maanantai 13. huhtikuuta 2015

TAVOITTEET

Heipsan!
 
Koska kaikkihan me se tiedetään, itsestään on vaikea olla ylpeä tai nähdä tuloksia, ellei tee itselleen tavoitteita.
Halusin tulla vähän päivittelemään tämän kuun ohjelmistoa eli syömisiä, liikuntoja ja ennen kaikkea näitä tavoitteita. Vaikka Huhtikuuta ollaan jo menty paljon eteenpäin, tavoitteiden tulisi olla Toukokuun puolella jo saavutettu. Katsotaan tuloksia sitten lähempänä.
 
No, mitkä ne mun tavoitteet ovat?
 
- Paino ei saa nousta (tällä hetkellä se on noin 51 kilossa) -
- Ei herkkuja! Perus ruokavalio ruokavaliosta oon tehnyt postauksen. -
- Näyttää siedettävältä bikineissä! Eilen ostin siis ekat bikinit ikinä ja tärkeintä olis näyttää niissä hyvältä. -
- Menettää senttejä kropasta ja pienentää läskiä. Teen oman kropan mitat postauksen lähiaikoina, mihin kirjaan tarkemmin mitä haluan menettää. Läskin menetys on aina plussaa, kropan muokkautumista seuraan kuvilla.
- Olla tyytyväinen itseeni ennen kesän alkua. Itseeni ja kroppaani. Haluan niihin myönteisen asenteen.
 
Näistä lähden liikkeelle ja niistä enempää murehtimatta, sitten Toukokuun puolella katsotaan olenko saanut niihin edistystä!
 
Tosissaan ensi viikon Lauantaina mulla on illanistujaiset, missä tulen luultavasti poikkeamaan hieman ruokavaliosta. Herkut on edelleen kiellossa, älkää murehtiko! Mutta teen varmasti taas patonkeja ja ostan suolakeksejä, eli sellaista hiilaripitoista saattaa olla. Palailen siihenkin lähempänä.
 
Treenit pitäisi pitää samalla linjalla. Eli noin 3 kertaa viikossa tai enemmän, koitan saada käytyä. Hyötyliikunta eli pyöräily, sillä pyörä on taas käytössä.
 
Katsotaan mitä näillä aineksilla saadaan kasaan. Saadaanko kesäkroppa vai ei? :)
 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti