Sen hoksasin tänään, kun pullistelin käsilihaksiani peilistä ja äiti kehui mun olevan timmissä kunnossa. Aloin ajattelemaan, että ehkei tää koko urakka oo mennyt ihan hukkaa, jos joku tuloksia näkee.
Olen niin itsekriittinen ja en nää hyviä puolia vaan roikun huonoissa. Jos huomaan, että oho mun lihakset on alkaneet hieman näkymään, en voi uskoa sitä, vaan etsin lisää huonoja kohtia itsestäni ja alan syyttämään niistä itseäni = tulen huonolle tuulelle.
Miksen ajattele, että "Hyvä minä! Oot päässyt jo näin pitkälle näin lyhyessä ajassa!"
Kesäänhän on vielä kolmisen kuukautta. Eli aikaa on rutkasti. Eihän mun nyt tarvitse olla kesäkunnossa.
Tää mun mieliala menee ylös ja alas tän projektin suhteen. Koitan oikeasti olla ylpeä itsestäni ja nähdä ne pienet muutokset ja edetä rauhassa. Ylpeä voi olla siitäkin, että söi tänään terveellisesti tai veti kunnon hikitreenin. Ei sen ylpeyden aihe pidä olla se kuinka monta kiloa on tiputtanut tms. Se voi olla joku ihan pieni asia.
Kaloreiden laskemisen jätin nyt sivumpaan, sillä koen sen enemmänkin raskaana hommana vaikka juuri mä siitä nautin. En tiedä miksi näin nopea mielenvaihdos, mutta jos itse tiedostan pitää ateriarytmit + tervelliset annokset, kaikkihan on hyvin. Eikö vain?
Ei niitä yksittäisiä kaloreita tarvitse laskea.
Eka kuukausi opeteltiin ja nyt mennään jo kuin vanha tekijä ;)
Pakko rientää, kokeisiin lukua vielä näin myöhään... Höööh, näkyillään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti