maanantai 1. kesäkuuta 2015

Takaisin suomessa - tosi hyvin syöneenä!

Heipsan! Kui ihanalta tuntuu taas kirjoittaa omaan blogiin ja alkaa kohta lukemaan lukuisia postauksia, mitä multa jäi väliin kun olin matkoilla. Viimeiset päivät ennen matkaa meni niin nopeasti, etten ehtinyt tulla enää blogiin kirjoittamaan. Sori siitä!
 
Eilen päivällä kuitenkin palasin takaisin Suomeen ja Kreetan matka sujui oikein hyvin paria asiaa lukuunottamatta. 1) mun lompakko varastettiin ja 2) oksensin kahtena yönä. Ensimmäinen asia oli hyvinkin pepusta, sillä se tapahtui toisena päivänä ja mun pankkikortti sekä 200 euroa katosi kuin tuhka tuuleen. Oksennus taas taisi johtua Kreikan ruoista, ehkä joku ruokamyrkytys tms.
 
Sen enempää matkasta selittelemättä mennään mun syömisiin. Mähän heti päätin, että saan syödä lomalla vapaasti. Miksi lähteä parhaan kaverin kanssa reissuun ja elää kuin normaalissa arjessa? Nääh, mehän syötiin! Jätskiä, suklaata, sipsejä, ranskalaisia ja kokista tuli ainakin vedettyä. Tosin nyt mun herkkukiintiö on aika täynnä, eikä ole ainakaan vielä kotona tehnyt mieli kaivaa kaappeja.
 
Mitkä mun fiilikset on tästä ylensyönnistä? No rehellisesti sanottuna, ainahan herkkujen syöminen jää vähän kaivelemaan, mutta pääosin mä oon ihan iloinen. Helmikuusta-Toukokuuhun mä pidin sen yhden vapaasyöntipäivän ja muuten en ole koskenutkaan herkkuihin. Tää viikko oli täysin sokea ravintoarvojen suhteen, eli koen, että oon 100% rentoutunut!
 
Treenannut en yhtään! Olin itseasiassa ottanut treenivaatteet mukaan, mutta ne lenkkarit sitten jäi kotiin! Mähän en millään flip-flopeilla tai ballerinoilla lähtenyt juoksemaan. Koitin kyllä välillä vähän verrytellä kroppaa ja tehdä kyykkyjä illalla, mutta pääosin liikunta jäi siihen kävelyyn. Tänään olisi kohta vuorossa treenit, ja odotan innolla!
 
Kulunut viikko näyttää siis hyvin epäterveelliseltä ja on kuin heijastus mun 'vanhasta elämästä'. Mutta mä koen, että sain nyt lisäboostia taas jatkamaan terveellisemmin. Ainoa huono puoli tässä on vaan se, että rippileiri alkaa Keskiviikkona. Se olisi taas toinen viikko muiden ruokien äärellä ja liikunta saattaa jäädä hyötyliikunnaksi. Mutta nää on näitä elämän pieniä hetkiä, mistä pitää nauttia. Mä kyllä sovin itseni kanssa, että riparilla en vedä mitään ähkyjä minkään suhteen. Toivon, että ruoka siellä olisi monipuolista ja ravitsevaa. Herkkujen suhteen menen sitten ihan fiilispohjalta. Jos tekee mieli, voin sen jätskin ottaa.
 
Riparin ja konffiksen jälkeen palaan sitten ihan normiruotuun taas, kun kesätyöt alkaa. Eli saa vähän nähdä miten kroppa reagoi erikoisiin viikkoihin. Ainakaan vielä ei ole paino noussut, vaan 50.7kg ollaan tällä hetkellä. Ehkä tää lomaturvotus tästä vielä laskisi.
 
Uuu mikä teksti taas. Sormet käy ihan kuumina. Mulla alkaa jo huomenna riparin eka tutustumispäivä, mutta koitan silti palata vielä yhden tekstin kera ennen kuin lähden reissuun.
 
Liikunnat:
Maanantai - Tehomuokkaus 55min
Tiistai - Spinning, sali tms...
Keskiviikko -> Keskiviikko - RIPARI
 
Huh, nyt käy salimaksu kalliiksi kun en siellä pääse yhtään käymään. Vielä kun oon tällä hetkellä ihan köyhä.
 
AH, ihana olla suomessa, kyllä tää on se paikka mitä rakastan kaikista eniten ♥!
PALAILLAAN.
XOXO
minä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti