Vain 2 päivitystä tämän kuukauden aikana. Miksi?
Olen ollut sairaalassa. En edes osaa laskea päiviä, mutta pari viikkoa sitten tuli hälytys osastolle jossa tarkkailtiin verenvuotoa. Sitten kun nähtiin, että "jopas sehän vuotaa!" niin kutsu tähystykseen. Pääsin viikonloppulomalle kotiin ja sitten Maanantaina uudestaan sairaalaan. Tiistaina tähystys ja keskiviikkona kotiin uusien lääkkeiden kera. 3-antibioottia, kortisonit tappiin ja tottakai ne syöpälääkkeet. No, olo meni vain huonommaksi. Viime viikonloppuna mahani oli kuin raskaana olevalla ja vessassa juoksin. En tiennyt pitikö syödä lisää vai vähemmän vai olla syömättä. Pitäisikö liikkua vai maata sängyssä. Kipuja oli joka yö.
Tiistaina mulla oli kuitenkin labrakokeet ja Tiistai-iltana sitten jo sairaaasta soitettiin, että arvot on niin huonot, että seuraavana päivänä sairaalaan. Tiistai-yöllä taas kivut yltyivät ja nyt ei särkylääke auttanut, joten oli pakko ponkaista etuajassa sairaalaan. Yön tunteina sitten ultrakuvia ja varmistusta, ettei suoli ole missään akuutissa leikkaustarpeessa. Thank god, siltä vältyttiin! Sain vahvempaa särkylääkettä, kanyyli käteen ja osastolle kuudelta aamulla.
Keskiviikkona sitten nestemäisellä ruoalla, koska kipujen syynä oli luultavammin tukkeutunut ruoka suolitossa ja yleensä siis juon sellaista mahan pehmentäjää, mutta kun olin juossut vessassa kokoajan, en tajunnut mitään tukkeumamahdollisuutta. Se juokseminen olikin sitten vain ohivuotoa, eikä mitään konkreettista suolen tyhjentymistä. Noh, sitten lääkäri 'puhalsi pelin poikki' ja päätti siirtyä biologisiin. Ympärilläni pyöri hoitajat ja kyselivät jännitystäni ja laittoivat adrenaliinipiikit valmiiksi pöydälle. En edes osannut jännittää, oloni oli niin huono ja olin jotenkin jo valmistautunut biologisiin. Eihän mikään suunkautta otettu lääke ollut auttanut nytkään.
Mitään äkkinäisiä sivuvaikutuksia en saanut ja tiputus meni muutenkin hyvin. Oloni kohoni jotenkin silmänräpäyksessä. Torstaina olin kuin jo uusi ihminen, jaksoin kävellä ja vessakäynnit harveni, eikä vertakaan enää tullut.
Perjantaina pääsin kotiin ja uskaltaisinko sitten henkäistä, että mun epäonnen kuukausi oli sitten siinä? Koitan kokoajan pitää iloni matalalla, koska pelkään, että kohta taas vastoinkäymiset iskevät vasten kasvoja. Silti samalla haluan nauttia tästä. Ei kipuja, ei verta, ei vessakäyntejä... Eilen kävin salillakin! Mahtava tunne päästä treenaamaan noin kahden viikon tauon jälkeen, ei sitäkään arjessa osaa arvostaa paitsi kun se viedään.
Nyt lähtee mulla sitten vika viikko peruskoulussa ja mä nautin niiin paljon, että pääsen kouluun. Koulussa käynti kun on nyt viimeaikoina ollut aika epäsäännöllistä.
Mä lähden tästä rakentamaan remissiota, joka kestää läpi kesän, läpi vuoden, ja monen - monen, ellei koko loppuelämäni. Teen ainakin kaikkeni.
♥♥
Mitään äkkinäisiä sivuvaikutuksia en saanut ja tiputus meni muutenkin hyvin. Oloni kohoni jotenkin silmänräpäyksessä. Torstaina olin kuin jo uusi ihminen, jaksoin kävellä ja vessakäynnit harveni, eikä vertakaan enää tullut.
Perjantaina pääsin kotiin ja uskaltaisinko sitten henkäistä, että mun epäonnen kuukausi oli sitten siinä? Koitan kokoajan pitää iloni matalalla, koska pelkään, että kohta taas vastoinkäymiset iskevät vasten kasvoja. Silti samalla haluan nauttia tästä. Ei kipuja, ei verta, ei vessakäyntejä... Eilen kävin salillakin! Mahtava tunne päästä treenaamaan noin kahden viikon tauon jälkeen, ei sitäkään arjessa osaa arvostaa paitsi kun se viedään.
Nyt lähtee mulla sitten vika viikko peruskoulussa ja mä nautin niiin paljon, että pääsen kouluun. Koulussa käynti kun on nyt viimeaikoina ollut aika epäsäännöllistä.
Mä lähden tästä rakentamaan remissiota, joka kestää läpi kesän, läpi vuoden, ja monen - monen, ellei koko loppuelämäni. Teen ainakin kaikkeni.
♥♥
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti