenteeseen, että nyt syön syön syön. En katsonut sokerimääriä tms. vaan söin, että yksinkertaisesti jaksoin. Mulla oli vielä aamuisin sellaista pahoinvointia, etten meinannut saada mitään alas ja sitten illalla tankkasin. Toki tämä oli eri tilanne, kun kaikki tuli suoraan ulos mitä suuhuni pistin.

Nyt sitten taas pitäisi siitä päästä eteenpäin, että maha taas toimii hitaammin. Olen nyt kyllä arkipäivät syönyt mielestäni hyvin -  ja säännöllisesti. Viikonloppuna onkin sitten mennyt vähän niin ja näin, kun poikaystävän kanssa aina tulee herkuteltua tosi paljon. Mä en oikein osaa sanoa onko se kuinka hidastava tekijä kun tuppaan niin paljon viikonloppuisin herkuttelemaan. Ja tosi huono omatunto siitä sitten jää koko viikoksi, mikä kyllä antaa motivaatiota sitten taas arkipäivät syömään hyvin.

Paino on siellä 53kg, mikä on musta ihan kohtuullinen. Pituuttakin tullut vielä lisää tässä, joten vaikka pari kiloa tullut lisää niin se tasoittaa. Kroppa ulkoisesti on vähän niin-ja-näin. Välillä tuntuu, että kunto on kireä ja ylävatsalihakset sieltä vielä tulee esille ja välillä taas maha tosi pyöreänä (joo turvotusta tietenkin), ja muutenkin kroppa löysänä. Tietenkin se mitä syö ja näin, vaikuttaa paljon. Mutta silti on vaikea saada sellaista realistista otetta, että miltä tämä mun kroppa at the moment nyt näyttää.

Tavoitteita tai toiveita olisi kyllä kiristää varsinkin mahan aluetta niin, että saisin siitä itsevarmemman olon. Joo turvotukselle ei voi silloin tällöin mitään, kun mun maha on muutenkin mitä on, mutta perusilme olisi hoikka vatsa jossa näkyisi lihaksia. Kyllä kiitos!!! No se vaatisi sen ruokavalion täydellisen viilaamisen...

Muuten oikeastaan voin olla ihan semi-tyytyväinen. Toki peruslöysää voisi kiristää, mutta ne on sitten seuraava askel joka liittyy paremmin ruokavalioon.

Haluaisin nyt ehdottomasti päästä enemmän tänne kirjoittelemaan, nytkin ehdin koska mulla on tänään erikoisvapaapäivä. Muuten vie aikaa koulu ja treenit jo tosi paljon.

Mutta palaillaan pian,

pus pus  ♥

Uusi viikko käyntiin

Kouluun on jo tietyllä tavalla tullut tässä viikon jälkeen totuttauduttua. Siis sillä tasolla, että tietää vähän mihin mennä ja missä on mitäkin, ihmisten nimet ja muut ovat jo muistissa.. edes joltain osin. Herätyksetkään ei enää niin pahalta tunnu, vaikka ei se varmaan ikinä ole mitään unelmaa nousta aikaisin.

 

Totuttelemista on siinä, kuinka niin erilaista tuo on peruskouluun verrattuna. Ei enää tavallisia tunteja tai yksinkertaista lukujärjestystä. Nyt meillä on tämä viikko vielä erikoisviikkoa, jolloin ryhmäydytään ja tehdään vähän koulutyöstä poikkeavia asioita.

 

No kuitenkin ajattelen niin, että oon joka päivä askeleen lähempänä valmistumista ja sitä, että saan tosta ammatin itselleni. Se on tärkeintä. Tietenkin siinä auttaisi ystävät ja rento ilmapiiri, mutta se tulee varmaan ajan kanssa sitten. Oon aina ollut sellainen, että mun on vaikea tutustua uusiin ihmisiin ja kaverijoukot aina pysyneet aika maltillisina. Ja sitten kanssa usein tuun toimeen myös poikien kanssa, joita ei juurikaan meidän koulussa ole... Joten nyt mennään näillä ja katsotaan mitä viikot-kuukaudet ja vuodet tuo tullessaan.

 

Liikuntaa on ehtinyt harrastamaan, mutta viime viikolla juuri huomasi sen, kuinka koulu tosiaan vie paljon paljon paljon aikaa, ja tietenkin se perus väsymys päälle ettei kokoajan jaksa olla edes menossa vaan haluaa istua siihen koneellekin tai vain maata sängyssä kännyllä. Sitten pitää priorisoida, että menenkö treenaamaan vai koitanko nähdä myös niitä ystäviä... Jos koulu vaikka päättyy 16 ei kauheasti ole aikaa jos kuitenkin haluaa olla ajoissa kotonakin, että jaksaa huomenna. Mutta sitähän se arki on.

 

Ja vielä aluksi kun ei edes ole mitään sellaisia "kotihommia", joita tulee varmasti kun koulu tästä starttaa enemmän käyntiin. Eli nyt vielä on hyvin, kun ei tarvitse kotona työskennellä. Sitten kun kotihommat päälle niin aikaa ei jää senkään vertaa.

 

Viime viikolla tuli kuitenkin 4 kertaa treenailtua. Salia ja yksi zumba. Sali on nyt ollut enemmän suosiossa, varmasti kun sinne voi vain mennä tosin nuo saliruuhkat ärsyttää tosi vahvasti, joten tänään menen sitten illaksi ryhmäliikuntaan. Kesällä jotenkin sain enemmän motivaatiota tuohon saliin, juuri kun vierumäellä kävin päivittäin vetämässä salitreeniä ja on saanut vähän uutta tuntua siihen.

 

Paino on noussut ja jatkaa varmaan nousemistaan... Vuosi sitten tähän aikaan (about) oli paino niin alhaalla ja muutenkin olo mitä oli, kun sairautta ei oltu vielä diagnosoitu. Nyt tietenkin kun lääkkeet puree ja ruoka imeytyy, niin toki se painokin eritavalla nousee. Eli ei pitäisi tuijottaa numeroita, niin kauan kun on normaalipainossa ja vanhat vaatteet menee päälle. Tosin itse niitä virheitä vain näkee sieltä peilistäkin, että vaikea sitten mitata missä raja.

 

Laihduttaa en tietenkään haluaisi senkään takia, ettei lähde taas sinne väärään suuntaan. Olen kyllä viime aikoina syönyt paljon kuivattuja hedelmiä ja kind of jäänyt niihin koukkuun. Tosin olen koittanut tasapainoittaa, että en syö siihen päälle sitten mitään 3 leipää vaan otan niitä vaikka iltapalaksi. Kaloreita en ole kuitenkaan laskenut. Tai sokereita. Tai mitään.

 

Hyviä puolia: tissit on ehkä hitusen kasvanut, en ole niin tarkka kaikesta mitä pistän suuhuni (tietynlainen ortoreksian piirteisyys hävinnyt), liikunta on hauskaa - ei pakonomaista, olen rennompi ruoan suhteen ylipäätään

Huonot puolet: huomaan lihoneeni, peilikuva ei miellytä mm. vatsan tai jalkojen rasvasta katsoen..., ruokahalu välillä mitä on (nälkä kokoajan - tai ei nälkä ollenkaan...)

 

Vähän niinkuin sellainen tunne että jotain pitäisi tehdä, mutta ei kuitenkaan liikaa muutoksia. Hankalaa!! Olen koittanut nyt tehdä niin, että kunhan  liikun paljon, ja syön perusterveellisesti sen pitäisi olla ok, mutta samalla kun ahdistaa lihominenkin... Ugh, no katsotaan mitä tästä tulee...

 

Nyt vaihtamaan treenivaatteet ja treeneihin!! Palaillaan

Olen elossa

Tuon otsikon voi kyllä yhdistää niin moneen asiaan. Viime postauksessa kuten kerroin, Toukokuu oli rankka sairauteni osalta. Koko kevät-talvi oli rankka sairauteni osalta, mutta Toukokuussa se kärjistyi noin kahden viikon sairaalajaksoon pätkissä. Noh, olen elossa ja IBD pitää tällä hetkellä matalaa profiilia. Vielä kun pääsee kortisonista eroon, voisi jo huokaista helpotuksesta. Kyllä näistä aina yli päästään, eikö?

 

Olen myös elossa kahden kesäduuniviikon jälkeen. Tämä viikko vielä tehdään töitä ja herätään 6, mutta sitten koittaa se loma ♥

 

Olen myös elossa, koska sain opiskelupaikan! Minä olen 3 vuoden päästä lähihoitaja jos kaikki menee nappiin, ja eiköhän mene kun pistän menemään. Mietin pitkään lukion ja lähäri-opintojen välillä, mutta mä tiedän, että tekeminen sopii mulle paremmin eli tämä on oikea suunta mulle.

 

Eli aika monta syytä miksi olen elossa muutakin kuin kirjaimellisesti.

 

Olen palannut myös kunnon treenaamiseen vaikkakin Toukokuussa piti hammasta purren jäädä sänkyyn makaamaan vaikka olisin niin tahtonut lähteä salille. Edelleen toi kortisoni kinnaa tossa ja eikä anna mulle välttämättä 110% mahiksia painaa, mutta mä meen silti niin täysiä kun jaksan. Ja muistan kuunnella kroppaa, se on tärkeintä. 4 krt viikossa oon nyt jaksanut, välillä salia ja välillä jumppaa.

 

Pariin viikkoon en oo taas syönyt kunnolla herkkuja, joka on hyvä. Ruokahalu on kyllä kova, mutta en rankaise itseäni jos vaikka syön sämpylän kun tekee mieli. Kunhan mulla ei lähde siihen, että syön jotain kalorisokeripommeja tai lisään ruokailuja. 5krt päivässä kun syön perusterveellisesti & liikun paljon = hyvää tulee.

 

Tiivistettynä siis mulla menee nyt hyvin! Tietenkin aina mua pelottaa sanoa noin, mutta kyllä mä nyt nautin kun saan käydä töissä ja treenata. Mulla on myös tällä viikolla synttärit, alkaa loma ja lähdetään reissuun perheen kanssa, eli hyvää tulossa...

 

Mahtavaa kesää kaikille, ja koitan päästä kirjoittelemaan kuulumisia ja motivointipostauksia taas pian. ♥

Epäonnen kuukausi

Vain 2 päivitystä tämän kuukauden aikana. Miksi?

 

Olen ollut sairaalassa. En edes osaa laskea päiviä, mutta pari viikkoa sitten tuli hälytys osastolle jossa tarkkailtiin verenvuotoa. Sitten kun nähtiin, että "jopas sehän vuotaa!" niin kutsu tähystykseen. Pääsin viikonloppulomalle kotiin ja sitten Maanantaina uudestaan sairaalaan. Tiistaina tähystys ja keskiviikkona kotiin uusien lääkkeiden kera. 3-antibioottia, kortisonit tappiin ja tottakai ne syöpälääkkeet. No, olo meni vain huonommaksi. Viime viikonloppuna mahani oli kuin raskaana olevalla ja vessassa juoksin. En tiennyt pitikö syödä lisää vai vähemmän vai olla syömättä. Pitäisikö liikkua vai maata sängyssä. Kipuja oli joka yö.

 

Tiistaina mulla oli kuitenkin labrakokeet ja Tiistai-iltana sitten jo sairaaasta soitettiin, että arvot on niin huonot, että seuraavana päivänä sairaalaan. Tiistai-yöllä taas kivut yltyivät ja nyt ei särkylääke auttanut, joten oli pakko ponkaista etuajassa sairaalaan. Yön tunteina sitten ultrakuvia ja varmistusta, ettei suoli ole missään akuutissa leikkaustarpeessa. Thank god, siltä vältyttiin! Sain vahvempaa särkylääkettä, kanyyli käteen ja osastolle kuudelta aamulla.

 

Keskiviikkona sitten nestemäisellä ruoalla, koska kipujen syynä oli luultavammin tukkeutunut ruoka suolitossa ja yleensä siis juon sellaista mahan pehmentäjää, mutta kun olin juossut vessassa kokoajan, en tajunnut mitään tukkeumamahdollisuutta. Se juokseminen olikin sitten vain ohivuotoa, eikä mitään konkreettista suolen tyhjentymistä. Noh, sitten lääkäri 'puhalsi pelin poikki' ja päätti siirtyä biologisiin. Ympärilläni pyöri hoitajat ja kyselivät jännitystäni ja laittoivat adrenaliinipiikit valmiiksi pöydälle. En edes osannut jännittää, oloni oli niin huono ja olin jotenkin jo valmistautunut biologisiin. Eihän mikään suunkautta otettu lääke ollut auttanut nytkään.

Mitään äkkinäisiä sivuvaikutuksia en saanut ja tiputus meni muutenkin hyvin. Oloni kohoni jotenkin silmänräpäyksessä. Torstaina olin kuin jo uusi ihminen, jaksoin kävellä ja vessakäynnit harveni, eikä vertakaan enää tullut.

Perjantaina pääsin kotiin ja uskaltaisinko sitten henkäistä, että mun epäonnen kuukausi oli sitten siinä? Koitan kokoajan pitää iloni matalalla, koska pelkään, että kohta taas vastoinkäymiset iskevät vasten kasvoja. Silti samalla haluan nauttia tästä. Ei kipuja, ei verta, ei vessakäyntejä... Eilen kävin salillakin! Mahtava tunne päästä treenaamaan noin kahden viikon tauon jälkeen, ei sitäkään arjessa osaa arvostaa paitsi kun se viedään.

Nyt lähtee mulla sitten vika viikko peruskoulussa ja mä nautin niiin paljon, että pääsen kouluun. Koulussa käynti kun on nyt viimeaikoina ollut aika epäsäännöllistä.

Mä lähden tästä rakentamaan remissiota, joka kestää läpi kesän, läpi vuoden, ja monen - monen, ellei koko loppuelämäni. Teen ainakin kaikkeni.

♥♥


Vappu tuli ja meni

Ja se kului alkoholin sekä herkkujen kera... Öh öh, mites tähän on nyt tultu? En kyllä itseäni tuosta alkoholista voi päähän taputtaa, varsinkin kun sairauden tilanne on mikä on. Uusia lääkkeitä sain mm. sellaisia joita käytetään syöpähoidoissa. Voitte siis arvata mikä masennuspäivä oli mulla Perjantaina. Nyt jos nämä ei auta menee tilanne huonompaan suuntaan, mutta toivon niin kovasti että auttaisi.

 

Ehkä sen takia halusin Lauantaina irrotella ja elää "kuin muut nuoret". Tyhmää tyhmää ja tyhmää, mutta fakta on se, että suurinosa nuorista tätä tekee. Kunhan mulla ei överiksi mene. En kuitenkaan missään vaiheessa ollut sillä tavalla humalassa, vaan kokoajan tiedostin missä olin ja pysyin ystävieni kanssa. Kaatokännejä en haluaisi kyllä kokea...

 

No joo, sitten syömisiin. Söin vapaasti taas Lauantaina & Sunnuntaina, mutta tänään jo päästy normirytmiin. Eli samanlaista kuin aikaisempina viikkoina. Paino oli sairaalan vaa'alla 50.8kg, ja lääkäri sanoi että vaikuttaa kortisoniturvotukselta. Mutta 50kg on oikeastaan mun sellainen ihanneluku mitä voin katsella. alle 50kg (45kg mitä alimmillaan olin) on jo taas vähän liian vähän, ja sitä joutuu selitellä. 50kg saa siis pysyä.

 

Viime viikolla pääsin vain 3krt treenaamaan + kerran olin potkimassa poikaystävän kanssa fudista. Mutta kauheasti ei viime viikolla treenattu, kun oli myös 4 koettakin plus tuo vappu. Tänään on tarkoitus kuitenkin mennä treenaamaan jalkoja ja sitten cardio tunnille juoksumattoa puoleksi tunniksi intervalleja vetämään. Eli treenien kannalta hyvä päivä tulossa.

 

Koulua on meillä tällä viikolla vain ma-ke, torstaina & perjantaina vapaata, eli aika rentoa tulossa. Treenaamaan koitan päästä sen 3-4krt, mutta sairaalassa sain myös taas kuulla siitä etten saisi treenata liikaa. Terveys ensisijalla ja näin... Mutta oman kunnon ja aikataulujen mukaan mennään, katsotaan sitten.

 

Mahtavaa viikkoa kaikille, nautitaan tästä säästä♥♥

 



Peruskauraa

Nämä viikot menevät nyt niin samalla tavalla. Arkena syön OK, ei repsaduksia ja viikonloppuisin sitten vapaammin, eli herkuttelen jos mieli tekee. Kuitenkaan mitään isoa suklaalevy-jäätelöpaketti-kokispullo comboa en itselleni ole tehnyt, mutta sellaista pientä epäterveellistä napostelua tyyliin jätskiannos, kakkupala, karkkia... Ei hyvä, mutta liikuttua on tullut sitten taas senkin edestä.

 

Viime viikolla oli kertoja sitten 5 taas, ja huh oon kyllä tyytyväinen. Jaksan painaa lääkkeistä huolimatta tosi kovaa ja se sitten tasoittaakin sitä, että viikonloppuisin en ole ollut niin ruodussa ruoan suhteen. Eli aika tasapainossa mennään siis.

 

Lääkkeet ei tosin pure ja tilanne tuntuu vain pahenevan mahan suhteen, siinä yksi syy miksen pysty edes olemaan 100% tarkka ruoan suhteen. Ei tässä tilanteessa kun nyt jo painaa pää kolmantena jalkana treenien, koulun ja sosiaalisen elämän suhteen, että alkaa vielä jokaisen suupalan kaloreita laskemaan. Kunhan arkena mun ruokavalio pysyy perusterveellisenä, paino ei pomppaa lisää (nyt 51kg) ja ulkonäkö on siedettävä (enhän siihen ole koskaan tyytyväinen) niin näillä sitten mennään.

 

Haluan nyt nauttia kun saan vielä fyysisesti olla kunnossa, vaikka sisäisesti kroppa reistaa niin pahasti, että ihmettelen sitä, etten ole jo sairaalakunnossa. Tosissani. Jos suoli on vuotanut kohta 2kk, eikä mikään auta, niin on jo kumma. Eikä sieltä sairaalan puolelta sitten oikein mitään osata tehdä tai ei sitten vain tehdä. Seuraava etappi on sitten taas osastokäynti ja tähystys, mutta sitä en edes halua ajatella. God please, mulla olisi nyt niin hyvin asiat muuten, että miksi tällainen tähän ??

 

Ei auta voivotella sen suhteen. Nyt pitää vain sitten elää hetkessä.

 

Muuten siis Huhtikuu on kulunut hyvin samantyylisesti. Tämän viikon saan nyt tosin nauttia koevapaudesta ja sitten ensi viikolla taas 3 kokeen kombo ja niitä sitten tuleekin Toukokuun noin puolivälin saakka mukavalla rytinällä. Kohta yksi elämänvaihe on sitten takanapäin, huh, joten nautitaan tästä sitten jotenkin vielä..? :D

 

Kesäkunto 2016 projekti etenee siis omalla tahdillaan, terveys edellä. Ei mene niin kuin kaksi viimeistä vuotta, kun pystyi menemään pää edellä ja se unelmakropan kiilto silmissä. Tosin viime vuonna kärsin jotenkin ortoreksian tyyppisistä oireista aina välillä, joka ei ollut hyvä sekään. Noh, kunhan jonkinlainen bikinikunto saadaan / pidetään yllä niin ávot!

 

Nyt painun suihkuun ja sitten lukemaan yhtä kirjaa, joka on myös kouluprojektina... Jees,

♥♥

Kuuuluumisiaa

Heipsan ja hyvää maanantai-iltaa!

 

Yllätyin positiivisesti, kun katsoin, että sain viime viikolla käytyä 5 kertaa pumppaamassa! Viime viikon treenit oli niin kuin 1 bootylicious tunti & 4 salikäyntiä, joista yksi käsille ja yksi jaloille ja sitten loput 2 kevyempää koko kropan treeniä. Jees olen kyllä tyytyväinen!

 

Tänään kävin sitten vetämässä 30min bootyliciouksen jaloille ja sitten 30min cardio clubin juoksumatolla. Toi combo oli tosi rankka ja varsinkin kun kroppa on todella jumissa nyt tästä treeniputkesta... Mutta kun on ollut nyt tilaisuuksia treenata, niin ei niitä ole halunnut sohvalla maaten sitten tuhlata. Tämä viikko kun sisältää sitten taas yhden ison kokeen ja lapsenhoitoa, joten aikaa ei jää nyt treenaamiseen kauheasti. Sama homma myös ensi viikolla, eli nyt sitten tahti varmasti vähän hidastuu siihen 3-4krt. Katsotaan.

 

Mä en ole kuitenkaan treenaamisen suhteen yhtään huolissani, niinkuin näette siellä salilla tulee vähän väkisinkin nyt käytyä poikaystävän tai parhaan kaverin kanssa, eli seuraa on ja sitten tulee käyntejä kun on seuraakin. Ja kun joskus haluaa myös yksinkin treenata.

 

Ruoan suhteen mennään edelleen keskitasoa. Toki ruokahalu lisääntyy treenatessa ja kortisonin aikana paljonkin, mutta olen kyllä ihan tyytyväinen. Lauantaina oli synttäriä ja muuta jonka myötä herkuttelin ja maha oli sellainen ilmapallo sitten sen päivän jälkeen. Sunnuntaina olin taas ruodussa, eli hyvä minä!

 

Toki pohdin paljon, että "oliko nyt tuo Lauantai taas iso hidastus taas" jne, mutta toisaalta olen iloinen, että osaan myös rentoutua ja tiedän itsekin, että liian kurinalainen elämä ei tee itselleen kauhean hyvää. Been there, done that. Joten jos herkkukerrat pysyykin siinä kerran viikossa, niin se on parempi kuin sellainen joka päiväinen mässytys, eli ei hätää. Toistaiseksi :D

 

Arkisin mun mielikuvitus on niin nollassa ja perus kauraleipä-juusto-kurkku linjalla mennään niin useasti että ihmettelen ettei se tule jo korvista! Toki enhän mä ikuiseen aamupuuroonkaan kyllästy...

 

Anyways, jos kuitenkin mietitään miten olen edennyt, niin en ole herkutellut arkisin ja vklp vain yksi herkkukerta, 5 krt ruokailuja päivässä! Sitten tuon leivän kanssa vielä petrattavaa, mutta niin kuin sanoin ei ole mielikuvitusta alkaa koulun jälkeen keksimään muuta syötävää... Huoh nyt vähän yritystä :D

 

Mä tästä lähdenkin nopeiden kuulumisten jälkeen jatkamaan kokeisiin lukua sillä on sitä KA nyt nostettava jos haluaa tosissaan varmistaa sen jatko-opiskelupaikan...

 

Nähdään!

 



Askel positiivisuuteen

Kuinka haluisinkin otsikon jälkeen aloittaa tämän jollain yltiöpositiivisella lauseella, mutta aloitankin sen sillä, että eilen istuin 4 tuntia lastenklinikan päivystyksessä. Tuloksetta.

 

Syynä siis sairauteni, yllätys-yllätys, eikä hätää tosin ole, mutta lääkärini soitti kesken koulupäivän, että nyt pitäisi lähteä klinikalle. Oikein mitään tietoja ei meille annettu, mutta tiedän että syynä tämä jatkuva verenvuoto ja se, ettei lääkkeet tehoa. Varsinkaan vahva kortisoni ei tehoa. Klinikalla otettiin sydänfilmi, ettei pumppu ole vaurioitunut kortisonista, koska olen saanut rytmihäiriöitä. Sekä verikokeet, ettei hemoglobiini ole tippunut jatkuvan vuodon seurauksena. No nämä molemmat olivat ihan OK. Sen tiesinkin, sillä rytmihäiriöt on mulle tyypillisiä ja varsinkin kun on lääke joka niitä itsessään tuottaa, niin en siinä näe muuta haittaa kuin sen, että ne ovat ikäviä. Verikokeissa mulla ei ikinä nouse tulehdusarvot tai laske hemoglobiini, ei ikinä. Ei edes silloin kun mun calpro huiteli parissa tonnissa ja suoli vuosi yhtenään. Eli en siis ihmetellyt yhtään hyviä arvoja.

 

Kuitenkaan tilanne ei muuttunut, vaan 4 h odottelun jälkeen sanotaan, että voimme lähteä kotiin ja sama lääkelinja jatkuu. Ei he osanneet oikein sanoa, miksi meidät sinne hälytettiin kun ei he tiedä tilanteestani tai voi sanoa juuta-tai-jaata. Siinä sitten odottelimme äitini kanssa jotain ratkaisua. Kortsonin vaihto, asacolin pois-otto...? Koti-ohjeita...? Ei mitään. Jep, ja mua raivostutti niin paljon. Etenkin se, että jouduin skippamaan tunteja koulusta ja se, että se oli yhtä tyhjän kanssa.

 

No joo, voisin valittaa kuinka pepusta tämä kaikki on ja se, ettei reilun kuukauden jälkeen kukaan ole saanut verenvuotoa lakkautettua, mutta silti haluan ja elän ihan tavallista elämää. Mä olen päättänyt, etten ota mitään sairaan lapsen leimaa ja jää kotiin "parantumaan", koska tästä ei parane. Lähden kohta tuplatreeneihin, ensiksi Poweria - lihaskuntoa ja sitten Zumbaa - aerobista ja pitkästä aikaa vähän tanssia. 

Sitäkin nyt toitotetaan, että "älä liiku kauheasti", "Vältä raskasta liikuntaa", "Ei isoilla painoilla" .... Mutta kun te tiedätte mikä intohimo on mulle kehittää kroppaa, ja mä tiedän, että jos jään ilman kunnon treenejä on mun ruokavaliokin heti pielessä. En pysty oikeasti paikollani ollessa hallita syömisiäni vaan tarvitsen aikataulutetun elämän, että sekin pysyisi kurissa. En suostu kaikesta luopumaan.

 

Tietenkin iso miinus on nuo sydämen rytmihäiriöt jotka esim. Sunnuntaina salilla hidasti paljonkin treenausta. Mutta sitten lasken sykettä ja otan rauhallisemmin, enkä tietenkään vedä kuin hullu jos sydämessä tuntuu. Koen kuitenkin, että liikunta tuottaa mielihyvää ja iloa mun elämään, että sen pois jättäminenkin olisi iso miinus kokonaiskuvassa.

 

Askel positiivisuuteen, niinkuin otsikkoon kirjasin, tarkoittaa nyt sitä, että viime viikon itkut on itketty ja nyt vaan mennään ylöspäin. Vaikka paino on noussut ja mahanseutu turvottaa, en voi antaa niiden nyt latistaa itseäni. Päivä päivältä kun mennään, niin kortisonikin loppuu sitten ajallaan ja toivon, että sitten myös suoli rauhoittuu. Mä en oikein voi muuta tehdä kun odottaa ja pitää mieleni posiitivisena.

 

Hyvänä harjoituksena on vähän hankalampina aikoina keksiä vaikkapa 4 positiivisuuden lähdettä:

1. Poikaystävä - Ei parisuhde ole aina ruusuilla tanssimista, mutta jos vain luottaa, että se toinen siellä välittää ja haluaa olla sun kanssa, se on se merkittävin asia. Ei tarvitse nähdä päivittäin tai joka kerta olla yhtä hulppeaa, koska mulle vain riittää tietää että se on siellä. Huh oon rakastumassa, sanotaanko näin! Se jos jokin on mun elämässä tällä hetkellä iso, ellei isoin positiivisuuden lähde!

2. Perhe - Se välittää. Riidat ja erimielisyydet, ja se kun näkee vanhempien pelon kasvoilla tämän sairauden takia, on hirveää. Mutta välittäminen ja rakastaminen. Se kun tietää, että loppupeleissä he haluavat sulle vain hyvää ja tekisivät kaiken sun puolesta. Se on merkittävää ja auttaa jaksamaan.

3. Jaksan elää normaalisti, en luovuta - Olen iloinen ja kiitollinen, että jaksan käydä koulussa ja treeneissäkin useimmiten. Jaksan pitää hymyn huulilla, vaikka tämä tilanne voisi ajaa mut tosi masentuneeksi, niinkuin joskus tekeekin. Silti 70% ajasta jaksan elää täysillä, mistä saan olla kiitollinen.

4. Sain ruotsin kokeesta 7+!!! - 4 ja 5 tulosten jälkeen on positiivista saada ruotsin kokeesta 7+. Monelle varmasti surkea tulos, mutta mulle täydellinen ottaen huomioon, että ruotsin arvosanani ovat korkeimmillaan aina kutosen tasoa. Jeee!

 

Itseasiassa nyt mulla on ihan hyvä fiilis. En saa antaa sairauden tulla mun elämän tielle. Niin kauan kun elän ja hengitän, on mulla myös mahdollisuuksia ja aihetta hymyyn.

 

Arvostakaa terveyttänne! Mäkään en osannut sitä arvostaa kun tautini oli remissiossa, että hei mulla menee nyt todella hyvin. Ehkä sitten kun tämä rauhoittuu, niin osaankin taas arvostaa sitä eri tavalla...

 

Pitkä teksti, mutta silti täynnä mun tunteita ja ajatuksia.

Hyvää Tiistain jatkoa kaikille, pitäkää mielenne positiivisena ♥

 



Itsensä keräystä

Elämä ei ole helppoa. Se on vaikeaa ja sen kanssa on ponnisteltava. Meille kaikille tulee elämässämme eteemme ongelmia ja hetkiä, jolloin ei tiedä olisiko parempi heittää vain kirves kaivoon vai pysyä vain vahvana. On kyse sitten ikuisesta laihdutusprojektista, sairaudesta, erosta tms... Harvan meistä elämä on yhtä ruusuilla tanssimista päivästä toiseen. Mutta siinä synkkyydessä ja kurjuudessa ei voi maata kauaa, sillä tietää, että kohta joku ottaa susta kiinni ja vie mukanaan, jos et nyt kerää itseäsi. Jos vain lähdet pois koulusta, syynäsi, ettet vain kykene, on pakko pysähtyä. Missä vaiheessa taas olen ajautunut näin pohjalle, että arkiaskareet tuottavat vaikeuksia?

 

Tänään mun yksi tärkeimmistä ystävistäni koski mahaani ja naurahti, "ohoh, mikäs siellä pullottaa" kysyin, että mitä, "katoin vaan tota pullukaa". Totta mahani turvotti taas. Olin vielä fiksuna valinnut päälleni tiukan topin, jossa ei yhtään saisi näkyä virheitä. Mä en kestänyt vaan lähdin paikalta ja palasin päässäni vuosia taaksepäin missä sain päivittäin kuulla kommentteja kropastani. Kun yhdistetään: menkat, sairaus, kortisonikuuri ja kouluruokailu = niin saadaan kyllä turvotus päälle. Voin syödä vaikka kaurapuuroa ja mahani on ilmapallo, se ei kysy aikaa tai paikkaa, se vain turpoaa. Tiedän, että kortisonikin turvottaa itsessään ja se mikä pelkoni on ollut kortisonin suhteen niin sieltä se hiipii. Ne nesteet, ne turvotukset se lihominen. Ja vaikka ystäväsi tietää tilanteestasi, ei hänellä ole sitten tilannetajua yhtään. Mä loukkaannuin, otin itseeni ja halusin vajota maan alle.

 

Olen herkkä ihminen. Se on varmaan aika selväksi käynyt tässä vuosien kirjoittamisen aikana. Kroppa on mulle niin herkkä asia. Ei mua kiinnosta jos sanot, että mulla on kimeä ääni tai että mä ärsytän ihmisiä herkästi, go ahead say it. Mutta jos kommentoit mun kroppaa, niin lupaan, että saat mut hiljenemään.

 

Ja voitte vain kuvitella missä mun ajatukset on sitten tänään pyörinyt. Välttelen peiliä ja katsekontaktia mahani kanssa. Googlettelen ruokavalioita ja treenejä keskivartalon kaventamiseen. Vaikka kuinka syön oikein ja treenaan, en voi tietyille asioille mitään. En voi parantaa sairauttani tai poistaa menkkaturvotusta. En voi lopettaa kortisonilääkitystäni. En voi tehdä oikein mitään muuta kuin syödä vähän ja toivoa näyttäväni laihalta.

 

Mutta kun peiliin katsoo näkyy hyvin turvonnut maha ja nesteitä on nyt parissa päivässä jo kertynyt... Kilojakin kertyy... Mitä voin enää tehdä?

 

 

Tänään menen joogaamaan. En tiedä, mutta toivon saavani sieltä vähän mielenrauhaa ja muuta ajateltavaa. Etsin löysän paidan ja toivon, että voisin katsoa itseäni hyväksyvästi peilistä kaikkine virheitteni. Koska tiedän, etten voi asialle nyt mitään.

 

Toivon vaan sydämeni pohjasta, ettei sivuvaikutukset lähde käsistä ja saisin edes pitää ulkoisen kuoreni hyvänä, kun sisintä en voi korjata.

 

Koitan vähentää isoilla painoilla tehtyjä vatsaliikkeitä, ja ylipäätään sellaisia mitkä korostaa tai leventää mahaa. Katsoin just vinkkejä, että jalat ja yläkroppa kun treenauttaa niin keskivartalo näyttää pienemmältä. Eli ei niitä iänikuisia vatsanhinkkauksia, koska nyt teen kaikkeni että olisin 100% tyytyväinen itseeni.

 

 

Huomenna on onneksi jo Perjantai ja nään mun poikaystävää. Tiedättekö, että pelkään myös sitä, ettei hän osaa käsitellä mua ja mun sairautta ja että hän ei voi hyväksyä mun ulkoista kuorta? Tiedän, varmasti tyhmää ajattelua mutta silti totista sellaista. That's what i'm afraid of...

 

 

Nyt lähen sinne joogaan. Love.

Hyvin mennyt kulunut viikko

Olen pysynyt terveellisissä rajoissa, vaikkakin pari protskupatukkaa on makeanhimoon täytynyt vetäistä. Mutta tosin en voi olla tiukka kaiken suhteen... Ymmärrätte varmaan. ;)

 

 

Kauraleipää olen syönyt ja kaurajogurtteja, sekä sokeritonta mysliä. Eli siinä on ollut mun perus välipalaa, sitten kaurapuuro aamulla ja perus-koti/kouluruoat.

Jos jotain pitäisi vielä tiukentaa ruokavaliossani, se olisi varmaan leivän vähentäminen. Tosin nyt kun syön 100% kauraleipää, eli ei vehnää ollenkaan, niin se on hyvä. Mutta silti tiedän, että täytyisi korvata niitäkin kananmunilla ja hedelmillä enemmän... Tosin kaikkea en voi ruokavalionkaan suhteen saada!

 

Treenejä on kertynyt tällä viikolla jo 4, salitreenejä pelkästään, mutta silti olen tällä viikolla viihtynyt enempi salilla ja koska oli kokeita ja poikaystävän näkemistä, niin täytyi vähän aikataulujenkin puolesta hyödyntää salia. Tosin tällä viikolla ja varsinkin tänään sain salitreenistä jotenkin paljon irti.

 

Miinusta koko elämäntilanteessa on taas tuo suolisto... Se taas vuotaa verta ja sitä on yritetty nyt lakkauttaa nostamalla lääkeannosta ja eräällä kevyellä kortisonivalmisteella, mutta tuloksia ei toistaiseksi näy... Aina kun puhun tai kirjoitan aiheesta saan pidätellä itkua, koska tämä sairaus on mulle edelleen niin rankka asia. Se fakta että tämä tulee olemaan ikuisesti mun vaivana, ei helpota asiaa. Joskus vain toivoisi, että saisi nyt olla terve, koska tuntuu että olen jo kärsinyt tarpeeksi.

 

Saan tosin olla kiitollinen, että pystyn elämään 90% normaalia elämää. Käydä treenissä ja syödä suht-vapaasti. Mutta silti. Harmittaa myös, että tämä laskee mun ilotasoa niin paljon. Olisin ilman sairautta tällä hetkellä todella tyytyväinen elämääni, mutta nyt se vetää niin paljon pois.

 

Tälle kun ei voi mitään, ei auta itkeä tai valittaa, on vain hyväksyttävä. Sen siitä saa kun kehuin, että mulla on mennyt yllättävän hyvin pienillä lääkeannoksilla ja lääkkellä josta en juuriaan saa sivuvaikutuksia. Jepjep, nyt taas joku ylempi voima haluaa kostaa.

 

NO, ei pureuduta mun elämän masennuskohtaan vaan positiivisiin juttuihin. Mä kehitän nyt mun kesäkuntoa ja mun suhdetta poikaystäväni kanssa, ei tässä kaikki ole perseellään! Koulu nyt vähän niin-ja-näin, mutta ainakin yhteishaun sain tehtyä ja odotellaan sitten mihin pääsen ja pääsykokeita sitten keväällä.

 

Muistakaa kaikki, vaikka yksi asia elämässä ei menisi hyvin, ei se tarkoita että kaikki olisi paskaa. Jos yksi päivä menee penkin alle, se ei pilaa kaikkea. Positiivisuus, siinä on meillä kaikilla harjoiteltavaa. Nyt mua hymyilyttää kun katson ulos ja nään auringon, sieltä se kevät ja kesä tulee, mun lempivuodenajat. Siitä kylmästä ja synkästä talvesta noustaan aina kevääseen, niin miksei sitten omassa elämässäkin noustaisi niistä synkistä ajoista taas positiivisuuteen ja iloon? ♥

 

Eläminen ja se että saa elää on loppupeleissä tärkeintä, sitä ei voi kukaan kiistää. Ja koitan myös aina ajatella, että itselläni on asiat hyvin. Ruokaa, katto pään päällä ja ihmisiä jotka välittää. Turvallinen maa ja auttavia ihmisiä. Miksen siis olisi onnellinen?

 

Meneepä syvälliseksi, mutta se on musta oikeastaan kivakin olla syvällinen. Elämä ei ole vain sitä materiaa ja tapahtumia, se on sitä mitä meissä ihmisissä on sisällä.

 

Pointtini siis on se, että nauttikaa elämästä! Rakastakaa toisianne ♥

 

pus pus

Kesäkuntoon 2016?

Syy miksi en ole kirjoitellut juurikaan on se, etten tällä hetkellä oikein pysty ketään motivoimaan. En itseänikään. Arkipäivät mulla sujuu hyvin ja treenaamisessa ei ongelmaa, mutta se ruokailu viikonloppuisin! Siis voi pylly suoraan kun ärsyttää. Tuntuu aina viikonloppuisin, että se kova työ valuu hukkaan kun ei jaksakaan kiinnostaa mitä syö. Okei okei, mitään övereitä en ole vetänyt nyt viikonloppuna, mutta silti vähän hakoteillä ollaan. Ei vaan ole sopiva yhtälö se, että haluan kehittää kroppaa ja samalla sitten syön miten sattuu.

 

Parisuhteen myötä mulla on noussut kyllä halu nostaa kuntoa ja parantaa kroppaa, koska toinenkin osapuoli käy salilla ja kehittää itseään. Pelkona on siis se, että jotenkin kilot alkaa kertyä taas... Kesäänkään ei ole älyttömän pitkää aikaa, joten haluan, että voin pukeutua bikineihin niin etten häpeile yhtään. Nyt! Nyt on aika aloittaa ilman mitään selityksiä.

 

Tiedän, että viime postauksessa hehkutin sitä, että olen oppinut pääsemään yli ortoreksian oireista, mutta silti alan peittelemään sitä faktaa että kohta menee taas yli tää syöminen. Olen jo nyt lihonut pari kiloa ja tiedän, että se on tätä turvotusta eikä mua paino kiinnostakaan koska se on nyt 50kg, eli aika ihanne mulle muutenkin. Mutta en halua, että se kuitenkaan koostuu läskistä, tiedätte varmaan mitä tarkoitan.

 

Ruokavalio sairaudenkin suhteen olisi hyvä saada enemmän raiteilleen, koska suolen tilanne näyttää taas huonontuvan. Eli ei kyse ole vain pinnallisesta ajattelusta.

 

Mutta okei! Mitkä siis mun tavoitteet on?

Ei herkkuja!!! Ja ei mitään mäkkärisafkaa, ei mitään pakasteranskalaisia ja leipää (paitsi 100% kauraleipä ilman gluteenia). Nyt täytyy oikeasti kiriä jos haluan jotain saavuttaa. Smoothie, kananmunat... Perusterveellinen ruokavalio, jonka mä kyllä osaan kun jaksan vähän miettiä mitä sinne suuhun tungen... Esim. raakapatukat on oikein hyvä välipala ja antaa hyviä rasvoja, niitä oon nyt tykännytkin syödä.

 

Treeniä 4 kertaa viikossa! Jos on paljon kokeita, niin voin katsoa tilanteen, mutta jos kalenterissa on tilaa niin treeniä treeniä, ei jousteta siitä. Kova treeni antaa tuloksia ja vaikka ruokavalio ei olisi 100% täydellinen, niin kova treeni onneksi kuluttaa paljon.

 

Ja paljon vettä tietty. Pitää aineenvaihdunnan käynnissä. Eikä niitä mun himoitsemia parrotseja, asetankin itselleni haasteen... loppukuukausi ilman niitä. Jep, eikä mitään "saa nähdä onnistuuko" vaan sen on pakko onnistua!

 

Mutta nyt lupaan et pidän teitä ajan tasalla tässä kuukauden kiristyksessä. Huh, vähän jännittää mutta aamu alkoi ihan okei, ja eiköhän tää jatkukin hyvin.

 

♥♥



Kyllähän se aurinko tännekin paistaa...

Vihdoinkin..

 

Mä olen nyt parisuhteessa. Siis mitä?

Joo en itsekään vielä osaa sitä asiaa sen kummemmin ajatella. Enkä siihen täällä blogissa mitenkään lähde perehtymään sen kummemmin.

 

Yhden asian haluan vain sanoa teille tytöille/naisille. Luottakaa itseenne, tulette joku päivä olemaan jollekin se, kenet he haluavat viereensä yöksi. Vielä hetki sitten kun itkin, että olen forever alone ja mussutan suklaata ikuisesti ja kaikki on turhaa kun ei kukaan musta ole kiinnostunut. Näin ne asiat voi elämässä sitten muuttua. Ja mulle kun on nyt omasta mielestäni tapahtunutkin epäonnisia juttuja, niin olen tosi iloinen, että kerrankin saan jotain muutakin ajateltavaa mun päiviin.

 

Syömiset on mennyt arkisin ihan ok, mutta viikonloppusin olen aika paljon hellittänyt. Enää en ole gluteenittomalla, koska se ruokavalio kävi koulun kanssa tosi hankalaksi. Mutta pyrin syömään 100% kauraleipää ja tekemällä näitä pieniä valintoja.

 

Liikunnatkin on sujuneet hyvin, ja olen tyytyväinen siitäkin! Kroppa ja paino näyttävät samoilta, eli syytä huoleen ei toistaiseksi ole vaikka viikonloppuisin olenkin ollut aika vapaalla jalalla. Mutta rehellisesti sanottuna olen ihan onnellinen, että musta kaikkoaa niitä ortoreksian piirteitä, mitkä kävi keväällä & syksyllä aika voimakkaina. Nyt osaan jotenkin enemmän nauttia elämästä, mutta samalla myös olla terveellinen... Hmm, ihan kiva, ainakin musta?

 

Täytyy vaan toivoa, ettei lähde överiksi ja ettei kroppa lähde sitten keräämään mitään rasvavarastoja ja sitten paisutaan taas...

 

Nyt lähden treeneihin! Pitäkää kiva tuleva viikonloppu!

 

♥♥

Pieniä repsahduksia

Hellurei. Otsikko ei lupaa hirveän hyvää... Olen siis tehnyt pieniä repsahduksia.

 

Torstaina sorruin ostamaan parrotseja. Vaikka tiedän, että ei saisi antaa kuivattujen hedelmien hämätä, sillä nehän ovat kaikki kuorrutettu ties millä sokerilla... Kuitenkin tuli sellainen pussillinen niitä syötyä.

Eilen sorruin ottamaan tummaa suklaata. 47%, eli ei terveellinen vaihtoehto sekään. Otin jokusen konvehtia pöydästä ja vasta jälkikäteen ajattelen, että oi miksi oi miksi....

 

Tarkoitus olisi nyt viikonlopusta huolimatta päästä pois noista pienistä virheistä, koska kohta kun annan itseni löysätä otetta niin ollaan sitten nii pohjalla, ettei sieltä ylös päästä. Ainakaan helpolla.

 

No, en ole itselleni vihainen. Tämän päivän treenien jälkeen olen 4krt käynyt treenaamassa ja se on paljon tälläiselle suolistovammaiselle, jolla on pitkin viikkoa taas ollut oireilua. Ehkä kroppa kaipasikin sokeria enemmän. No jätetään ne repsahdukset kuitenkin taakseni.

 

Ehkä tänään koitan leipoa jotain terveellistä? Kuitenkin lauantai ja jotain olisi pakko saada...

 

Gluteeniton on sujunut hyvin, mutta harmikseni en ole huomannut olossani tai muussa oikeastaan vaihtelua. Maidottomasta olen lukenut, mutta gluteeniton & maidoton ei kyllä onnistuisi, sillä koulussa voisin sitten syödä öö.. en mitään. Koitan kuitenkin hetken rullailla näillä ja katsoa tilannetta, että pysynkö gluteenittomassa, kokeilenko molempia vai vaihdanko maidottomaan. En kuitenkaan syö mitenkään paljon muutenkaan vehnää, mutta koulu on se suurin ongelma.

 

Nyt tosissaan lähden treeneihin, ja viikon treenisaldo on näyttänyt tältä:

Maanantai - sali

Tiistai - Power 60min

Keskiviikko - Cardio Step & Strenght 60min

Torstai - Jooga Fire & Soul 45min

Perjantai - lepo

Lauantai - 21min workout tätä odotan innolla..

Sunnuntai - luultavasti lepo

 

Koitan nyt jatkossakin pitää treenimäärät siinä 3-4 kerrassa. 4 kertaa on jo aika paljon mulle ja kropassakin huomaa jo väsymyksen. Varsinkin Tiistain ja Keskiviikon treenit oli aika.

 

Nonniii selitykset sikseen.. Lähden metsästämään terveellisiä leipomuksia ja sitten treeneihin. Eilen oli todella huono olo henkisesti, joten nyt koitan vaan kääntää suunnan ylöspäin. Hyvää viikonloppua ♥

Jännitys

Mua jännittää. Voikun joku voisi oikeasti luvata, että vuosi eteenpäin ja mulla rullaa asiat paremmin kuin hyvin. Tarkoitan nyt pääosin opiskelua. Tänään olisi yksi oppilaitosvierailu ja mua jännittää. Saan onneksi yhden luokkakaverin mun mukaan, mutta silti. Tämä oppilaitos kun on se mihin haen 90% varmuudella ensimmäisenä.

 

Eihän tämä liity periaatteessa mun blogin aiheeseen, mutta kyllähän se jännitys & stressi heijastuu kaikkeen mitä teet. Treeneihin, syömiseen, nukkumiseen... Mulla ei onneksi vielä ole stressi niin korkealla, että nuo alueet kärsisi. Maha mua kyllä jännittää tässä jännityksessä eniten, eli lisää stressattavaa. Koska kun stressaan -> maha oireilee... Nyt mulla on muutenkin ollut taas pahoinvointia treeneissä ja ilmaa paljon mahassa... Mistä lie johtuu, kun olen nyt gluteenittomalla ruokavaliolla?

 

Hmm, en ole puhunutkaan siitä, mutta aika extempore lähin kokeilemaan gluteenitonta. Syön nyt gluteenitonta leipää, gl näkkileipää, ei pastaa tms. En nyt tiedä kauan tässä pysyn, mutta haluan kokeilla vähän eri vaihtoehtoja. Miten gluteeniton vaikuttaa esim. yleisvireyteen vai vaikuttaako mulla ollenkaan. Ikuisesti en ole siitä luopumasta, kun ei mulla ainakaan nyt ole siihen tarvetta.

 

No päivä kerrallaan tästä eteenpäin. Nyt on aika suunnilleen kuukausi siihen, että lopulliset valinnat täytyy tehdä. Miksi pitää olla tällainen stressaava ihminen? Olisi aika helppoa, jos voisi vaan valita ne 5 opiskelupaikkaa johon hakee ja mennä iloisin mielin, on se sitten se lukio tai amis mihin pääsee. Mutta ei, mä jännitän ja jännitän.

 

Nyt olen onneksi päässyt treenaamaan:

Maanantaina - salilla, tiistaina - powerissa ja eilen steppicardiota. Loppuviikon treenit on vielä auki. Tänäänkin riippuu kuinka väsynyt olen, mitkä fiilikset vierailun jälkeen ja ehdinkö menemään enään mihinkään. Vähän fiilikset mukaan.

 

Täytyy nyt kuitenkin muistaa välttää ylilyöntejä, varsinkin kun treeneissä on ollut sitä pahoinvointia mikä ei ole hirveän hyvä merkki... En mielellään haluaisi pahentaa mun terveydentilaa juuri nyt.

 

Mutta nyt mä riennän kouluun, palaillaan!

♥

Takaisin arkeen

Ja niin olisi taas huomenna herätys klo 7 (tai varmaan pakko laittaa 6.30 kun en kuitenkaan pääse ylös...) ja sitten aamiaista, meikkausta ja takaisin koulun penkille. Mun yksi tavoite oli pitää stressi poissa ja mä tunnen jo kuinka se tuolla mahassa jo kiertää... stressi siis. Mihin mä haen jatko-opiskelemaan?? Se on varmaan se suurin kysymysmerkki ja tärkein tällä hetkellä. Avoimissa ovissa (ainakin kolmissa) nyt olisi käymistä. Mua oikeasti pelottaa, että stressi ärsyttää mun mahaa ja sitten ollaankin sängyn pohjalla... Täytyy nyt luoda muuta tekemistä mm. liikunnan kautta itselleen. Koulussa ja kotona istuminen senkun stressaa vaan enemmän.

 

Puolessa välissä viikkoa ollaan ja ihan hyvä fiilis toistaiseksi. Kouluun meno ei innosta, mutta odotan innolla, että pääsen kokeilemaan uusia ryhmäliikuntatunteja. Ulkona on nyt tosin sen verta kylmä, että saa nähdä miten itsensä saa salille raahattua :D

 

Mulla on nyt vehnättömät leivät uunissa paistumassa, sillä olisi tosi superia päästä melkein vehnättömään ruokavalioon. Mulla vehnä turvottaa, vaikka ei se erityisemmin mahassa satu. Tuottaa ilmaa ja näytän ilmapallolta. Eihän se vehnä kellekkään ole hyväksi, mutta oman sairauden takia pitää nyt tosissaan koittaa jättää pois tuotteita mitkä ei näytä itselleen sopivan. Niin kauan kuitenkin kun syön lounaani koulussa, en pääse 100% vehnättömään ja en ehkä haluaisikaan. En halua väkisin lukea jokaista tuoteselostetta, kun ei se mulle pienissä määrin mitään aiheuta. Se turvotus nyt kun mulla on aika usein muutenkin päällä.

 

Kuitenkin pienin askelin hyvä tulee ja pienet valinnathan ratkaisee! Jos tuo leipäkokeilu onnistuu, niin voihan tuota leipää tehdä useamminkin! Ja suunnitelmissa olisi myös ostaa gluteenitonta mysliä, koska se oli viimeksi ainakin tosi hyvää. Enemmän mua juuri vaikeuttaa kouluruokailu ja iltapala, sillä aina iltaisin tekee mieli jotain hyvää kauraleipää... Ja niissä kun on puolet vehnää :(

 

Paino edelleen 47.8, ei se siitä liiku kun 46-48 väliä kokoajan. Olisi ihan kiva saada kasvatettua lihasta ja nostaa sillä sitä painoa. Kuitenkin samaan aikaan olisi kiva polttaa rasvaa mahan seudulta... Vaikka se pyöreys johtuu turvotuksesta, niin kyllä siinä sitä rasvaakin on... Otan kuitenkin liikunnan ja ruoan suhteen aika peruslinjan. Perusterveellisyys ja 3-4krt viikossa salilla ja jumpissa niin eiköhän tässä eteenpäin päästä.

 

Nyt kaikki pipot päähän ja ulos sitten jumpalle tai kävelylle. Voin kyllä sanoa, että mieli tekisi mennä peiton alle, mutta pakkohan sitä energiaa on jostain saada...

 

♥♥

Ahdistus ja ärsytys

Voiko joku antaa mulle lomaa? Vaikka 2 viikkoa? Se riittäisi.

 

Saisin avata mun ajatuksia ja miettiä, että mitä viime aikoina on tapahtunut. Haluaisin vain pienen rentoutumisloman. Haluaisin aikaa treeneille. Sellaisia päiviä, milloin voisin mennä vaikka aamupäivällä jumppaan ja iltapäivällä rentoutua kotona. Voisin mennä kaverin kanssa kaupungille, syödä hyvää ruokaa ja palata kotiin ilman murheita seuraavan päivän töistä tai hommista.

 

Lähtisin isovanhemmilleni kylään. Olisin siellä pari päivää ja palaisin kotiin. Nyt se tuntuu vaikealta lähteä viikonlopuksi pois kotoa, kun kotonakin olisi hommaa ja tekemistä. Jos olisin lomalla, olisi päiviä enemmänkin kuin vain ne 2.

 

En halua sisäistää vielä sitä tosiasiaa, että kärsin nyt sairaudesta. Vaikka asian kanssa pystyn tälläkin hetkellä elämään, en halua. Voidaanko me vain peruuttaa kesään? Aurinko? Pitkät laiskat aamut?

 

Kun ahdistaa. Ei halua nousta sängystä. Tietää, että vaikka menee kouluun ja tekee pakolliset hommat, ei se edistä suuntaan tai toiseen. Oppiminen on vaikeaa ja ajatukset pyörivät muualla. Tuntuu, ettei opettajat tajua. "HALOO, mulla juuri diagnosoitiin IBD! Antakaa mulle lomaa, älkää pakottako mua tekemään näitä juttuja!" Miksi joku kenellä on keskittymishäiriö saa apuja koulussa, mutta joku kenellä on IBD ei saa? Eikö sekin jo vaikuta aika paljon, että koulussa ei pysty keskittymään IBD:n takia?

 

En tiedä. Olo on vain jotenkin hyvin ailahtelevainen. Eilen oli ihan hyvä päivä. Ostin kaksi uutta takkia, ja se kyllä tuntui ihan kivalta ostaa ne pienimmät koot. Ainoa vaan, että tänään en haluakaan niitä enää. Menen siis ne palauttamaan. Pelkään, että mun äiti kohta repii hiuksensa päästä mun takia. Äiti yrittää auttaa ja yrittää olla tukena, mutta kun vitutus on niin korkealla. Täytyy vain olla onnellinen omasta perheestään ja lähipiiristään. Aina on ihmisiä keitä kiinnostaa, vaikka ei siltä tuntuisikaan.

 

Ainoa asia mitä ehkä eniten nyt pelkään, on se, että saan jonkun burn-outin. Että keho palaa loppuun ja ei enää vain jaksa. Mä kyllä odotan, että kortisonilääkitys loppuu, sillä se on yksi lääke joka heittää mielialoja.

 

Tuntuu niin oudolta, että enään ahdistuksen aiheena ei olekaan kroppa vaan se mitä siellä sisällä tapahtuu. En olisi vuosi sitten osannut tälläistä odottaa tai ajatella. Ajatukset olivat silloin paljon itsekeskeisimpiä. Mitä sitten jos et ole kaikista kiintein tai laihoin? Mitä sitten? JOS olet terve ja voit hyvin, älä rääkkää itseäsi. Itsekin olin normaalipainossa, mutta silti itkin omaa ulkomuotoani. Nyt enemmänkin murehditaan sitä, että paino ei saisi tulla liian alas. Ei tämäkään ihan hirveän mukavaa ole.

 

Nyt on kyllä pakko sanoa, että suhtautuminen syömiseen on aika hakoteillä. Koitan löytää sen kultaisen keskitien.

Yääh, palaillaan. Toivottavasti hyvällä tuulella.

Ajatukset muualla

Kroppa sitten taisi aistia tämän väsymyksen, missä parissa viime postauksessa mainitsin? Jaa, että mistä tiedän? No siitä, että olen Keskiviikosta asti maannut kotona. Koulun sinnittelin viikonloppuun asti, mutta muuten olen vain ollut. Juonut teetä, syönyt erilaisia lääkkeitä ja vitamiineja. Kurkkukivusta selvisin päivällä, mutta sitten tuli kehiin nuha ja yskä, sekä väsymys ja heikotus. Uskaltaisin jo sanoa, että voiton puolella ollaan. Menen siis ensi viikolla sairaalaan ja nyt olisi tosi tärkeää vain rentoutua ja olla, etten rasita itseäni. Koska sinnehän ei ole kipeänä asiaa. Uskallan kyllä jo toivoa, että tää oli tässä ja sairaalaan pääsisin.

 

En nyt yhtään muista kuinka paljon olen milloin näistä vatsaongelmista tänne avautunut, mutta toivon mukaan jo pian saisin tietää mistä kärsin! Lääkäri epäili Crohnin tautia tai Koliittia, eli molemmat suolistosairauksia. Näissä sairauksissa on yleistä se, että on parempia ja huonompia kausia. Sen olen kyllä tunnistanut. MUTTA, en nyt puhu siitä sen kummemmin, sillä ensin selvitetään onko mulla ylipäätään sairautta vai mistä nämä vatsaongelmat on johtunut.

 

Anyways, treenit on sitten mennyt täysin penkin alle. Viime Maanantaina olin siis viimeksi salilla ja ensi viikolla menee ainakin 3 päivää sairaalaan ja lepoon. Ellei enemmän. Tämä tarkoittaa siis hyvin p*skaa treenien kannalta. No, ei auta!

 

Ruokien suhteen olen lepsuillut. Pidettiin kaverin kanssa herkuttelupäivä ja tulihan taas syötyä. Eilen söin tummaa suklaata. Olen myös juonut sokerimehuja ja en ole ihan niin tarkkana ollut. Joudun olemaan sairaalassa ne 1 ja ½ päivää syömättä, eli rehellisesti sanottuna näistä syömähommista on tällä hetkellä aika turha murehtia. Vatsa kaipaa nyt paljon ruokaa, ja varsinkin kun olen kipeä tulee syötyä. Koen kuitenkin, että se on parempi, sillä kuluneella viikolla ei joka päivä edes ruoka tuntunut maistuvan.

 

Tarkoitan siis, että kun sairaala on ohi ja olo on taas kunnossa, ja tietenkin sitten kun on diagnosoitu mikä mulla on, niin voin paljon paremmin keskittyä siihen miten jatkan koko kropparemppaa. Tällä hetkellä paino on kyllä ollut semi alhaalla 48-50 lukemissa heitellyt ja lääkärikin sanoi, että näistä asioista ei saa edes nyt murehtia. Niin kauan kun vatsa ei ole OK, on turha yrittää mitään temppuja itse, vaan syödä normaalisti ja oikeita määriä. Ei siis tietenkään mätätä ruokaa ja herkkuja, mutta ei myöskään laskea kaloreita tai sokerimääriä.

 

Huh huh, sekavaa. Mutta voin sanoa, että olen itsekin sekavassa tilassa tällä hetkellä. Ajatukset poukkoilee ja kyllä, mua jännittää tuleva. Tietenkin sairaus muuttaa elämää. Toki pitää aina ajatella, että pahemminkin voisi olla ja kun ei toivottavasti nyt mikään kuolemantauti ole, niin ollaan iloisia. Kaikki mihin on hoitoa ja minkä kanssa voi elää, niin ollaan tyytyväisiä, eikö? Kyllä se aurinko mullekin kohta paistaa, oon ihan varma siitä ♥

 

Alkaa vähän tulla mieleen se, kun aloitin blogin. Olin huolissani ulkonäkökeskeisistä asioista. Söin paljon lisäaineita ja kunhan tuote oli light, se oli OK. Coca Cola zeroa kului ja protskutuotteita. Vaikka nehän on myrkkyä melkein kaikki... Nyt ajatukset selvenee ja tajuaa, että lisäaineet on jopa saattaneet aiheuttaa tai pahentaa tätä mahdollista sairautta... Niinpä. Eipä se ulkonäkö ole enää ykkönen ;)

 

Jos siis satut omistamaan pari lisäkiloa tai jos olet normaalipainoinen, mutta et mallin mitoissa, niin mitä väliä? Itsekin täytyy oppia hyväksymään se, että jos lihon pari kiloa ja kroppa pehmenee, niin se vain menee niin. Kunhan olen normaalipainoinen ja mahdun vaatteisiini, ei ole hätää. Täytyy osata myös hidastaa. Ja nauttia elämästä.

 

Nyt menen lepäilemään, mukavaa viikoloppua kaikille! Palaan sairaalan jälkeen ♥

LIPSUNUT

Kyllä olen lipsunut.

 

On ollut outoa syödä sen kummemmin ajattelematta mitä syö. Näinpä alas on mennyt sokerisia jugurtteja ja suklaata, näin muun muassa. En tietenkään halua ottaa tällaista vaihetta päälle ja näinpä päätin, että ne herkut voisi pysyäkin siellä takaa-alalla nyt jatkossakin. En ole vihainen itselleni vaikka mieliala meni maahan heti ja tunsin, että "tää oli huono idea."

 

Heti kun koulut alkoi, lähti se kauppafiilis taas pyörimään. Välkällä kauppaan, vaikka rahaakaan ei juuri olisi. Jotain on pakko saada. Nyt pitää taas irrotella siitä ote ja pystyä syömään normaalin päivärytmin mukaan.

 

En nyt tarkoita sitä, että pitäisi alkaa "kiristelemään tahtia" tai mitään, vaan sitä, etten halua uutta sokerikoukkua ja taas ongelmiin sen kanssa. Nyt aion syödä sen enempää vahtimatta, mutta myöskään sen enempää herkuttelematta. Edelleenkin linja jatkuu herkuttomana ja myös roskaruoattomana, muuten kotiruokaa ja vähäsokerisia jugurtteja niin saan syödä. Tietenkin jos jogurtti on täyttä sokeria, niin kannattaa miettiä haluaako sen syödä vai ei.

 

Myös lisäaineet on sellainen miettimisen aihe ollut mulla. Esimerkiksi mehukeitto mitä olen käyttänyt, niin sisältää niin ihme lisäaineita, mistä jo äiti puhuikin, että hän välttelee niitä. Aloin ajattelemaan, että onko se sokeriton ja vähäkalorinen mehukeitto hyvästä, jos siinä on aspartamiinia, joka on keinotekoinen makeutusaine. Koen, että se jos mikä ei ole hyvää ravintoa kropalleen. Olen siis korvannut aamupuuroni ihan maidolla tai mansikoilla.

Coca Cola Zeroa koitan vähentää, koska sekin on täynnä lisäaineita. Myös protskupatukat joissa on tuntemattomia ainesosia, niin en pidä niitäkään hyvinä.

 

Heti kun vatsa ja suoli ei voi hyvin, haluaa antaa sille tietenkin hyvää ravintoa. Koen, että tosi moni arkipäivänkin ruoka sisältää lisäaineita, niin mielummin jätttää ne itsestäänselvyydet pois. Esimerkiksi mehukeiton. En halua kroppaani enää keinotekoisia makeutusaineita. Mielummin ottaa sitten sen missä on sokeria, koska se on luonnollisempaa kropalle kuin joku lisäaine.

 

 

Tässä siis mun Torstain höpinät. Saa nähdä reagoiko kuinka kroppa tähän pieneen lipsumiseen, mutta nythän on vain ihan positiivista jos paino ottaa tasaantuakseen. Keskityn nyt enemmänkin kropan ulkonäköön, huolehdin, että syön tarpeeksi ja koitan jättää vaa'an lääkärien murheeksi.

 

Palaillaan!

STOP

Kerroinkin jo teille, että mun vatsaa tai siis tarkemmin ottaen suolistoa tutkitaan. Oon käynyt lukuisissa verikokeissa ja muissa testeissä, ja multa löytyikin yksi arvo jonka takia mut siirrettiin sairaalalle. Eilen oli mun sairaalakäynti, missä taas sain luovuttaa 13 purkkia verta ja sain tietää, että suolentähystys on edessä. Nukutuksessa onneksi.

 

Lääkäri takertui pariin asiaan mussa. Muun muuassa mun painoon. Mun paino on 48kg, tai ainakin oli eilen lääkärin vaa'alla. 48kg.

Se oikeasti tuli vähän yllätyksenä, sillä jos mun olisi pitänyt veikata painoa, olisin varmasti ajatellut, että se on noin 51kg. Heti kun se tippuu nelosen puolelle niin loksahtaa suu jo auki. Kesällä kun en ole vaa'alla rampannut, ei ollut mitään hajua, että paino olisi menossa alaspäin.

 

Lääkäri sanoi, että mun kroppa on ottanut ns. tiputtamisvaihteen päälle ja jos syön vähemmän mitä kulutan, paino vain tippuu ja tippuu. Ja koska mun suolistossa on jotain, niin se luultavasti vielä nopeuttaa laihtumista. Lääkäri hyvin kovaan painotti: Syö kunnolla, paljon ja monipuolisesti. Paino ei kuulemma saa enää tippua yhtään.

 

Tää oikeasti järkytti mua vähän. Mä juuri olin ajatellut, että nyt vedän taas kovempaa ja nipistän ruoasta, että saan kesäkilot pois. JA siis mitkä kesäkilot? En tiedä, olenko mä sokea vai miksi musta mun kroppa ei näytä 48 kiloiselta ..? Kun mun paino jäi siihen 55kg, olin jo tyytyväinen. Kun se tippui 50kg ajattelin, että tää on se mun paino ja tähän se jääkin. Kaksi kiloa siitä alaspäin, olo vain huolestuu.

 

Luultavasti mulla on pitkäaikaissairaus. Sairaus, johon vaaditaan elämänmittaiset lääkkeet. Sairaus, jonka takia joudun käymään sairaalassa tietyin väliajoin. Sairaus, joka saattaa rajoittaa mun ruokavaliota. Sairaus, joka saattaa pahentua.

 

Nyt vain sormet ja varpaat ristiin, ettei mulla olisi mitään sairautta. Vaikka tyhmältä toi tuntuu sanoa, sillä lääkäri oli jo hyvin varmana että sairaudesta olisi kyse. Lähete sairaalaan tulee tässä 2-4 viikon kuluessa, joten nyt vain odotellaan.

 

Koitan nyt olla murehtimatta syömisiäni, koska haluan saada itseni kuntoon ja sairauden selville, ennen kuin jatkan mitään kroppaprojekteja....

 



jos kohta alkaisi taas kiristämään...

Eilen siis vietin ystävän kanssa ihanaa laatuaikaa ja herkuteltiin sitten taas kunnolla. Vielä tänä aamuna söin palan omenapiirakkaa, mutta motivaatio koko ruokatouhua kohtaan on vähän niin - ja näin. Olen iloinen siitä uudesta tavasta, etten enää rohmua kaappeja heti kotiin tullessa vaan kun sanon STOP, se on silloin stop. Tarkoitus ei olisi kuitenkaan nyt aloittaa mitään herkkujatkumoa, vaan se oli se eilinen ja nyt taas jatkuu perusterveellinen linja.

 

Haluaisin alkaa kiristelemään taas ja muokkamaan tuota perusterveellisyyttä, sillä nyt varsinkin kesällä ja lomaillessa ne ruokavälit venyvät ja voin syödä vaikka vain 3 ateriaa päivässä, vatsaa kurnii ja olo ei ole paras mahdollinen. Haluaisin taas säännölliset ateriat ja jokainen ateria mietittynä. Ei niin, että syön vähän sitä ja sitten myöhemmin tuota. Vaikka kummempaa herkuttelua en ole nyt lomalla tehnyt kuin pari kertaa, olen silti syönyt huonommin kuin pitäisi.

 

Oikeastaan mä odotan tällä hetkellä sitä, että pääsisin kuulemaan mikä mun suolessa on vialla. Koska saatan saada ruokavaliomuutoksia ja haluaisin tietenkin kuulla ne ensin kun aloitan taas mitään kiristystä normaalissa ruokavaliossani.

 

Kun arki alkaa, niin tiedän, että pystyn paremmin kiristämään tahtia ja omaa kroppaani. Vaa'alla en ole käynyt, eikä kroppa sen ihmeellisemmältä näytä, mutta tiedän, että tätä tahtia se kroppakin alkaa taas keräämään nestettä ja kiloja itseensä. Ja sitä emme halua ;)

 

Liikunnan suhteen haluaisin myös lisämotivaatiota, sillä nyt laiskuus vie voiton. Silloin tällöin pääsen jumppaan tai salille, mutta normaaliin liikuntarytmiin verrattuna aika löysästi menee. No mä kyllä tiedän, että ei liikuntainspis iske huonolla ruokavaliolla. Monta asiaa siis korjattavana.

 

Palailen taas pian,

xoxo minä