tiistai 30. joulukuuta 2014

Päin persettä... jos näin saa sanoa

Tätä mun kuntokuurin aloittamista täytyy vain lykätä. Päätin, että niin kuin joka toinen meistä, aloitan sen 1.1.2015. Ehkä on vain paljon helpompi aloittaa kliseisellä tavalla.
Ei tää onnistu näin, että aloitan joulukuun lopulla tämän. Ei ei ei. Eilen tuli heti kahvilassa sorruttua ja tänään heti aamupöydän konvehdeilla herkuteltua.
 
En ole ylpeä itsestäni, mutta musta tuntuu, että parempi aloittaa kunnolla puhtaalta pöydältä.
 
Tämä talvi on oikeasti aika masentavaa aikaa. Kello on puoli neljä, enkä ole tänään tehnyt mitään. Tuolla sataa räntää ja kylmyys tunkee noista ikkunanraoista sisään. Tekee vaan mieli kokoaika painaa silmät kiinni ja olla ihan rauhassa.
 
Kuitenkin, jos jotain hyvää mä olen päättänyt unelmien vartaloni eteen saavuttaa, on se että menen zumbailemaan. Ei ehkä auta polttamaan mun herkuteltuja herkkuja, mutta who cares. Liikunnan iloa ainakin.
 
Huomenna kun on uudenvuodenaatto, ei herkuilta voi välttyä. No, huominen onkin mun vika rento päivä, kunnes tiukka kuri alkaa... Pelottaa, jos rehellisiä ollaan. En tiedä pystynkö siihen.
 
Ainiin. Se paino kohoili 56.3 about, kun tänään kävin. Sanotaanko näin, että oon samalla pettynyt, mutta helpottunut. Toissapäivänä se näytti 57, ja olin ihan häkeltynyt, että miten voi 2 kiloa vain pompsahtaa takaisin, mutta tuo kilo... Noh, se on ehkä ihan ymmärrettävä lisä.
 
Noniin, nyt lähden pukemaan treenivaatteita ja kohta vähän tanssahtelemaan. Luulen että seuraavat päivät (31 & 1) ovat kuitenkin treenivapaita mulla, eli tänään vielä vikat puristukset ja sit miniloma treeneistä. Jippii ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti