sunnuntai 6. maaliskuuta 2016

Kesäkuntoon 2016?

Syy miksi en ole kirjoitellut juurikaan on se, etten tällä hetkellä oikein pysty ketään motivoimaan. En itseänikään. Arkipäivät mulla sujuu hyvin ja treenaamisessa ei ongelmaa, mutta se ruokailu viikonloppuisin! Siis voi pylly suoraan kun ärsyttää. Tuntuu aina viikonloppuisin, että se kova työ valuu hukkaan kun ei jaksakaan kiinnostaa mitä syö. Okei okei, mitään övereitä en ole vetänyt nyt viikonloppuna, mutta silti vähän hakoteillä ollaan. Ei vaan ole sopiva yhtälö se, että haluan kehittää kroppaa ja samalla sitten syön miten sattuu.
 
Parisuhteen myötä mulla on noussut kyllä halu nostaa kuntoa ja parantaa kroppaa, koska toinenkin osapuoli käy salilla ja kehittää itseään. Pelkona on siis se, että jotenkin kilot alkaa kertyä taas... Kesäänkään ei ole älyttömän pitkää aikaa, joten haluan, että voin pukeutua bikineihin niin etten häpeile yhtään. Nyt! Nyt on aika aloittaa ilman mitään selityksiä.
 
Tiedän, että viime postauksessa hehkutin sitä, että olen oppinut pääsemään yli ortoreksian oireista, mutta silti alan peittelemään sitä faktaa että kohta menee taas yli tää syöminen. Olen jo nyt lihonut pari kiloa ja tiedän, että se on tätä turvotusta eikä mua paino kiinnostakaan koska se on nyt 50kg, eli aika ihanne mulle muutenkin. Mutta en halua, että se kuitenkaan koostuu läskistä, tiedätte varmaan mitä tarkoitan.
 
Ruokavalio sairaudenkin suhteen olisi hyvä saada enemmän raiteilleen, koska suolen tilanne näyttää taas huonontuvan. Eli ei kyse ole vain pinnallisesta ajattelusta.
 
Mutta okei! Mitkä siis mun tavoitteet on?
Ei herkkuja!!! Ja ei mitään mäkkärisafkaa, ei mitään pakasteranskalaisia ja leipää (paitsi 100% kauraleipä ilman gluteenia). Nyt täytyy oikeasti kiriä jos haluan jotain saavuttaa. Smoothie, kananmunat... Perusterveellinen ruokavalio, jonka mä kyllä osaan kun jaksan vähän miettiä mitä sinne suuhun tungen... Esim. raakapatukat on oikein hyvä välipala ja antaa hyviä rasvoja, niitä oon nyt tykännytkin syödä.
 
Treeniä 4 kertaa viikossa! Jos on paljon kokeita, niin voin katsoa tilanteen, mutta jos kalenterissa on tilaa niin treeniä treeniä, ei jousteta siitä. Kova treeni antaa tuloksia ja vaikka ruokavalio ei olisi 100% täydellinen, niin kova treeni onneksi kuluttaa paljon.
 
Ja paljon vettä tietty. Pitää aineenvaihdunnan käynnissä. Eikä niitä mun himoitsemia parrotseja, asetankin itselleni haasteen... loppukuukausi ilman niitä. Jep, eikä mitään "saa nähdä onnistuuko" vaan sen on pakko onnistua!
 
Mutta nyt lupaan et pidän teitä ajan tasalla tässä kuukauden kiristyksessä. Huh, vähän jännittää mutta aamu alkoi ihan okei, ja eiköhän tää jatkukin hyvin.
 
♥♥


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti