Istun kotona. Kotiarestissa. Ainut asia mitä saan tehdä on käydä koulussa ja erikoisluvalla kuntosalilla. Poikaystävä saa käydä kylässä, mutta siihen se sitten jääkin. Pitikö mennä juomaan?
Pitikö mennä juomaan, kun suolisto vuotaa verta eikä syöpälääkkeetkään auta? Hyvä sitä on sitten tässä vaiheessa kysellä itseltään, miksi teki niin tyhmästi. Nyt on kuitenkin kärsittävä rangaistukset ja hyväksyttävä fakta, ettei vanhemmat varmaan ikinä enää muhun luota.
"You know it's time to change when the person who knows you best, tells you they don't know who you are anymore."
No ei auta enää. Hauskaa ajatella missä tilanteessa sitä nyt ollaan kun esim. vuosi sitten. Kuinka paljon asiat ovat muuttuneet.
Huomenna illalla joudun sairaalaan osastolle. Ne ottaa mut tarkkailuun ja katsoo paljon oikeasti vuodan. Noh, sen voin sanoa että paljon. Mutta ei ne sitä nähtävästi puhelimen välityksellä halua uskoa. Ei auta kun rientää luokkaretkeltä sairaalaan yöksi...
Joskus olen tässä sitä pohtinut, että mitä iloa mun blogistakaan enää on. Tästä on tullut ihan mun henkilökohtainen päiväkirja toisinkuin motivoiva treeni&ruokavalioblogi. Mutta fakta on se, etten mä elä enää niin tarkkaa elämää kuin silloin joskus. Nyt mun elämä pyörii oikeastaan tosi paljon nyt akuuttivaiheella tämän sairauden ympärillä.
En aio silti lopettaa, koska tämä motivoi silti itseäni. Edelleen olen arkisin syönyt ihan OK, eli ei ihan ojaan olla menty. :D
Mä palailen taas asiaan.
Tsau.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti