lauantai 14. helmikuuta 2015

loukkaantunut

Mun paras kaveri osaa loukata, kun mulle herkkään paikkaan kolahtaa. Mä vietän ystävänpäivää yksin vaikka olisi ollut kivaa viettää sitä yhden ja ainoan tärkeä ihmisen kanssa. Mulla on huono tapa suuttua pienistä ja olla äkkipikainen. Viime vuosina mä olen alkanut ihan oikeasti muuttumaan sen suhteen, enkä todellakaan ole niin äkkipikainen tai temperamenttinen kuin joskus.
Silti välillä tulee tunne, että "miksen mä saisi olla nyt vihainen". Jos kaveri loukkaa mua teoillaan, en mä voi vaan hymyillä ja esittää että se on OK.
Tänäänkin sanoin suoraan, että haloo, mä olen yksin tänään, onko se sulle se ja sama. Tilanteeseen liittyy muutakin, mutta en viitsi niistä avata enempää. Tottakai hän pahoitteli, niin kuin aina. Mä en halunnut anteeksipyyntöjä, vaan halusin, että joko A) hän peruu menonsa tai B) pyytää mut mukaan ja järjestää mut sinne missä ystävänpäivää vietetään.
 
Paras kaveri on kuin poikaystävä, eri tavoin toki. Sä et halua että se jättää sua yksin ja sä haluat, että paras kaveri on se number #1.
Meillä on ollut yhdessä vaikeaa, niin toivoin jotenkin, että se tajuaisi, että ku hänellä menee juttu X hyvin, niin ehkä mäkin haluaisin olla osana sitä, enkä kököttää yksin kotona.
 
No ihan sama. Tottakai mä oon nyt äreänä.
Muutenkin mä olen nyt ollut pari päivää not-so-happy tuulella ja tänään salin jälkeen mulla oli jo murto-osan ajasta hyvä fiilis, kunnes päivän suunitelmat menivät päin persettä.
Ajattelin, että shoppailupäivä parhaan kaverin kanssa saisi mut unohtaa muut ystävänpäivähössötykset ja varsinkin herkut.
 
Tiedän miten tääkin päättyy. Mä taas nöyrryn ja pahoittelen ja kaikki on taas hyvin, kunnes parin kuukauden päästä taas loukkaannun jostain sen ja sen frendien tempauksesta, mutta joko A) mä oon hiljaa tai B) kerron kaiken sille miltä musta tuntuu. Yleensä musta tuntuu, ettei sitä oikeasti edes kiinnosta. Mä oon vaan viimenen oljenkorsi mikä sillä on ja se käyttää sitä hyväksensä.
 
OKEI nyt oikeaan asiaan.
Eilen oli eka päivä kun tuli n. 1900 kaloria täyteen. Oon yrittänyt pitää alle 1500, mutta innostuin vetämään runsaan välipalan (terveellisesti toki) mutta se sitten kostautui ylimääräsillä kaloreilla. Mä pidän ton 1900 ehdottomana ylärajana mun kaloreille, sillä kone on sen mulle määrittänyt. Oma miellytys olisi toi 1500, missä oon pysynyt joka päivä hyvin!
 
Ruokien laskeminen on toki haastavaa, kun kiireessä niitä merkkailee ja ei ole aina pakkausselosteita, niin pitää mennä koneen tarjoamien valintojen mukaan... Toivottavasti oon saanut suht-oikeat tulokset joka päivältä.
 
Löysin tälläviikolla uuden lempparin, millä saan mun suklaahimoakin vähän hillitettyä: Skyr Vanilija-Suklaa proteeinirahka! NAM NAM NAM!
Kalorimäärää ei nyt äkkisältään tule mieleen, mutta se oli suht sopiva määrä välipalaksi ja näitä varmasti tulee vedettyä kun hintakin oli jotain 1,35 pintaan, eli ei paha.
Nopea ja hyvä välipala.. suosittelen!
 
 
Mä meen nyt potemaan mun pahaa oloa johonkin muuhun kun tähän blogiin... Oli kiva jutella... xoxo minä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti