perjantai 12. kesäkuuta 2015

omia fiiliksiä

Hejsan kaikki.
 
Mä olen ollut jo aikaisin ylhäällä, sillä mulla oli lääkäri. Syynä poisjääneet kuukautiset. Ja miksi mä avauduin jostain intiimiasioista kuntokuuriblogiin? No yksinkertaisesti siksi, että lääkäri oli vahvasti sitä mieltä, että yhtäkkiä poisjääneet menkat kielii siitä, että painoa on tippunut ja liikuntaa on lisätty. Sehän olisi kyllä periaatteessa aika hyvä syy oudosti käyttäytyvälle hormoonisysteemille. Lääkäri kuitenkin käski tarkkailla menkkoja, vatsakipuja yms. oireita, ja palaamaan syksyllä niin tarkistetaan, että kroppa toimii normaalisti.
 
Vaikka vaihtoehtoja itsekin punnitsin, en ehkä ihan ajatellut syynä olevan kropparemontti. Lääkäri sanoi, että laihtumista ei saisi enää tapahtua ja liikunnan pitäisi olla max 4 kertaa viikossa, eli jo 5 kertaa alkaa menemään yli ja voi vaikuttaa menkkoihinkin. Nyt en ole pariin viikkoon säännöllisesti edes urheillut, koska ripari & kreeta. Toisaalta kyllähän olen aina kun mahdollisuus on ollut, niin käynyt salilla ja jumpassa. Lääkäri tosin sanoi myös sitä, että tämän ikäisen on turha käydä salilla ilman ohjaajaa...
 
Tää ei hirveästi kyllä nosta urheilumotivaatiota. Varmaan ymmärrätte miksi. Harmittaa, että jos kova työ kropan kanssa "palkitaan" näin. En tosin tiedä, mitä mun pitäisi muuttaa tottumuksissani. Urheilua haluaisin kovasti harrastaa, mutta ehkä pidän tänään välipäivän ja menen huomenna uudelleen. Vaikka olen kyllä aina yrittänyt pitää asiat balanssissa..
 
Eilen söin taas ihan perusterveellisesti, mutta nyt mun päätös on tämä koko ruokavalionkin suhteen: Syön pääosin perusterveellisesti eli kotisafkaa ja ruokavalion koitan pitää samana. En kuitenkaan laske kaloreita, en mieti sokerin määrää enkä rajaa mun syömisiä. Haluan, että mun kroppa toimii täysillä ja tiedän, että nuoren kroppa kaipaa paljon ravintoa.  En tarkoita, että alan mässäämään herkkuja tai riennän heti roskaruoan kimppuun. Tarkoitan sitä, että kovan rääkin jälkeen huomaan sen, että kroppa tarvitsee taukoa. Veikkaan, että stressitasotkin ovat hyvin korkealla koko kroppaprojektin jäljiltä.
 
Syön siis edelleen normaalisti. En vedä herkkuövereitä. Konffiksessa syön kakkuja.
Huomenna olisi tarkoitus leipoa jotain konffikseen, jos haluan maistiaisen, niin voin sen ottaa. Nyt mun pääsana on balanssi eli tasapaino ruoan & liikunnan suhteen.
 
Varmasti tärkein tavoite on tällähetkellä pitää paino samoissa lukemissa ja kropan kuntoon saaminen täysillä. Siihen en halua, että mun kuukautiset joudutaan käynnistämään lääkkeillä.
 
Tällä kertaa tällaista pohdintaa...
 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti