torstai 21. toukokuuta 2015

TAVOITTEET - toukokuun tsekkaus

Nyt tsekataan miten oon onnistunut mun Huhtikuussa laatimiin tavoitteisiin. Tarkoitus ei ollut mitään isoja asioita asettaa eteen, sillä kyseessä oli vain kuukauden puristus, eli easy beasy juttu. Anyways, katsotaan miten onnistuin.
 
PAINO EI SAA NOUSTA CHECK
- Voin 99% prosentin tarkkuudella sanoa teille, ettei paino ole noussut. Mutta koska meidän perheen vaaka on mystisesti siivouksen myötä hävinnyt, en ole siinä käynyt pariin viikkoon. Paino tosin oli 50-51 kilon välillä, ja oon vahvasti sitä mieltä, että siinä se on edelleen.
Koitan päästä salin vaa'alle vielä ennen lomaa!
 
EI HERKKUJA, PERUS RUOKAVALIO almost check
- Miksi melkein check? No siksi, että pidin sen vapaasyömispäivän meidän viime juhlissa. Se oli itseasiassa ehkä enemmänkin plussaa kuin miinusta mun kuntokuurissa. Sain siitä lisää energiaa ja herkkuja teki vähemmän mieli, kun sai taas niitä pitkästä aikaa maistaa. Pieniä kohtia missä olisin voinut ruokavalion suhteen parantaa, toki niitä on aina. Silti olen tyytyväinen ruokavaliooni.
 
NÄYTTÄÄ SIEDETTÄVÄLTÄ BIKINEISSÄ check
- Jep. Check. Tänään oli ekat bikinikokeilut koulu-uinnin myötä. Ja joo, kyllä mä olin itsevarma niissä! Ei kyllä tullut ekana mieleen sana läski kun itseäni katsoin peilistä. Tuli mieleen lause i did it. Ei mun tavoite ollut missään vaiheessa saada six packia tai rasvakerrosta olemattomiin. Tavoite oli näyttää siedettävältä ja kyllähän mä niin teinkin.
 
MENETTÄÄ SENTTEJÄ KROPASTA JA PIENETÄÄ LÄSKIÄ
- Tähän mä en laita checkiä tai mitään muutakaan. Tyhmä tavoite näin jälkeenpäin ajateltuna. Otan vielä ennen lomaa kroppakuvat ja vertailen niitä vuoden alussa oleviin kuviin. Siitä nään ehkä parhaiten onnistuinko läskin pienentämisessä. Senttejä en koskaan mitannutkaan, vaikka ensin halusinkin. Voisin kyllä silmämittaisesti sanoa, että kyllä jotain on tapahtunut. Silti itse vaikea arvioida tätä kohtaa.
 
OLLA TYYTYVÄINEN ITSEENI ENNEN KESÄN ALKUA CHECK!!
- Juuri ystävän kanssa puhuttiin, että mulle se on iso juttu pistää bikinit päälle ja mennä muiden katseltavaksi. Mä silti tein sen ja mä koen, että mun itsevarmuus on kroppaani suhten parantunut. Mä en enää ajattele, että mä olen se isoin. Tai, että mun kroppa on huonoin. Mä tiedän tehneeni parhaani ja tässä iässä en luultavasti enää muuta voi tehdä, kuin menettää vielä rasvaa ja saada lihasta. Anyways oon tyytyväinen tähän mitä mulla on nyt ja lisätavoitteita katsellaan sitten myöhemmin.
 
THAT'S IT!
En alunperinkään pyrkinyt olemaan täydellinen, sillä tiedän, ettei siihen kukaan pysty. Ne bikinit oli mulle se kynnyskysymys. Se, että pystynkö olemaan puolialasti vai häpeänkö kroppaani liikaa. Nyt se on todistettu - pystyn.
 
Ainoa suunta tästä on vain ylöspäin!
 
Palaan vielä kuulumispostauksen myötä ennen matkaa.
Palaillaan,
xoxo minä ♥
 

 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti